Silent Hill -elokuva perustuu samannimiseen kauhupeliin. Siinä äiti Rose De Silva vie lapsensa Silent Hill -nimiseen hylättyyn pikkukaupunkiin, koska tämä on unissaan ilmoittanut haluavansa juuri sinne. Kaupunkiin päästyään Rose kadottaa lapsensa ja joutuu häntä etsiessään kohtaamaan kauhuja toisensa jälkeen.
Pimeyden voimien valtaama entinen kaivoskaupunki elää öiseen aikaan tyystin erilaista elämää kuin päivisin. Paikalliset asukkaat pakenevatkin öiksi kirkkoon, jossa heidän elämänmenoaan ohjaa paikallinen lahkojohtaja.
Elokuvan alussa nähdään hyvin pelimäinen intro, ja jatkokin on lähellä pelin tunnelmaa. Örkkien ensimmäisessä hyökkäyksessä tulee mieleen, että tämä on nähty jo moneen kertaan. Lavastus on onnistunut hyvin, vaikkakin alituinen tuhkasade ja savu menevät jo hieman yli. Samoin ihmisiä syövät pikkuörkit ovat korneja ja turhan raskasta kauraa elokuvaversioon varsinkin, jos kyseinen peli ei ole tuttu.
Elokuvan kovaääniset äänitehosteet yrittävät paikkailla juonen aukkoja, mutta selvää juonta ohjaaja ei ole kyennyt luomaankaan. Tarina on jäänyt hieman häilyväksi irtonaisten kohtausten jonoksi. Tosin elokuvan absurdille tarinalle antaa lisäulottuvuutta se, että elokuvan kaltaisia lahkoja on Yhdysvalloissa ollut olemassa myös tosielämässä.
Erikoistehosteet on toteutettu hienosti, kuten myös musiikkivalinnat, jotka ovat tyylikästä triphoppia. Roolituksen puolella Sharon-pikkutyttöä esittävä Jodelle Ferland on loistava valinta monipuoliseen ja monikasvoiseen tuplarooliinsa. Myös Rose-äidin roolissa näyttelevä Radha Mitchell tekee toimivan roolityön.
Genre: Kauhu (K15)
Ohjaaja: Christophe Gans
Pääosissa: Radha Mitchell, Laurie Holden, Sean Bean, Deborah Kara Unger, Jodelle Ferland
Kesto: 2h 08min
Ensi-ilta: 7.7.2006
Pisteet 3/5
Verkossa on jo vuosien ajan kiertänyt monenlaisia kuvia, joita tiettyyn kohtaan tuijottamalla ja sen jälkeen katseen siirtämisellä silmissä näkyy jotain poikkeuksellista. Eilen erästä sellaista tuijotettuaan monet näkivät seinällään suosikkiartisti Beyoncen.
» Lue lisää
Verkossa julkaistaan päivittäin satojatuhansia videoita, joissa lapset tekevät – ainakin vanhempiensa miehestä – hauskoja temppuja. Nyt eräs pikkupoika on kuitenkin noteerattu tavallista laajemmin uskomattoman tanssitaitonsa ansiosta.
» Lue lisää
Monille teinipojille mopojen virittäminen on tuttua puuhaa, kun vauhdinhimoa pitää ruokkia laittomin ja vaarallisin keinoin. Harva teini tai vanhempikaan on päässyt kuitenkaan virittelemään mummojen käyttämiä sähköisiä rollaattoreita. Nyt sellainen nähdään verkossa.
» Lue lisää
Suomalainen seksivalistus noteerattiin viime vuonna laajasti ulkomailla, kun YLE Areenassa julkaistu lastenohjelman valistusjakso levisi maailmalle. Siinä lapsille kerrottiin televisiossa harvinaisen seikkaperäisesti mistä seksissä on kyse. Suora puhe oli varsinkin amerikkalaisille ennennäkemätöntä.
» Lue lisää
Viime vuonna Suomi sai yhden uuden julkkistähden, jonka suurin osa suomalaisista rankkaa niin sanottujen turhien julkkisten sarjaan. Jussi Parviaisen kanssa naimisiin mennyt Saana Parviainen on jakanut mielipiteitä tehokkaasti ja ryvettynyt monenlaisissa kohuissa.
» Lue lisää
Maailman nopein ja kallein sarjavalmisteinen auto Bugatti Veyron maksaa pyöreästi puolitoista miljoonaa euroa kappaleelta, ja sellaisella menopelillä nopeusrajoitusten rikkominen ei ole kovin vaikeaa. Nyt Yhdysvalloissa Arizonan osavaltiossa eräs Veyron-kuljettaja on tehnyt mahdollisesti ylinopeuksien maailmanennätyksen.
» Lue lisää
Merellä kuvataan joskus suuriakin aaltoja, jotka rantaan osuessaan tarjoavat surffaajille uskomattomia elämyksiä. Nyt verkossa nähdään kuitenkin kuva huikeasta aaltomuodostelmasta, jossa meren pintaan syntyy nopeasti liikkuva ruudukko.
» Lue lisää
Valvontakamerat ovat nykyään hyvin yleisiä ja ne ovatkin olleet suuri apu esimerkiksi poliiseille rikosten ratkaisemisessa. Nyt erään kameravalvontahuoneen työntekijän näköharha johti noloon poliisioperaatioon Britanniassa.
» Lue lisää
Eläintarhassa vierailevat ihmiset saavat todistaa aika ajoin eläinystäviemme hauskoja temmellyksiä. Kännykkäkameroiden johdosta ne saadaankin ikuistettua videolle. Nyt verkossa on julkaistu video innokkaasta tiikeristä.
» Lue lisää
Stara kertoi aiemmin tällä viikolla ensimmäisenä, että poptähti Madonna saapuu esiintymään Suomeen 12. elokuuta. Ensimmäisen kerran Madonna esiintyi Suomessa vuonna 2009 Sticky & Sweet -kiertueellaan, ja silloin Helsingin Jätkäsaaressa ja sen läheisyydessä oli arviolta 110.000 ihmistä.
» Lue lisää