Eppu Normaalin suurkonserttiin lisäpaikkoja

Viihdeuutiset · Stara.fi


Eppu Normaali esiintyy Tampereella, Ratinan stadionilla, 14. elokuuta. Konsertin 25.000 lippua myytiin loppuun vain kolmessa päivässä. Nyt järjestäjät ovat kuitenkin saaneet viranomaisten kanssa täsmennettyä stadionin paikkamäärää niin, että alueelle saadaan yhteensä 3.000 lisäpaikkaa. Liput tulevat myyntiin Lippupalvelussa torstaina 1.4.2004, kello 9.00.

- Saimme yleisöltä valtavasti toiveita lisäpaikkojen järjestämisestä, ja onkin hienoa, että onnistuimme toteuttamaan nämä toiveet. Yleisö on toivonut myös toista keikkapäivää, mutta tällä erää tulemme kuitenkin järjestämään vain yhden konsertin, kertoo Riki Huhtala Production Factory Finland Oy:stä.

Ratinan konsertissa nähdään Eppu Normaalin lisäksi myös Kolmas Nainen. Konsertin juontaa Krisse Salminen. Tampereen konsertin lisäksi Eppu Normaali esiintyy ensi kesänä myös Oulussa. Suomirockin dinosaurus nousee Oulun Pesäpallostadionin lavalle 5. kesäkuuta.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

reesewitherspoon.jpg

Kamelinvarvas jalkovälissä? Tämä tuote auttaa

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki · Asiasanat: , , ,

Monilla julkkisnaisilla nähdään silloin tällöin paljastava yksityiskohta pukeutumisessa, jos naiset ovat vahingossa laittaneet päälleen liian tiukat housut. Mariah Carey, Nicole “Coco” Austin, Megan Fox ja Reese Witherspoon ovat muiden muassa kokeneet tämän kamelinvarpaaksi nimetyn efektin, kun housut painuvat paljastavasti liian syvälle naisen alapäähän.