Viihdeuutiset danielcraig

Uusi James Bond: En ole pehmo!

13.03.2006, 08:40 · Kategoria:Viihdeuutiset

Ensimmäistä James Bond -rooliaan parhaillaan kuvaava näyttelijä Daniel Craig on vastannut jälleen häntä koskevaan kritiikkiin. Nyt hän on kiistänyt olevansa liian pehmo salaisen agentin rooliin. Craig väitti jopa, että hän olisi “tähän mennessä kovin Bond”.

Casino Royale -elokuvaa Bahamalla kuvaava näyttelijä on saanut tiukkaa kritiikkiä Bond-faneilta useastakin syystä. Yksi tuoreimmista syistä on se, ettei brittinäyttelijä siedä Karibian kuumuutta. Lisäksi hän menetti heti kuvausten alussa pari hammasta, mutta totesi kaikkien Bond-näyttelijöiden joskus loukkaantuneen.

- Sain iskun ja menetin pari hammasta. Ne korjattiin ja se siitä. Se ei ottanut kipeää eikä verenvuotoa ollut. Tapasin hammaslääkärin, enkä poistunut lainkaan kuvauspaikalta, Craig valottaa tapahtunutta.

Päästäkseen Bondin mittoihin, Daniel Craig on aloittanut tiukan kunto-ohjelman. Elokuvan ensimmäiset viralliset valokuvat näyttävät ohjelman onnistuneen mainiosti.

- Roolini on hyvin fyysinen, enkä halua ottaa vapaapäiviä. Haluan siksi päästä niin hyvään kuntoon kuin mahdollista. James Bond -elokuvien kuvauksissa voi aina loukkaantua.

Samaan aikaan myös Daniel Craigin isä, Tim Wroughton-Craig, on astunut julkisuuteen puolustamaan poikaansa. Hänen mukaansa Daniel on paras mahdollinen valinta 007:n rooliin.

- Daniel on kova jätkä. Et haluaisi tavata häntä pimeällä kujalla. Onko hän nössö? Ei, en sanoisi sitä hänelle päin naamaa. Ja etteikö hän pitäisi aseista? Kun hän oli lapsi, niin hän leikki pyssyillä ihan kuin muut ikäisensä, isä latelee.


Kommentoi ja keskustele



Uusimmat artikkelit

Uusi TV-opas haastaa Telkku.comin

Telkku.com –palvelun idean isä ja perustaja Anssi Kiviranta on julkaissut uuden televisio-ohjelmien oppaan nimeltä Iltapulu. Iltapulu.fi -osoitteesta löytyvän uuden ohjelmaoppaan kantavana ajatuksena on tarjota kaikkien vapaiden televisiokanavien ohjelmatiedot samalla sivulla.


Naispoppari järjestää nakubileitä ystävilleen

Useammallakin hitillään musiikkilistat valloittanut amerikkalainen poptähti Ke$ha, eli Kesha Sebert, on ollut viime kuukausina otsikoissa lähinnä ulkomusiikillisista syistä. Aiemmin tällä viikolla Ke$ha kertoi pukeneensa avustajansa penikseksi, ja nyt hän on paljastanut yksityiskohtia bileistään.


Popkaunottaren taivaallinen kuva päätyi nettiin – katso

Supertähti Alicia Keys asteli taannoin alttarille pitkäaikaisen miesystävänsä Swizz Beatzin kanssa, ja hääjuhlien jälkeen pariskunta on viettänyt pääasiassa rauhallista perhe-elämää perheenlisäyksenkin merkeissä. Viime aikoina Alicia on aktivoitunut julkisuudessa.


Mies puukotti veljeään – riitelivät McDonald’sin suklaamuffinssista

Sisarusten väliset kiistat voivat saada alkunsa mistä tahansa ja joskus sisarusrakkaudestakin huolimatta riitapukarit voivat ajautua esimerkiksi käsirysyihin. Nyt erään amerikkalaisen miehen uutisoitiin puukottaneen veljeään suklaamuffinsin takia.


