Pop Idol ja American Idol -ohjelmien kehittäjä Simon Fuller ja ohjelman entinen juontaja Simon Cowell ovat sopineet kiistansa ohjelmaidean varastamisesta.
Fuller vaati vuonna 2004 alkaneessa kiistassa Cowellilta 180 miljoonan dollarin korvauksia, koska katsoi, että Cowell oli varastanut Idols-ohjelman idean omaan X-Factor -ohjelmaansa. Kiista sovittiin ilman oikeudenkäyntiä, kun asian oikeuskäsittelyä oli siirretty jo pariin otteeseen.
Entinen Spice Girlsin manageri Fuller ja Cowell eivät ole paljastaneet sopimuksen sisältöä.
- Olemme tyytyväisiä asian ratkaisuun. Ihmisten mielestä vihamme toisiamme, mutta todellisuudessa olemme ystäviä, Cowell kertoi.
Cowell on tähän mennessä saanut Idol-ohjelmien tuomaroinnista yli viisi miljoonaa euroa tuotantokaudessa. Tuottajakaksikko on ilmoittanut yhdistävänsä mahdollisesti vielä voimansa ja tekevänsä tulevaisuudessa yhteistyötä.
- Kun minä ja Simon kohdistamme energiamme samaan asiaan, voimme saavuttaa mahtavia tuloksia. Uskon, että tuotamme vielä maailmanjaajuisia hittisarjoja, Simon Fuller kertoi.
Joidenkin julkisuuteen tihkuneiden tietojen mukaan sopimus velvoittaisi Cowellia olemaan mukana vielä viidessä seuraavassa American Idol-ohjelman tuotantokaudessa.
Näyttelijäkaunotar Emma Stone on tehnyt viime vuosina näyttävää uraa Hollywoodissa. Superbad-leffassa läpimurtonsa tehnyt Emma Stone nähtiin taannoin myös Zombieland ja Easy A -elokuvien tähtenä, ja tammikuussa hänet äänestettiin vuoden 2012 kuudenneksi haluttavimmaksi naiseksi.
» Lue lisää
Yleisradion järjestämä Uuden Musiikin Kilpailu on uusi musiikkikilpailu, jossa etsitään parasta omaa biisiä ja esitystä. Realitysarjassa seurataan artistien matkaa isolle lavalle, UMK finaaliin Helsingin jäähalliin 25. helmikuuta.
» Lue lisää
Suomalaiset turistit osaavat nykyisin olla varsin hyvin varuillaan pankki- ja luottokorttiensa kanssa ulkomailla. Kuitenkin myös kotimaassa on varovaisuus paikallaan, kuten tällä viikolla julki tullut huijaussarja osoittaa.
» Lue lisää
Suomalainen fitness-malli Janni Hussi noteerattiin taannoin ulkomailla saakka, ja hänen näyttäviä mallikuviaan on saatu ihailla jo useita kertoja myös kotimaisissa julkaisuissa. Nyt timmi kaunotar ihastuttaa myös eteläisessä naapurimaassamme.
» Lue lisää
Ympäri maailmaa kerrottiin eilen tapauksesta, jossa korkean tason intialaiset poliitikot jäivät kiinni katseltuaan aikuisviihdettä istuntosalissa kesken istunnon. Joukossa oli myös naisten ja lasten asioista vastaava ministeri.
» Lue lisää
Amerikkalainen r&b-tähti Ashanti, oikealta nimeltään Ashanti Douglas, on viettänyt viime vuosina hiljaiseloa viihdelehtien otsikoista. Jokunen vuosi sitten suurtakin menestystä niittänyt kaunotar on nyt osallistunut New Yorkissa uutuuselokuvan bileisiin.
» Lue lisää
Huippumalli Miranda Kerr ja hänen näyttelijämiehensä Orlando Bloom saivat taannoin esikoispojan, ja synnytyksen jälkeen Miranda teki pian paluun catwalkeille. Maailman suosituimpiin supermalleihin lukeutuva kaunotar poseerasi äskettäin 2,5 miljoonan dollarin rintaliiveissä.
» Lue lisää
Yhdysvalloissa kohuttiin pari vuotta sitten uuden televisiokaunottaren nakuiluista, kun Star ja In Touch -lehdet väittävät Unelmien poikamiestyttö -realityohjelmassa nähdyn 25-vuotiaan Ali Fedotowskyn poseeranneen yläosattomissa nettikameran kuvissa.
» Lue lisää
Telkku.com –palvelun idean isä ja perustaja Anssi Kiviranta on julkaissut uuden televisio-ohjelmien oppaan nimeltä Iltapulu. Iltapulu.fi -osoitteesta löytyvän uuden ohjelmaoppaan kantavana ajatuksena on tarjota kaikkien vapaiden televisiokanavien ohjelmatiedot samalla sivulla.
» Lue lisää
Useammallakin hitillään musiikkilistat valloittanut amerikkalainen poptähti Ke$ha, eli Kesha Sebert, on ollut viime kuukausina otsikoissa lähinnä ulkomusiikillisista syistä. Aiemmin tällä viikolla Ke$ha kertoi pukeneensa avustajansa penikseksi, ja nyt hän on paljastanut yksityiskohtia bileistään.
» Lue lisää