Kemopetrol: Teleport

05.08.2006, 08:00 · Kategoria:Albumit

Teleport on Kemopetrolin viides albumi. Levy julkaistiin jo maaliskuun lopulla, mutta bändi ei ole juurikaan pitänyt meteliä itsestään. Viime kesänä kaikilla suurimmilla festareilla esiintynyttä bändiä ei tänä kesänä nähty yhdenkään ison festivaalin lavalla, vaan yhtye on viime aikoina keskittynyt heittämään lähinnä klubikeikkoja. Uudelta levyltä ei oikeastaan ole irronnut hittejä radioon, ja siltä onkin julkaistu vain yksi ainoa sinkkubiisi.

Kemopetrollin tuorein levy on kansiaan myöten kasarisävytteinen. Tiukkaan kasaripoljentaan törmää monissa levyn biiseissä, ja muutenkin levyllä on kikkailtu aiempaa enemmän. Biisien sanoitukset ovat silti edelleen nokkelia ja kuuntelemisen arvoisia.

Albumin aloituskappale Already Home kulkee mukavasti, ja on kelpo kipale. Tähän kasarityyliset keybord-soundit sopivat loistavasti. Levyltä julkaistu sinkkubiisi Planet ei edusta levyn parhaimmistoa. Biisin pilaavat halvan kuuloiset kasarityyliset taustat. Kertosäkeeseen tultaessa meininki kuitenkin paranee hieman.

Planetin lisäksi biisi nimeltään Overweight and Underage sortuu liialliseen erikoisuuden tavoitteluun. Laulu on osittain miksattu kuulostamaan typerän futuristiselta, ja lopputuloksena onkin lähinnä tekotaiteellinen viritelmä.

Levyn onnistuneimpiin kappaleisiin kuuluu Private Encore, jossa kuullaan Laura Närhen lauluäänen parasta puolta. Herkän heleät vokaalit ja pehmeät saundit tekevät biisistä kauniin. Hitaamman puoleinen kipale toimii hienosti, ja Lauran ääntä on tässä biisissä mukava kuunnella.

Levyn alkubiisien kasariyritelmät haihtuvat onneksi eteenpäin mentäessä, ja levyn loppupää kuulostaa jo aikuismaisemmalta Kemopetrolilta. Biisit You Heal, Turn Immortal, Am I Going To Heaven ja Facing Yourself kuulostavat vanhalta, mutta onnistuneesti uudistuneelta Kemopetrolilta.

Erikoismaininnan ansaitsee myös biisi nimeltään You Don’t Feel The Same, joka on onnistuneen hyväntuulinen kokonaisuus ilman turhia kikkailuja.

Kemopetrol yrittää tällä levyllä olla ajoittain vähän liiankin pop. Halvan kasarityyliset taustat eivät joka biisissä toimi edukseen. Bändi on selvästi päättänyt yrittää jotain erilaista. Albumilta löytyy hyvin vähän niin sanottua hittimateriaalia, eikä levy ehkä ihan kolahda bändin aikaisemmasta materiaalista tykänneisiin. Vinkiksi vanhoille faneille, että levy avautuu vähitellen. Eli kannattaa kuunnella loppuun asti.

Vaikka levy ei mikään nappisuoritus olekaan, täytyy yhtyeelle antaa tunnustusta rohkeasta yrityksestä.

Pisteet 2/5


Kommentoi ja keskustele



Uusimmat artikkelit

Mummon viritetty rollaattori kiitää 112 km/h – katso hurja video

Monille teinipojille mopojen virittäminen on tuttua puuhaa, kun vauhdinhimoa pitää ruokkia laittomin ja vaarallisin keinoin. Harva teini tai vanhempikaan on päässyt kuitenkaan virittelemään mummojen käyttämiä sähköisiä rollaattoreita. Nyt sellainen nähdään verkossa.


Suomalainen seksivalistus oli Facebookille liikaa – tämä kuva sensuroitiin

Suomalainen seksivalistus noteerattiin viime vuonna laajasti ulkomailla, kun YLE Areenassa julkaistu lastenohjelman valistusjakso levisi maailmalle. Siinä lapsille kerrottiin televisiossa harvinaisen seikkaperäisesti mistä seksissä on kyse. Suora puhe oli varsinkin amerikkalaisille ennennäkemätöntä.


Saana Parviainen sairastui vakavasti – keikat peruttu

Viime vuonna Suomi sai yhden uuden julkkistähden, jonka suurin osa suomalaisista rankkaa niin sanottujen turhien julkkisten sarjaan. Jussi Parviaisen kanssa naimisiin mennyt Saana Parviainen on jakanut mielipiteitä tehokkaasti ja ryvettynyt monenlaisissa kohuissa.


