jonna.jpg

Jonna lopettaa uransa ja muuttaa ulkomaille?

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Kotimainen r&b-tähti Jonna Pirinen nousi Popstars -ohelman kautta käynnistyneellä urallaan nopeasti suomalaisen klubikansan tietoisuuteen. Hänen esikoissingensä Tyytyväinen ja sitä seuranneeet Ei heru ja Kaikki talossa -singlet saivat hyvän vastaanoton ja esikoisalbumi Kaksnolla löysi myös ostajansa.

Jonnan toinen levy Kasvot vedessä sai alleen hänen tähän mennessä suurimman hittinsä Paljon tarjolla. Tänä vuonna hän julkaisi kolmannen albuminsa Lähempänä totuutta, joka sisältää ruotsalaisen Darinin kanssa tehdyn Explain -dueton. Albumi ei ole kuitenkaan menestynyt odotetusti, ja nyt Jonna epäileekin uransa olevan ohi – ainakin Suomessa.

Verkkosivustollaan Jonna kirjoittaa, että hänen uusi Yhdessä -singlensä on viimeinen yritys saada albumi menestymään.

- Koska sitten kun tää viimeinen oljenkorsi on käytetty, ei enää ole tämän levyn osalta mitään tehtävissä. Ei ehkä koko uranikaan. Ainakaan täällä Suomessa. Tää ei oo mitään uhkailua, vaan rehellisiä ajatuksiani. Olen hyvin vahvasti sitä mieltä, että seuraavat biisit on englanninkielisiä, ettei mahdollisuudet rajoitu tänne Suomeen pelkästään, Jonna kirjoittaa.

Musiikkiuraansa jatkaakseen Jonna harkitsee siis jopa ulkomaille muuttamista, koska hänen levy-yhtiönsä ei halua julkaista Jonnan englanninkielistä materiaalia.

- Mutta juttu on niin, että SonyBMG ei ainakaan halua julkaista englanninkielistä Jonnaa. :( Ehkä se sit onkin merkki mulle muuttaa tosiaan maailmalle ja kattoo josko jossain tuppukylässä edes muualla maailmassa jotain ihmisiä kiinnostaisi kuulla Jonnaa englanniksi. :) En tiedä.

- Aika surullistahan tää on. Se oli hyvää niin kauan kuin sitä kesti. Kiitos SUOMI! ;) No ei tää nyt ihan vielä oo hyvästit, mutta pian mun täytyy jo katsoa eteenpäin ja alkaa juonimaan ihan uusiksi tätä mun elämää.

Jonna Pirinen kertoi Staralle viime keväänä eronneensa aviomiehestään.

- Olen ollut sinkku jo jonkin aikaa. Nyt etsin uutta miestä, Jonna naureskeli tuolloin.

HUOM! Lue Jonna Pirisen haastattelu tästä tai kuuntele podcastina tästä! Jonnan keikkakuvia löytyy tästä.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

justinbieber.jpg

Jymy-yllätys: Justin Bieber pyysi teinikaunotarta deitikseen – katso video

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Maailman suosituin teinitähti Justin Bieber on parhaillaan markkinoimassa tulevaa Believe-albumiaan, ja viime viikolla hänen huhuttiin eronneen tyttöystävästään Selena Gomezista. Nyt Bieber on yllättänyt perin pohjin Cady-nimisen nuoren kaunottaren, joka oli aiemmin pyytänyt popparia deitikseen koulun päättäjäistanssiaisiin.

Tammerfestin klubiohjelma julkaistiin

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Suomen suurin kaupunkifestivaali Tammerfest vietetään keskellä hienointa kesää ja se tarjoaa runsaasti ulkoilmakonsertteja. Siitä huolimatta myös klubeilla tapahtuu samaan aikaan. Nyt festivaalin klubiohjelma on julkistettu.

Rakastettu discotähti on poissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

The Bee Gees lukeutuu yhä maailmanhistorian suosituimpiin discoyhtyeisiin. Äskettäin yhtyeen miljoonat fanit saivat suru-uutisen, sillä discotähti Robin Gibbin kerrottiin vajoneen vakavan sairauden takia koomaan. Nyt muusikko on menehtynyt syöpään.