Daft Punk nousi tavallisen tanssikansan suosioon 90-luvun puolivälissä hitillään Da Funk. Sitä seurasi toinen hitti Around The World ja yhtye oli jäänyt pysyvästi klubiyleisön mieliin. Pitkän tauon jälkeen on taas tulossa uutta kauraa maaliskuussa julkaistavan Human After All? -albumin muodossa.
Levyn ensimmäinen single Robot Rock julkaistaan 31. tammikuuta. Biisi alkaa tiukalla rock-paahteella, johon liittyy pian mukaan tiukkaa electro-soundia vanhaan kunnon Daft Punk-tyyliin. Biisin progressiivinen kasvu jää kuitenkin yllättäen siihen, ja kappale junnaa paikallaan lähes loppuun saakka.
Sama riffi toistuu turhan pitkään, kunnes päästään niin sanottuun kertosäkeeseen, jossa konesoundi vinkkaa muutaman kerran biisin nimeä.
Yhtyeen soundi on pysynyt pääosin samana tälläkin sinkulla, mutta Robot Rockista puuttuu yhtyeelle ominainen vahvapotkuinen bassline ja biitti, joten toimivuus tanssilattialla ei ole aiempien hittien tasoa. Lisäksi biisi on keskimääräistä tylsempi tuotos yhtyeeltä, jolta voi yleensä odottaa mielenkiintoista materiaalia.
Vasta maaliskuussa selviää uuden kokopitkän tarkempi koostumus. Jotain mielenkiintoista on tulossa, mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa.
Pisteet 2/5
Monille teinipojille mopojen virittäminen on tuttua puuhaa, kun vauhdinhimoa pitää ruokkia laittomin ja vaarallisin keinoin. Harva teini tai vanhempikaan on päässyt kuitenkaan virittelemään mummojen käyttämiä sähköisiä rollaattoreita. Nyt sellainen nähdään verkossa.
» Lue lisää
Suomalainen seksivalistus noteerattiin viime vuonna laajasti ulkomailla, kun YLE Areenassa julkaistu lastenohjelman valistusjakso levisi maailmalle. Siinä lapsille kerrottiin televisiossa harvinaisen seikkaperäisesti mistä seksissä on kyse. Suora puhe oli varsinkin amerikkalaisille ennennäkemätöntä.
» Lue lisää
Viime vuonna Suomi sai yhden uuden julkkistähden, jonka suurin osa suomalaisista rankkaa niin sanottujen turhien julkkisten sarjaan. Jussi Parviaisen kanssa naimisiin mennyt Saana Parviainen on jakanut mielipiteitä tehokkaasti ja ryvettynyt monenlaisissa kohuissa.
» Lue lisää
Maailman nopein ja kallein sarjavalmisteinen auto Bugatti Veyron maksaa pyöreästi puolitoista miljoonaa euroa kappaleelta, ja sellaisella menopelillä nopeusrajoitusten rikkominen ei ole kovin vaikeaa. Nyt Yhdysvalloissa Arizonan osavaltiossa eräs Veyron-kuljettaja on tehnyt mahdollisesti ylinopeuksien maailmanennätyksen.
» Lue lisää
Merellä kuvataan joskus suuriakin aaltoja, jotka rantaan osuessaan tarjoavat surffaajille uskomattomia elämyksiä. Nyt verkossa nähdään kuitenkin kuva huikeasta aaltomuodostelmasta, jossa meren pintaan syntyy nopeasti liikkuva ruudukko.
» Lue lisää
Valvontakamerat ovat nykyään hyvin yleisiä ja ne ovatkin olleet suuri apu esimerkiksi poliiseille rikosten ratkaisemisessa. Nyt erään kameravalvontahuoneen työntekijän näköharha johti noloon poliisioperaatioon Britanniassa.
» Lue lisää
Eläintarhassa vierailevat ihmiset saavat todistaa aika ajoin eläinystäviemme hauskoja temmellyksiä. Kännykkäkameroiden johdosta ne saadaankin ikuistettua videolle. Nyt verkossa on julkaistu video innokkaasta tiikeristä.
» Lue lisää
Stara kertoi aiemmin tällä viikolla ensimmäisenä, että poptähti Madonna saapuu esiintymään Suomeen 12. elokuuta. Ensimmäisen kerran Madonna esiintyi Suomessa vuonna 2009 Sticky & Sweet -kiertueellaan, ja silloin Helsingin Jätkäsaaressa ja sen läheisyydessä oli arviolta 110.000 ihmistä.
» Lue lisää
Viime vuonna maailmalla tehtiin selvästi tavallista enemmän havaintoja tunnistamattomista lentävistä esineistä. Nyt Britanniassa on ikuistettu videokameralle mystinen laite, joka leijui taivaalla Thames-joen yllä.
» Lue lisää
Kerroimme viime kuussa tapauksesta, jossa eräs nainen synnytti lähes kuusikiloisen vauvan ilman kipulääkkeitä tai keisarileikkausta. Nyt 29-vuotias kiinalaisnainen on synnyttänyt maansa painavimman vauvan.
» Lue lisää