Poptähti Justin Timberlake nousi odotetusti suoraan Yhdysvaltojen albumilistan ykkösijalle tuoreella FutureSex/LoveSounds albumillaan. Toinen ex-poikabändiläinen Robbie Williams joutui aiemmin siirtämään oman albuminsa julkaisua aiemmin juuri siksi, että Justinin levyn julkaisu oli samana päivänä.
Beyonce Knowles sijoittui tällä viikolla B’Day -levyllään yllättäen vasta kolmanneksi, kun supertähtien väliin kiilasi John Mayer albumillaan Continuum.
Justinin albumia myytiin ensimmäisellä viikollaan Yhdysvalloissa 685.000 kappaletta. Vertailuna mainittakoon, että Justinin ex-poikabändi *NSyncin albumeja myytiin parhaimmillaan yli kaksi miljoonaa kappaletta viikossa.
Kommentoi ja keskustele
Uusimmat artikkelit
500 jaksoa pelkkiä Simpsoneita – hurja tempaus Yhdysvalloissa
Maailman suosituin animaatiosarja Simpsonit on pyörinyt televisioruuduissa jo yli 20 vuoden ajan, ja tuona aikana sarja on herättänyt runsaasti tunteita. Nyt hittisarjan faneilla on viimein mahdollisuus kokeilla kuinka paljon Simpsoneita he jaksavat katsoa yhteen menoon.
» Lue lisää
Twilight-komistus saa perheenlisäystä – lapsi tulossa
Twilight-teinileffojen Jasper Hale -vampyyriroolistaan maailmanlaajuiseen kuuluisuuteen singahtanut Jackson Rathbone tunnetaan myös muusikkona. Näyttelijä on muun muuassa kiertänyt Yhdysvaltoja 100 Monkeys -yhtyeensä kanssa.
» Lue lisää
Mallikaunottaren tiimalasivyötärö järkyttää – ei heikkohermoisille
Supermalleilta löytyy usein muotoja, jotka muistuttavat kirjaimellisesti sanontaa tiimalasivartalo. Nyt eräs mallikaunotar on kuitenkin vienyt tämän kuvainnollisen termin hieman liiankin konkreettiseksi. Hänen kuvansa ovat nimittäin järkyttäneet katsojia ympäri maailmaa.
» Lue lisää
Grrrr, Kim Kardashianin kireä treeniasu käänsi katseita
Rikkaat Kardashianit -realitysarjassa kuvataan värikkään julkkisperheen arkea. Uusperheen elämänkäänteet ovatkin tulleet tutuksi katsojille, sillä perheen arjesta ei puutu dramatiikkaa. Realitysarjan seitsemäs tuotantokausi julkaistaan Yhdysvalloissa maaliskuussa.
» Lue lisää
Nyt pompsahti! Talent-kaunotar estottomissa rantakuvissa
Kurvikkaasta vartalostaan tunnettu brittikaunotar Kelly Brook on noussut parissa vuodessa kansainväliseksi tähdeksi oltuaan mukana Talent-ohjelman tuomaristossa. Viime aikoina näyttelijätär on julkaissut Twitter-blogissaan rohkeita kuvia itsestään.
» Lue lisää
Räppäri oikeuteen – avustaja kituutti nälkäpalkalla
Suomessakin konsertoinut amerikkalainen hiphop-tähti Flo Rida, oikealta nimeltään Tramar Dillard, oli aikoinaan Right Round -hitillään peräti kuusi viikkoa Yhdysvaltojen singlelistan ykkösenä. Suosikkiräppäri osti itselleen taannoin yli miljoonan euron arvoisen Bugatti-ökyauton.
» Lue lisää
Susan Sarandonin tyttärestä kuoriutui mallikaunotar – katso kuvat
Suomessakin esitettävässä Californication-televisiosarjassa nähtiin taannoin useitakin varsin rohkeista kohtauksia, joissa sarjan tähti Eva Amurri poseerasi vähäpukeisena vastanäyttelijänsä David Duchovnyn kanssa
» Lue lisää
10-vuotias poika muuttui tytöksi – ei päästetty tyttöjen vessaan
Koulukiusaaminen on ollut tärkeä aihe jo pitkään ympäri maailman. Verkossa on viime aikoina nähty pysäyttäviä kotivideoita, joissa rajun koulukiusaamisen uhriksi joutuneet nuoret ovat muun muuassa kertoneet itsetuhoisista ajatuksistaan.
» Lue lisää
Awww, leijonanpentu osasi tehdä lumipallon – katso ihastuttava kuva
Eläinvauvojen hellyttävät leikkihetket ja temmellykset saadaan usein ikuistettua kameroille. Verkossa julkaistaankin päivittäin eläinaiheisia kuvia, joista suloisimmat nousevat usein uutisotsikoihin tuomaan hymyjä lukijoiden huulille.
» Lue lisää
Mielisairaalaan joutuva myy omaisuutensa ja itsensä Huuto.netissä
Suomalaiset ovat viime vuosina aktivoituneet vuosi vuodelta innokkaammin myymään omaisuuttaan internetin huutokaupoissa. Taannoin eräs nuori mies yritti myydä koko omaisuuttaan verkossa lähteäkseen Thaimaahan, mutta suunnitelma ei lopulta onnistunut. Nyt on seuraavan yrittäjän vuoro.
» Lue lisää