Tarja Turunen julkaisee soololevyn

Viihdeuutiset · Stara.fi

Nightwish-yhtyeen vokalistin paikalta taannoin pois potkittu Tarja Turunen on aktivoitunut soolourallaan. Hän julkaisee seuraavaksi joululevyn, jota on kuitenkin suunniteltu jo vuodesta 2003 saakka. Kiireellisten aikataulujen takia levyä ei ole kuitenkaan ollut mahdollista toteuttaa aiemmin.

Levyä ennusti jo vuonna 2004 julkaistu joulusingle Yhden enkelin unelma, jonka tuotti Esa Nieminen. Platinaa myynyt single nousi tuolloin suoraan Suomen virallisen singlelistan ykköseksi. Single julkaistiin uudelleen seuraavana vuonna, jolloin se nousi jälleen listan kärkeen.

Turusen joululevy on nimeltään Henkäys ikuisuudesta ja se julkaistaan marraskuun alussa. Albumilta löytyy 14 kappaletta perinteisiä suomalaisia joululauluja.

- Joulu on aina ollut minulle tärkeä aika vuodesta. Saan rentoutua ja viettää aikaa rakkaimpieni parissa. Joululaulut luovat osan siitä rauhallisuuden tunnelmasta, minkä vuoksi halusin tämän albumin tehdä, Turunen kommentoi.

Albumin tiimoilta Turunen suuntaa myös konserttikiertueelle, joka käynnistyy 25. marraskuuta Helsingistä ja päättyy 20. joulukuuta Moskovaan.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

justinbieber.jpg

Jymy-yllätys: Justin Bieber pyysi teinikaunotarta deitikseen – katso video

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Maailman suosituin teinitähti Justin Bieber on parhaillaan markkinoimassa tulevaa Believe-albumiaan, ja viime viikolla hänen huhuttiin eronneen tyttöystävästään Selena Gomezista. Nyt Bieber on yllättänyt perin pohjin Cady-nimisen nuoren kaunottaren, joka oli aiemmin pyytänyt popparia deitikseen koulun päättäjäistanssiaisiin.

Tammerfestin klubiohjelma julkaistiin

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Suomen suurin kaupunkifestivaali Tammerfest vietetään keskellä hienointa kesää ja se tarjoaa runsaasti ulkoilmakonsertteja. Siitä huolimatta myös klubeilla tapahtuu samaan aikaan. Nyt festivaalin klubiohjelma on julkistettu.

Rakastettu discotähti on poissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

The Bee Gees lukeutuu yhä maailmanhistorian suosituimpiin discoyhtyeisiin. Äskettäin yhtyeen miljoonat fanit saivat suru-uutisen, sillä discotähti Robin Gibbin kerrottiin vajoneen vakavan sairauden takia koomaan. Nyt muusikko on menehtynyt syöpään.