Viihdeuutiset jenniferlovehewitt

Jennifer Love Hewitt

18.09.2006, 18:30 · Kategoria:Haastattelut

Näyttelijä Jennifer Love Hewitt tuli suomalaisille tutuksi 90-luvulla esitetystä televisiosarjasta Paratiisilinnut. Sittemmin kaunotar nähtiin sarjassa Viiden juttu, josta hän sai hyvän ponnahduslaudan orastaneelle elokuvauralleen.

Uudessa Aavekuiskaaja -televisiosarjassa hänen roolihahmonsa Melinda Gordon elää rauhallista elämää. Hän on onnellisesti naimisissa upean miehen kanssa, omistaa pienen antiikkikaupan yhdessä parhaan ystävänsä kanssa ja vaikuttaa kaikin puolin onnelliselta pienen kaupungin pienissä ympyröissä. Vaikkakin, hän puhuu kuolleille.

Melindana Jennifer Love Hewitt auttaa kuolleita siirtymään tuonpuoleiseen, silloin kun he ovat keskeneräisten asioiden takia jääneet elävien puolelle. Stara tapasi Hewittin Los Angelesissa, jossa tähti kertoi uudesta tv-sarjastaan ja sen suosiosta, joka yllätti tämän kokeneen näyttelijän.

- Olen todella yllättynyt. Ja kovin kiitollinen, että saan olla osana tätä. Kun olin suositussa Viiden juttu -sarjassa, en arvostanut ollenkaan sitä mitä sarja oli ja kuinka vaikeaa sen tekeminen oli. Ja nyt kun minulla on ollut aikaa, olen katsonut lempisarjojani ja nähnyt kuinka lempisarjani lopetetaan.

- Tiedän ja ymmärrän nyt mitä tarkoittaa kun sarja on menestynyt. Ihmiset todella seuraavat sitä! Tunnen olevani onnekas ja voin vain toivoa, ettei tämä pääty vielä lähiaikoina, Lewitt hehkuu.

Kolmesta vakituisesta roolihahmosta vain yksi voi puhua kuolleille. Kiireisen Hewittin onkin vaikeaa ylläpitää elämää työn ulkopuolella, joten musiikki, elokuvat ja urheilu saavat kaikki nyt odottaa.

- En ole päässyt kuntoilemaan ehkä viimeiseen kuuteen kuukauteen ja käsivarteni heiluttavatkin neljälle ihmiselle samaan aikaan, Jennifer nauraa koskettaen hauistaan.

- Jos saamme jatkaa sarjan tekemistä toiselle tuotantokaudelle, minun on ehdottomasti hankittava henkilökohtainen kunto-ohjaaja. Raskas työtahti vaatii veronsa ja sen myös näkee vartalostaan.

Hewitt ja hänen vastanäyttelijänsä Aisha Tyler ovat ystävystyneet nopeasti. Tyler kertoo, että he usein ilottelevat kuvauspaikalla laulaen I Like Big Butts -kappaletta ja että hän on jopa opettanut Jenniferiä rentoutumaan.

- Olen oppinut virkkaamaan! On ihanaa, kun voi sulkea aivonsa pois päältä ja unohtaa että on töissä. Aisha ja minä siis virkkaamme nykyisin, Hewitt paljastaa.

Kuolleille puhuminen päivittäin luonnollisesti näkyy myös työn ulkopuolella. Hewitt on oppinut huomaamaan sen omassakin elämässään.

- Olin hiljattain ravintolassa ja huomasin kuinka pieni poika puhui näkymättömälle ystävälleen. Lapsen äiti totesi meille, ettei kannata välittää – poika vaan puhuu näkymättömälle ystävälleen “Chuckille”. Sanoin pojalle, “Tiesitkö, että näkymättömät ystävämme ovat itse asiassa haamuja. Älä koskaan usko ketään, kun he sanovat ettei ystäväsi ole totta.”

- Silloin tajusin, että mitä ihmettä olin tekemässä? Ystäväni katsoivat minuun ja suosittelivat minulle lomaa, koska uskoin haamuihin. Uskoisin, että olen ollut liikaa töissä, mutta nautin siitä kovasti.

Uuden televisiosarjansa lisäksi Jennifer jatkaa myös elokuvaurallaan. Hän on mukana kesällä ensi-iltansa saavassa Karvinen -elokuvan jatko-osassa sekä mahdollisesti myös Streetlight –trillerissä. Tunnetuin Hewittin elokuva on Sydäntenmurkaajat, jossa hän näytteli pääosaa yhdessä Sigourney Weaverin kanssa.

Carita Rizzo
Los Angeles


Kommentoi ja keskustele



Uusimmat artikkelit

Musiikkivideosta valtava nettihitti: 5,2 miljoonaa katsojaa kahdessa päivässä – katso

Innovatiivisista musiikkivideoistaan tunnettu yhdysvaltalainen indierock-bändi OK Go tuli maailmanlaajuisesti tunnetuksi juoksumattovideostaan, joka on katsottu yli 50 miljoonaa. Nyt OK Go on julkaissut uuden videon nimeltä Needing/Getting. Siitäkin on tullut välittömästi valtava nettihitti.


500 jaksoa pelkkiä Simpsoneita – hurja tempaus Yhdysvalloissa

Maailman suosituin animaatiosarja Simpsonit on pyörinyt televisioruuduissa jo yli 20 vuoden ajan, ja tuona aikana sarja on herättänyt runsaasti tunteita. Nyt hittisarjan faneilla on viimein mahdollisuus kokeilla kuinka paljon Simpsoneita he jaksavat katsoa yhteen menoon.