Bugatti Veyron kaahasi yleisellä tiellä 362 km/h – tallentui videolle

Maailman nopein ja kallein sarjavalmisteinen auto Bugatti Veyron maksaa pyöreästi puolitoista miljoonaa euroa kappaleelta, ja sellaisella menopelillä nopeusrajoitusten rikkominen ei ole kovin vaikeaa. Nyt Yhdysvalloissa Arizonan osavaltiossa eräs Veyron-kuljettaja on tehnyt mahdollisesti ylinopeuksien maailmanennätyksen.


Huikea aaltomuodostelma kuvattiin merellä: “Kuin jätkänshakkia” – katso kuva

Merellä kuvataan joskus suuriakin aaltoja, jotka rantaan osuessaan tarjoavat surffaajille uskomattomia elämyksiä. Nyt verkossa nähdään kuitenkin kuva huikeasta aaltomuodostelmasta, jossa meren pintaan syntyy nopeasti liikkuva ruudukko.


Nolo poliisioperaatio – poliisi jahtasi itseään kadulla

Valvontakamerat ovat nykyään hyvin yleisiä ja ne ovatkin olleet suuri apu esimerkiksi poliiseille rikosten ratkaisemisessa. Nyt erään kameravalvontahuoneen työntekijän näköharha johti noloon poliisioperaatioon Britanniassa.


Tiikeri sekosi nähtyään turistilla tiikeritossut – katso video

Eläintarhassa vierailevat ihmiset saavat todistaa aika ajoin eläinystäviemme hauskoja temmellyksiä. Kännykkäkameroiden johdosta ne saadaankin ikuistettua videolle. Nyt verkossa on julkaistu video innokkaasta tiikeristä.


Madonnan fanit tyrmistyivät keikkalippujen hinnoista: “Ei kiitos”

Stara kertoi aiemmin tällä viikolla ensimmäisenä, että poptähti Madonna saapuu esiintymään Suomeen 12. elokuuta. Ensimmäisen kerran Madonna esiintyi Suomessa vuonna 2009 Sticky & Sweet -kiertueellaan, ja silloin Helsingin Jätkäsaaressa ja sen läheisyydessä oli arviolta 110.000 ihmistä.


UFO-havainto hämmästyttää Britanniassa – tallentui videolle

Viime vuonna maailmalla tehtiin selvästi tavallista enemmän havaintoja tunnistamattomista lentävistä esineistä. Nyt Britanniassa on ikuistettu videokameralle mystinen laite, joka leijui taivaalla Thames-joen yllä.


Jättiläisvauva: Nainen synnytti seitsemänkiloisen pojan – katso kuvat

Kerroimme viime kuussa tapauksesta, jossa eräs nainen synnytti lähes kuusikiloisen vauvan ilman kipulääkkeitä tai keisarileikkausta. Nyt 29-vuotias kiinalaisnainen on synnyttänyt maansa painavimman vauvan.


Facebookissa suositeltua

Uusimmat artikkelit

Uusin nettivideo

Staran blogit

Chaos Tube blogi Silver blogi PlanMyRoom blogi

Stara Gallup

Onko realitysarjoja jo liikaa?
Katso tulokset

Levyarvostelut



Peliarvostelut

Twitter

Kustantaja ja toimitus

Stara Media Oy
Pinninkatu 44 A 1
FIN-33100 Tampere
toimitus@stara.fi

Päätoimittaja
Jocka Träskbäck
Puh. 0500 660 869
jocka@stara.fi

Uutisvinkit ja palaute

Voit lähettää palautetta tai uutisvinkin toimitukselle sähköpostitse osoitteeseen palaute@stara.fi

Hosted by

Tiedotteet

Lehdistötiedotteet pyydetään lähettämään sähköpostitse osoitteeseen toimitus@stara.fi.

Muu materiaali pyydetään toimittamaan postitse oheiseen osoitteeseen.

Mediamyynti

Verkossa Media Oy
Tehtaankatu 27-29 A
00150 Helsinki

Puh. 020 806 305
asiakaspalvelu@verkossa.fi

Mediatiedot

Ajankohtaista

Adam Lambert and Sauli Koskinen arrested and jailed in Finland after a bar fight
Petri Nygärd
Saana Parviainen
Johanna Tukiainen
Justin Bieber
Jennifer Aniston
Lindsay Lohan
One Direction
Sauli Koskinen
Adam Lambert
Lady Gaga
Kim Kardashian


© Copyright 2003 - 2012 Stara Media Oy. ISSN 1795-8180. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin luvaton julkaiseminen ja lainaaminen on kielletty. Stara®, Viihdetaivas®, Miss Pop®, Mister Pop®, Popstar® ja Jetset® ovat Stara Media Oy:n rekisteröityjä tavaramerkkejä, joiden käyttäminen ilman merkinhaltijan lupaa on kielletty. Palvelun tekninen toteutus Etuovi Media Oy, Etuovi Internetpalvelut ja OmaEtuovi.