Helsinkiläinen 20-vuotias Jippu on tuore laulaja-lauluntekijä, joka julkaisi Kii -esikoissinglensä viime syksynä. Tunnelmallinen kappale päätyi myös FC Venus -elokuvaan. Nyt Jippu julkaisee toisen singlensä Kukkakaupan kulmalla.
Levy-yhtiön mukaan Jipun soundi yhdistelee 70-luvun folkmaisuutta ja suurten souldiivojen tapaa käyttää ääntä. Kukkakaupan kulmalla onkin hieman erityislaatuinen kappale. Tiedote vertaa sitä Madonnaan ja Whitney Houstoniin, mutta kummallakaan ei ole mitään yhtymäkohtia tähän tyylisuuntaan. Ennemminkin referenssinä voisi olla Kate Bush ja muut hipahtavat “taidelaulajat”.
Jipun flow ja lyriikoiden jäsentely kuulostaa oudon tönköltä, eikä äänikään tunnu kestävän. Jos tämä on valittu tyyliseikka, niin se on kovin erikoinen valinta. Joka tapauksessa tässä kappaleessa kolahtaa osittain vain lyriikka, kun muu viisu jää jonnekin vakan alle. Jippu on luultavasti niitä artisteja, jotka pitää nähdä livenä ennen kuin musiikki kolahtaa.
Materiaalin tuottajana on toiminut Scandinavian Music Groupin basisti Anssi Växby. Syyskussa julkaistavalla Salaisuuksia joita yksinäiset huutaa unissaan -esikoisalbumilla ovat mukana myös Tuure Kilpeläinen ja Samuli Laiho.
Pisteet 2/5
Realitykaunotar Audrina Patridgen rinnat ovat olleet viime aikoina Hollywoodin kohutuimmat. Muodottomat möhkäleet nimittäin aiheuttivat spekulaation epäonnistuneesta plastiikkakirurgisesta leikkauksesta. Viime aikoina Audrina on viettänyt hiljaiseloa, mutta nyt hänet on kuvattu lenkillä.
» Lue lisää
Radio Nova ja Kuurojen Liitto tekevät yhdessä radiohistoriaa, kun kautta aikojen ensimmäinen koko yhden päivän mittainen radiolähetys tehdään viittomakielellä.
» Lue lisää
Nykyinen kauneusihanne suosii jopa sairaalloisen laihoja naisia, mutta viime vuosina esimerkiksi Kate Upton on osoittanut hieman pyöreämpienkin menestyvän. Nyt Hollannissa on noussut kohu tapauksesta, jossa Huippumalli haussa -kilpailun voittaja on saanut potkut mallitoimistosta.
» Lue lisää
Verkossa on jo vuosien ajan kiertänyt monenlaisia kuvia, joita tiettyyn kohtaan tuijottamalla ja sen jälkeen katseen siirtämisellä silmissä näkyy jotain poikkeuksellista. Eilen erästä sellaista tuijotettuaan monet näkivät seinällään suosikkiartisti Beyoncen.
» Lue lisää
Verkossa julkaistaan päivittäin satojatuhansia videoita, joissa lapset tekevät – ainakin vanhempiensa miehestä – hauskoja temppuja. Nyt eräs pikkupoika on kuitenkin noteerattu tavallista laajemmin uskomattoman tanssitaitonsa ansiosta.
» Lue lisää
Monille teinipojille mopojen virittäminen on tuttua puuhaa, kun vauhdinhimoa pitää ruokkia laittomin ja vaarallisin keinoin. Harva teini tai vanhempikaan on päässyt kuitenkaan virittelemään mummojen käyttämiä sähköisiä rollaattoreita. Nyt sellainen nähdään verkossa.
» Lue lisää
Suomalainen seksivalistus noteerattiin viime vuonna laajasti ulkomailla, kun YLE Areenassa julkaistu lastenohjelman valistusjakso levisi maailmalle. Siinä lapsille kerrottiin televisiossa harvinaisen seikkaperäisesti mistä seksissä on kyse. Suora puhe oli varsinkin amerikkalaisille ennennäkemätöntä.
» Lue lisää
Viime vuonna Suomi sai yhden uuden julkkistähden, jonka suurin osa suomalaisista rankkaa niin sanottujen turhien julkkisten sarjaan. Jussi Parviaisen kanssa naimisiin mennyt Saana Parviainen on jakanut mielipiteitä tehokkaasti ja ryvettynyt monenlaisissa kohuissa.
» Lue lisää
Maailman nopein ja kallein sarjavalmisteinen auto Bugatti Veyron maksaa pyöreästi puolitoista miljoonaa euroa kappaleelta, ja sellaisella menopelillä nopeusrajoitusten rikkominen ei ole kovin vaikeaa. Nyt Yhdysvalloissa Arizonan osavaltiossa eräs Veyron-kuljettaja on tehnyt mahdollisesti ylinopeuksien maailmanennätyksen.
» Lue lisää
Merellä kuvataan joskus suuriakin aaltoja, jotka rantaan osuessaan tarjoavat surffaajille uskomattomia elämyksiä. Nyt verkossa nähdään kuitenkin kuva huikeasta aaltomuodostelmasta, jossa meren pintaan syntyy nopeasti liikkuva ruudukko.
» Lue lisää