Twilight-komistus saa perheenlisäystä – lapsi tulossa

Twilight-teinileffojen Jasper Hale -vampyyriroolistaan maailmanlaajuiseen kuuluisuuteen singahtanut Jackson Rathbone tunnetaan myös muusikkona. Näyttelijä on muun muuassa kiertänyt Yhdysvaltoja 100 Monkeys -yhtyeensä kanssa.


Mallikaunottaren tiimalasivyötärö järkyttää – ei heikkohermoisille

Supermalleilta löytyy usein muotoja, jotka muistuttavat kirjaimellisesti sanontaa tiimalasivartalo. Nyt eräs mallikaunotar on kuitenkin vienyt tämän kuvainnollisen termin hieman liiankin konkreettiseksi. Hänen kuvansa ovat nimittäin järkyttäneet katsojia ympäri maailmaa.


Grrrr, Kim Kardashianin kireä treeniasu käänsi katseita

Rikkaat Kardashianit -realitysarjassa kuvataan värikkään julkkisperheen arkea. Uusperheen elämänkäänteet ovatkin tulleet tutuksi katsojille, sillä perheen arjesta ei puutu dramatiikkaa. Realitysarjan seitsemäs tuotantokausi julkaistaan Yhdysvalloissa maaliskuussa.


Nyt pompsahti! Talent-kaunotar estottomissa rantakuvissa

Kurvikkaasta vartalostaan tunnettu brittikaunotar Kelly Brook on noussut parissa vuodessa kansainväliseksi tähdeksi oltuaan mukana Talent-ohjelman tuomaristossa. Viime aikoina näyttelijätär on julkaissut Twitter-blogissaan rohkeita kuvia itsestään.


Räppäri oikeuteen – avustaja kituutti nälkäpalkalla

Suomessakin konsertoinut amerikkalainen hiphop-tähti Flo Rida, oikealta nimeltään Tramar Dillard, oli aikoinaan Right Round -hitillään peräti kuusi viikkoa Yhdysvaltojen singlelistan ykkösenä. Suosikkiräppäri osti itselleen taannoin yli miljoonan euron arvoisen Bugatti-ökyauton.


Susan Sarandonin tyttärestä kuoriutui mallikaunotar – katso kuvat

Suomessakin esitettävässä Californication-televisiosarjassa nähtiin taannoin useitakin varsin rohkeista kohtauksia, joissa sarjan tähti Eva Amurri poseerasi vähäpukeisena vastanäyttelijänsä David Duchovnyn kanssa


10-vuotias poika muuttui tytöksi – ei päästetty tyttöjen vessaan

Koulukiusaaminen on ollut tärkeä aihe jo pitkään ympäri maailman. Verkossa on viime aikoina nähty pysäyttäviä kotivideoita, joissa rajun koulukiusaamisen uhriksi joutuneet nuoret ovat muun muuassa kertoneet itsetuhoisista ajatuksistaan.


Awww, leijonanpentu osasi tehdä lumipallon – katso ihastuttava kuva

Eläinvauvojen hellyttävät leikkihetket ja temmellykset saadaan usein ikuistettua kameroille. Verkossa julkaistaankin päivittäin eläinaiheisia kuvia, joista suloisimmat nousevat usein uutisotsikoihin tuomaan hymyjä lukijoiden huulille.


Facebookissa suositeltua

Uusimmat artikkelit

Uusin nettivideo

Staran blogit

Chaos Tube blogi Silver blogi PlanMyRoom blogi

Stara Gallup

Onko realitysarjoja jo liikaa?
Katso tulokset

Levyarvostelut



Peliarvostelut

Twitter

Kustantaja ja toimitus

Stara Media Oy
Pinninkatu 44 A 1
FIN-33100 Tampere
toimitus@stara.fi

Päätoimittaja
Jocka Träskbäck
Puh. 0500 660 869
jocka@stara.fi

Uutisvinkit ja palaute

Voit lähettää palautetta tai uutisvinkin toimitukselle sähköpostitse osoitteeseen palaute@stara.fi

Hosted by

Tiedotteet

Lehdistötiedotteet pyydetään lähettämään sähköpostitse osoitteeseen toimitus@stara.fi.

Muu materiaali pyydetään toimittamaan postitse oheiseen osoitteeseen.

Mediamyynti

Verkossa Media Oy
Tehtaankatu 27-29 A
00150 Helsinki

Puh. 020 806 305
asiakaspalvelu@verkossa.fi

Mediatiedot

Ajankohtaista

Adam Lambert and Sauli Koskinen arrested and jailed in Finland after a bar fight
Petri Nygärd
Saana Parviainen
Johanna Tukiainen
Justin Bieber
Jennifer Aniston
Lindsay Lohan
One Direction
Sauli Koskinen
Adam Lambert
Lady Gaga
Kim Kardashian


© Copyright 2003 - 2012 Stara Media Oy. ISSN 1795-8180. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin luvaton julkaiseminen ja lainaaminen on kielletty. Stara®, Viihdetaivas®, Miss Pop®, Mister Pop®, Popstar® ja Jetset® ovat Stara Media Oy:n rekisteröityjä tavaramerkkejä, joiden käyttäminen ilman merkinhaltijan lupaa on kielletty. Palvelun tekninen toteutus Etuovi Media Oy, Etuovi Internetpalvelut ja OmaEtuovi.