hymiotm.jpg

Hymiöiden tavaramerkkejä vastustetaan kiivaasti

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Stara.fi toi kesäkuun alussa julkisuuteen helsinkiläisen Tuomas Mattilan pyrkimykset rekisteröidä hymiöitä tavaramerkeikseen. Nyt ainakin tuoreimpien rekisteröintien läpimeno lienee epätodennäköistä, sillä asian tultua julkiseksi Patentti- ja rekisterihallituksen jo hyväksymiä tavaramerkkejä on vastustettu kiivaasti.

Kesäkuun loppuun mennessä toista merkeistä on vastustettu ennätysmäiset kuusi kertaa ja toistakin jo kolmella väitteellä. Tavaramerkkien 236083 ja 236082 väiteaika (valitusaika) päättyy 31. heinäkuuta 2006.

Mikäli merkit menisivät läpi, Mattilalla olisi jatkossa yksinoikeus käyttää kyseisiä hymiöitä tavaramerkinomaisesti esimerkiksi mainonnassa, liikeenjohdossa, yrityshallinnossa, myynti- ja kolikkoautomaateissa ja tietokoneissa. Lisäksi rekisteröinnit kattavat myös kaukoviestinnän, eli käytännössä internetin, radion ja television.

Kansainvälinen hiphop-tunnus myös rekisteröity

Mattila on mahdollisesti rikkonut viime vuonna myös tavaramerkkilakia rekisteröimällä hiphop-levyissä yleisesti käytössä olevan “Parental Advisory Explicit Content” -tunnuksen. Se on kansainvälinen kuvamerkki, jolla ilmoitetaan äänitteen sisältävän karskia kielenkäyttöä. Merkkiä on käytetty jo yli kymmenen vuoden ajan koti- ja ulkomaisissa julkaisuissa.

Tavaramerkkilain 14 § 7 momentin mukaan rekisteröintiä ei saa hakea, jos on tietoinen, että toinen käyttää merkkiä hakemusta tehtäessä ja jos merkki on sekoitettavissa toisen merkin kanssa. Nyt kyse on täsmälleen kansainvälisesti käytössä olevasta tunnuksesta. Rekisteröinti meni kuitenkin kaikessa hiljaisuudessa läpi ilman väitteitä. Mattila on saanut yksinoikeuden käyttää kyseistä tunnusta esimerkiksi painotuotteissa, vaatteissa, jalkineissa ja päähineissä.

Osa hymiöistä jo rekisteröity

Mattila on saanut rekisteröityä jo aiemmin myös hymiöitä. Viime vuoden toukokuussa hän sai yksinoikeuden käyttää haluamissaan tavaraluokissa tavaramerkkejä :), =), =(, :( ja =), koska niiden rekisteröintiä ei huomattu ajoissa väitteiden tekemiseksi.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

justinbieber.jpg

Jymy-yllätys: Justin Bieber pyysi teinikaunotarta deitikseen – katso video

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Maailman suosituin teinitähti Justin Bieber on parhaillaan markkinoimassa tulevaa Believe-albumiaan, ja viime viikolla hänen huhuttiin eronneen tyttöystävästään Selena Gomezista. Nyt Bieber on yllättänyt perin pohjin Cady-nimisen nuoren kaunottaren, joka oli aiemmin pyytänyt popparia deitikseen koulun päättäjäistanssiaisiin.

Tammerfestin klubiohjelma julkaistiin

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Suomen suurin kaupunkifestivaali Tammerfest vietetään keskellä hienointa kesää ja se tarjoaa runsaasti ulkoilmakonsertteja. Siitä huolimatta myös klubeilla tapahtuu samaan aikaan. Nyt festivaalin klubiohjelma on julkistettu.

Rakastettu discotähti on poissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

The Bee Gees lukeutuu yhä maailmanhistorian suosituimpiin discoyhtyeisiin. Äskettäin yhtyeen miljoonat fanit saivat suru-uutisen, sillä discotähti Robin Gibbin kerrottiin vajoneen vakavan sairauden takia koomaan. Nyt muusikko on menehtynyt syöpään.