Rintava lenkkeilijä käänsi katseet rantabulevardilla – katso kuvat

Realitykaunotar Audrina Patridgen rinnat ovat olleet viime aikoina Hollywoodin kohutuimmat. Muodottomat möhkäleet nimittäin aiheuttivat spekulaation epäonnistuneesta plastiikkakirurgisesta leikkauksesta. Viime aikoina Audrina on viettänyt hiljaiseloa, mutta nyt hänet on kuvattu lenkillä.


Radio Nova tekee radio-ohjelmaa kuuroille

Radio Nova ja Kuurojen Liitto tekevät yhdessä radiohistoriaa, kun kautta aikojen ensimmäinen koko yhden päivän mittainen radiolähetys tehdään viittomakielellä.


Huippumalli haussa -voittajalle potkut – liian leveä lantio

Nykyinen kauneusihanne suosii jopa sairaalloisen laihoja naisia, mutta viime vuosina esimerkiksi Kate Upton on osoittanut hieman pyöreämpienkin menestyvän. Nyt Hollannissa on noussut kohu tapauksesta, jossa Huippumalli haussa -kilpailun voittaja on saanut potkut mallitoimistosta.


Optinen harha saa ravistelemaan päätä – katso kuva ja anna palaa

Verkossa on jo vuosien ajan kiertänyt monenlaisia kuvia, joita tiettyyn kohtaan tuijottamalla ja sen jälkeen katseen siirtämisellä silmissä näkyy jotain poikkeuksellista. Eilen erästä sellaista tuijotettuaan monet näkivät seinällään suosikkiartisti Beyoncen.


Pikkupojan uskomaton tanssiesitys hurmaa naiset – ja miehet

Verkossa julkaistaan päivittäin satojatuhansia videoita, joissa lapset tekevät – ainakin vanhempiensa miehestä – hauskoja temppuja. Nyt eräs pikkupoika on kuitenkin noteerattu tavallista laajemmin uskomattoman tanssitaitonsa ansiosta.


Mummon viritetty rollaattori kiitää 112 km/h – katso hurja video

Monille teinipojille mopojen virittäminen on tuttua puuhaa, kun vauhdinhimoa pitää ruokkia laittomin ja vaarallisin keinoin. Harva teini tai vanhempikaan on päässyt kuitenkaan virittelemään mummojen käyttämiä sähköisiä rollaattoreita. Nyt sellainen nähdään verkossa.


Facebookissa suositeltua

Uusimmat artikkelit

Uusin nettivideo

Staran blogit

Chaos Tube blogi Silver blogi PlanMyRoom blogi

Stara Gallup

Onko realitysarjoja jo liikaa?
Katso tulokset

Levyarvostelut



Peliarvostelut

Twitter

Kustantaja ja toimitus

Stara Media Oy
Pinninkatu 44 A 1
FIN-33100 Tampere
toimitus@stara.fi

Päätoimittaja
Jocka Träskbäck
Puh. 0500 660 869
jocka@stara.fi

Uutisvinkit ja palaute

Voit lähettää palautetta tai uutisvinkin toimitukselle sähköpostitse osoitteeseen palaute@stara.fi

Hosted by

Tiedotteet

Lehdistötiedotteet pyydetään lähettämään sähköpostitse osoitteeseen toimitus@stara.fi.

Muu materiaali pyydetään toimittamaan postitse oheiseen osoitteeseen.

Mediamyynti

Verkossa Media Oy
Tehtaankatu 27-29 A
00150 Helsinki

Puh. 020 806 305
asiakaspalvelu@verkossa.fi

Mediatiedot

Ajankohtaista

Adam Lambert and Sauli Koskinen arrested and jailed in Finland after a bar fight
Petri Nygärd
Saana Parviainen
Johanna Tukiainen
Justin Bieber
Jennifer Aniston
Lindsay Lohan
One Direction
Sauli Koskinen
Adam Lambert
Lady Gaga
Kim Kardashian


© Copyright 2003 - 2012 Stara Media Oy. ISSN 1795-8180. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin luvaton julkaiseminen ja lainaaminen on kielletty. Stara®, Viihdetaivas®, Miss Pop®, Mister Pop®, Popstar® ja Jetset® ovat Stara Media Oy:n rekisteröityjä tavaramerkkejä, joiden käyttäminen ilman merkinhaltijan lupaa on kielletty. Palvelun tekninen toteutus Etuovi Media Oy, Etuovi Internetpalvelut ja OmaEtuovi.