
Popstars2 -kilpailu on loppusuoralla ja kisaajista on nyt suodatettu kaksi yhtyettä. Jane -nimisessä ryhmässä on neljä tyttöä ja Indx-yhtyeessä kolme poikaa. Heti kärkeen yhtyeiden nimistä syntyi aikamoinen sotku, koska molemmat nimet olivat jo käytössä ainakin Saksassa.
Tyttöjen bändin kaima on saksalainen pitkän linjan rockyhtye, joka on myynyt uransa aikana jo kaksi miljoonaa levyä. Ei siis mikään uusi tulokas, vaikka yhtye ei Suomessa olekaan tunnettu. Saksan Jane julkaisi tuoreimman levynsä äskettäin ja on suunnittelemassa kiertuetta, kertoo Ilta-Sanomat.
Saksasta löytyy niinikään Ind-x -niminen yhtye. Popstars-poikien yhtyeelle annettin aluksi nimi Ind-x, mutta se muutettiin pian muotoon Indx. Väliviivan bändin nimeen ohjelmassa lisännyt Risto Asikainen ihmettelee Ilta-Sanomissa seuraavaa:
- En edes tiedä mistä se väliviiva tuohon alunperin tuli… Asikainen toteaa lehdessä myös, että Suomessa oli aikanaan kaksi XL5-nimistä yhtyettä. Tosiasiassa toinen yhtye oli XL5 ja toinen pelkkä XL.
Popstars kisassa käydään vielä kamppailu kahden yhtyeen välillä. Voittajan levy julkaistaan 3. joulukuuta. Kilpailu ratkeaa 21. marraskuuta.
Monille teinipojille mopojen virittäminen on tuttua puuhaa, kun vauhdinhimoa pitää ruokkia laittomin ja vaarallisin keinoin. Harva teini tai vanhempikaan on päässyt kuitenkaan virittelemään mummojen käyttämiä sähköisiä rollaattoreita. Nyt sellainen nähdään verkossa.
» Lue lisää
Suomalainen seksivalistus noteerattiin viime vuonna laajasti ulkomailla, kun YLE Areenassa julkaistu lastenohjelman valistusjakso levisi maailmalle. Siinä lapsille kerrottiin televisiossa harvinaisen seikkaperäisesti mistä seksissä on kyse. Suora puhe oli varsinkin amerikkalaisille ennennäkemätöntä.
» Lue lisää
Viime vuonna Suomi sai yhden uuden julkkistähden, jonka suurin osa suomalaisista rankkaa niin sanottujen turhien julkkisten sarjaan. Jussi Parviaisen kanssa naimisiin mennyt Saana Parviainen on jakanut mielipiteitä tehokkaasti ja ryvettynyt monenlaisissa kohuissa.
» Lue lisää
Maailman nopein ja kallein sarjavalmisteinen auto Bugatti Veyron maksaa pyöreästi puolitoista miljoonaa euroa kappaleelta, ja sellaisella menopelillä nopeusrajoitusten rikkominen ei ole kovin vaikeaa. Nyt Yhdysvalloissa Arizonan osavaltiossa eräs Veyron-kuljettaja on tehnyt mahdollisesti ylinopeuksien maailmanennätyksen.
» Lue lisää
Merellä kuvataan joskus suuriakin aaltoja, jotka rantaan osuessaan tarjoavat surffaajille uskomattomia elämyksiä. Nyt verkossa nähdään kuitenkin kuva huikeasta aaltomuodostelmasta, jossa meren pintaan syntyy nopeasti liikkuva ruudukko.
» Lue lisää
Valvontakamerat ovat nykyään hyvin yleisiä ja ne ovatkin olleet suuri apu esimerkiksi poliiseille rikosten ratkaisemisessa. Nyt erään kameravalvontahuoneen työntekijän näköharha johti noloon poliisioperaatioon Britanniassa.
» Lue lisää
Eläintarhassa vierailevat ihmiset saavat todistaa aika ajoin eläinystäviemme hauskoja temmellyksiä. Kännykkäkameroiden johdosta ne saadaankin ikuistettua videolle. Nyt verkossa on julkaistu video innokkaasta tiikeristä.
» Lue lisää
Stara kertoi aiemmin tällä viikolla ensimmäisenä, että poptähti Madonna saapuu esiintymään Suomeen 12. elokuuta. Ensimmäisen kerran Madonna esiintyi Suomessa vuonna 2009 Sticky & Sweet -kiertueellaan, ja silloin Helsingin Jätkäsaaressa ja sen läheisyydessä oli arviolta 110.000 ihmistä.
» Lue lisää
Viime vuonna maailmalla tehtiin selvästi tavallista enemmän havaintoja tunnistamattomista lentävistä esineistä. Nyt Britanniassa on ikuistettu videokameralle mystinen laite, joka leijui taivaalla Thames-joen yllä.
» Lue lisää
Kerroimme viime kuussa tapauksesta, jossa eräs nainen synnytti lähes kuusikiloisen vauvan ilman kipulääkkeitä tai keisarileikkausta. Nyt 29-vuotias kiinalaisnainen on synnyttänyt maansa painavimman vauvan.
» Lue lisää