Dead Letters -albumillaan Euroopassa lopullisen läpimurtonsa tehnyt The Rasmus julkaisee nyt odotetun Hide From The Sun -albuminsa, jolle on ladattu huimasti paineita ainakin yhtyeen ulkopuolelta. Kundit itse tuskin liiallisia paineita ottavat. Edellinen Dead Letters -albumi on myynyt tähän mennessä yhteensä huimat 1,5 miljoonaa kappaletta, ja sen menestys on vienyt yhtyettä ympäri maailman keikkalavoja suomalaisen rockin lähettiläänä.
Uuden albumin avausraita Shot aloittaa reilun 44 minuutin paahteen energisen “rasmusmaisesti”, mutta varsinainen hitille ominainen hook puuttuu. Biisin tunnelma on lähellä In The Shadows -jättihittiä. Samaa soundia edustaa myös Night After Night (Out Of The Shadows), joka alkaa upealla skittarevityksellä, jossa on voimaa kuin pienessä kylässä. Myös bridge nostaa energiatason huippuunsa ja kertosäkeen kliimaksiin. Myös kappaleen loppupuolella oleva breikki suorastaan tihkuu virtaa. Upea biisi.
Levyn ensimmäinen singlelohkaisu No Fear on melodinen hittipakkaus, joka jää nopeasti soimaan päähän. “Destination darkness…” on oikein toimiva hook. Tässäkin biisissä on mainio breikki, jonka jälkeen revitellään kitarasoololla. Lopun chillailu rauhoittaa mukavasti.
Lucifer’s Angel siirtää tunnelman hieman syvemmille vesille. Biisin parasta antia on tarttuvan kertosäkeen melodian kulku. Last Generation vastaa synkkyyteen olemalla yllättävä ja sisältäen rockia pop-otteella. Välillä tunnelma on kuin U2:n tuotannosta, joten kontrastia löytyy myös kappaleen sisällä. Hieno biisi. Kontrastia löytyy myös biisistä Dead Promises, jossa vastavierailee Apocalyptica. Laurihan vieraili taannoin Apocalyptican biisissä. Tunnelma vaihtelee rauhallisesta sellosta tiukkaan kitarapaahteeseen.
Immortal -biisin soundi on erikoinen ja vaihteleva, selvä jammailubiisi, jossa on yhdistettu erilaisia tunnelmia Rocky-leffan soundtrackistä Lenny Kravitziin ja Poets of the Falliin. Albumin ensimmäinen hengähdystauko tulee kappaleessa Sail Away. Laurin ääni on tässä parempi kuin koskaan. Hieno biisi ja selvä hitti. Viulusoolo sinetöi tunnelman.
Heart of Misery edustaa kunnon mättöä, jossa ei energiaa säästellä, vaan annetaan palaa. Don’t Let Go päättää Hide From The Sun -albumin rauhallisissa merkeissä.
Levyn tunnelma on kannen beigestä väristä huolimatta aika tumma. Melankoliaa ja kauniita melodioita yhdistettynä raskaaseen kitararockiin. Biisien sisällä tapahtuu aiempaa enemmän. Levy on monipuolista ja laadukasta kotimaista kauraa, josta tosin voisi väittää kuulevansa edelleen hienoisen Ruotsi-otteen. Levyn on tuottanut Martin Hansen ja Mikael Nord Andersson, jotka olivat vastuussa myös Dead Letters ja Into -levyistä.
Pisteet 5/5
Telkku.com –palvelun idean isä ja perustaja Anssi Kiviranta on julkaissut uuden televisio-ohjelmien oppaan nimeltä Iltapulu. Iltapulu.fi -osoitteesta löytyvän uuden ohjelmaoppaan kantavana ajatuksena on tarjota kaikkien vapaiden televisiokanavien ohjelmatiedot samalla sivulla.
» Lue lisää
Useammallakin hitillään musiikkilistat valloittanut amerikkalainen poptähti Ke$ha, eli Kesha Sebert, on ollut viime kuukausina otsikoissa lähinnä ulkomusiikillisista syistä. Aiemmin tällä viikolla Ke$ha kertoi pukeneensa avustajansa penikseksi, ja nyt hän on paljastanut yksityiskohtia bileistään.
» Lue lisää
Supertähti Alicia Keys asteli taannoin alttarille pitkäaikaisen miesystävänsä Swizz Beatzin kanssa, ja hääjuhlien jälkeen pariskunta on viettänyt pääasiassa rauhallista perhe-elämää perheenlisäyksenkin merkeissä. Viime aikoina Alicia on aktivoitunut julkisuudessa.
» Lue lisää
Sisarusten väliset kiistat voivat saada alkunsa mistä tahansa ja joskus sisarusrakkaudestakin huolimatta riitapukarit voivat ajautua esimerkiksi käsirysyihin. Nyt erään amerikkalaisen miehen uutisoitiin puukottaneen veljeään suklaamuffinsin takia.
» Lue lisää
Realitykaunotar Audrina Patridgen rinnat ovat olleet viime aikoina Hollywoodin kohutuimmat. Muodottomat möhkäleet nimittäin aiheuttivat spekulaation epäonnistuneesta plastiikkakirurgisesta leikkauksesta. Viime aikoina Audrina on viettänyt hiljaiseloa, mutta nyt hänet on kuvattu lenkillä.
» Lue lisää
Radio Nova ja Kuurojen Liitto tekevät yhdessä radiohistoriaa, kun kautta aikojen ensimmäinen koko yhden päivän mittainen radiolähetys tehdään viittomakielellä.
» Lue lisää
Nykyinen kauneusihanne suosii jopa sairaalloisen laihoja naisia, mutta viime vuosina esimerkiksi Kate Upton on osoittanut hieman pyöreämpienkin menestyvän. Nyt Hollannissa on noussut kohu tapauksesta, jossa Huippumalli haussa -kilpailun voittaja on saanut potkut mallitoimistosta.
» Lue lisää
Verkossa on jo vuosien ajan kiertänyt monenlaisia kuvia, joita tiettyyn kohtaan tuijottamalla ja sen jälkeen katseen siirtämisellä silmissä näkyy jotain poikkeuksellista. Eilen erästä sellaista tuijotettuaan monet näkivät seinällään suosikkiartisti Beyoncen.
» Lue lisää
Verkossa julkaistaan päivittäin satojatuhansia videoita, joissa lapset tekevät – ainakin vanhempiensa miehestä – hauskoja temppuja. Nyt eräs pikkupoika on kuitenkin noteerattu tavallista laajemmin uskomattoman tanssitaitonsa ansiosta.
» Lue lisää
Monille teinipojille mopojen virittäminen on tuttua puuhaa, kun vauhdinhimoa pitää ruokkia laittomin ja vaarallisin keinoin. Harva teini tai vanhempikaan on päässyt kuitenkaan virittelemään mummojen käyttämiä sähköisiä rollaattoreita. Nyt sellainen nähdään verkossa.
» Lue lisää