Yksi konemusiikin uranuurtajista, brittiyhtye The Prodigy, on julkaissut Their Law – The Singles 1990 – 2005 -kokoelmalevyn, jossa on mukana 15 yhtyeen suurinta tanssihittiä. Samaan aikaan julkaistiin myös samanniminen DVD, jossa on mukana yhtyeen keikka legendaarisessa Brixton Academyssä vuodelta 1997 ja paljon muuta mielenkiintoista materiaalia.
Livekeikka alkaa Smack My Bitch Up -klassikolla, joka oli yhtyeen kulta-ajan viimeinen single. Lavalla nähdään Liam Howlettin lisäksi myös nykyiset ulkojäsenet Keith, Maxim ja yhtyeestä aiemmin soolouralle siirtynyt Leeroy Thornhill, jonka jalkashow on maailmankuulu. Leeroy ei tosin kuulu enää vakituiseen keikkaryhmään.
Yhtyeen show on tuttuun tapaan pelkkää energiaa ja meno äärettömän vauhdikasta. Täpötäysi Brixton Academy rokkaa yhtyeen mukana, ja kyseinen keikkapaikka onkin yhtyeelle “se” areena.
Livekeikan lisäksi mukana on tuulahdus railakkaalta 90-luvulta yhtyeen musiikkivideoiden muodossa. Vuoden 1992 Everybody In The Place -hitin musiikkivideo toimii yhä. Vähintään samaan kykenee yhtyeen ensimmäinen video, Charly, joka jaksaa sykähdyttää edelleen kerta toisensa jälkeen tuomalla mieleen maamme ensimmäiset rave-juhlat.
DVD:llä on mukana suunnilleen kaikki yhtyeen musiikkivideot, joten nyt fanit saavat kerralla arkistonsa kuntoon. Mukana on siis myös kiistelty ja monilla kanavilla kielletty Smack My Bitch Up -musiikkivideo leikkaamattomana versiona.
Extrojen puolella mukana on materiaalia muutamalta livekeikalta. The Prodigyn veto vuonna 1997 Moskovan Punaisella torilla on näkemisen arvoinen. Lisäksi käväistään kulissien takana mm. Firestarter -videon kuvauksissa ja katsellaan yhtyeen hauskoja kotivideoita vuodelta 1994.
Täydet pisteet on vähintä mitä tälle DVD:lle voi antaa. “Pay close attention!”
Pisteet 5/5
Brasilialainen Sheyla Hershey paisutti rintavarustustaan keinotekoisesti vuoden 2009 alkupuolella siinä määrin, että hänen virallinen kuppikokonsa oli parhaimmillaan huimat 38KKK, mikä oli maailmanennätys. Nyt jättirinnat ovat lehtitietojen mukaan pelastaneet hänen henkensä.
» Lue lisää
Kerroimme aiemmin tänään kuinka Suomen Idols-ohjelmasta eräs 16-vuotias teinityttö lähti kesken kaiken kotiin, kun kilpailun paineet kävivät liian suuriksi. Samaan aikaan myös Yhdysvalloissa on käynnissä American Idol -tuotantokausi, ja siellä on tapahtunut nolo välikohtaus.
» Lue lisää
Suomen kuluvan vuoden Idols-tuotantokausi eteni eilen televisioruuduissa Teatteriviikonlopun ensimmäiseen lähetykseen. Samalla ohjelmassa nähtiin yllätyskäänne, kun eräs lupaava nuori laulajatähti päätti jättää kisan vapaaehtoisesti kesken.
» Lue lisää
Amerikkalainen Arianny Celeste on saanut viime aikoina jalkansa oven väliin maailman viihdelehdissä. Hän poseerasi vuosi sitten Maxim-lehden kannessa saatuaan nimityksen UFC Octagon Girliksi. Sittemmin Seksikkäin kehätyttö -voittaja poseerasi alastonkuvissa Playboy-lehdessä.
» Lue lisää
Kotimainen hiphop-duo Setä Tamu ja Kuningas Pähkinä on työstänyt laadukasta materiaalia jo 90-luvun loppupuolelta saakka. Useista albumeista huolimatta lopullinen läpimurto on vielä antanut odottaa itseään, mutta alan piirissä miesten musiikki ja livekeikat ovat saaneet jo kulttisuosion.
» Lue lisää
Suomalaisen Iron Sky -elokuvan ensi-iltaa juhlittiin tällä viikolla näyttävästi Berliinin elokuvafestivaaleilla, jossa se osoittautui yhdeksi suosituimmista elokuvista. Kovasti odotetun leffan traileri julkaistiin eilen, ja sen menestys on ollut valtaisa ympäri maailmaa.
» Lue lisää
Koulujen opettajien ja oppilaiden välisistä suhteista on viime aikoina kohuttu runsaasti ympäri maailmaa, mutta nyt Kanadassa on paljastunut erikoislaatuinen tapaus. Siinä naisopettaja on hyllytetty tämän suihkutettua hajunsyöjää mielestään kalalta haisseen oppilaan päälle.
» Lue lisää
Viime sunnuntaina maailman suurimman urheilutapahtuman, Super Bowlin, yhteydessä nähtiin myös jo etukäteen kohuttu H&M-yhtiön alusvaatemainos. Mainoksen tähtenä komeili jalkapallotähti David Beckham, jolla oli jalassaan vain pienet alushousut.
» Lue lisää
Poptähti-näyttelijä Miley Cyrus on tullut tunnetuksi rohkeilla kuvillaan, joita hän on itsekin julkaissut verkossa jo vuosien ajan. Hannah Montana -sarjan lapsitähtenä miljoonien tyttöjen idoliksi noussut lahjakkuus on myöntänyt olevansa huono roolimalli.
» Lue lisää
Maailmalta löytyy miljoonittain ihmisiä, jotka eivät sairautensa tai vammansa vuoksi näytä samalta kuin muut kanssaihmiset. Aika ajoin tulee kuitenkin eteen myös tapauksia, jotka ihmetyttävät myös tutkijoita. Nyt sellainen perhe on löytynyt Intiasta.
» Lue lisää