Yksi maailman seuratuimmista naista, Täydelliset naiset -suosikkisarjan tähti Eva Longoria on jälleen sinkku. Hän erosi äskettäin miehestään, koripallotähti Tony Parkerista. Pariskunta tapasi marraskuussa 2004, joten suhde jäi vajaan kahden vuoden pituiseksi.
- He ovat eronneet. He ovat yhä puheväleissä ja miettivät parhaillaan parasta suuntaa tulevaisuudelleen. Eron syitä olivat välimatka, vaativat urat ja asuminen eri kaupungeissa, nimetön lähde paljasti People -lehdelle.
Sisäpiiristä kerrottiin lehdelle myös, että ero on tapahtunut jo jonkin aikaa sitten. Perjantaina Longorian tiedottaja Liza Anderson antoi aiheesta lausunnon, mutta ei kuitenkaan vahvistanut eroa.
- Eva ja Tony elävät juuri nyt hyvin vaikeita aikoja, kuten mikä tahansa pariskunta, jolla on vaativat urat, Anderson sanaili.
Stara tapasi Eva Longorian viime keväänä Los Angelesissa. Tuolloin Eva hehkui onnea ja kertoi avoimesti miehestään.
- Tony on minulle kuin pakkomielle! Rakastan hänen suudelmiaan. Tony on todella romanttinen ja erittäin luova antaessaan minulle lahjoja. Hän ei anna koskaan kukkia, koska saan niitä jo niin paljon muualtakin. Jouluna hän suunnitteli minulle kierre-timanttiriipuksen. Se on itse asiassa numero yhdeksän, joka on hänen numeronsa. Tony soitti eräälle hyvälle ystävälleni, jotta voisi yllättää minut täydellisesti, Eva hehkutti Staralle.
Eva Longoria asuu tällä hetkellä Los Angelesissa, jossa kuvataan hänen Täydellisen naiset -sarjaansa. San Antonio Spursin pelaaja Tony Parker asuu puolestaan Texasissa ja kiertää paljon ympäri maailmaa harjoitusleireillä.
Lue Eva Longorian koko haastattelu tästä!
Koulujen opettajien ja oppilaiden välisistä suhteista on viime aikoina kohuttu runsaasti ympäri maailmaa, mutta nyt Kanadassa on paljastunut erikoislaatuinen tapaus. Siinä naisopettaja on hyllytetty tämän suihkutettua hajunsyöjää mielestään kalalta haisseen oppilaan päälle.
» Lue lisää
Viime sunnuntaina maailman suurimman urheilutapahtuman, Super Bowlin, yhteydessä nähtiin myös jo etukäteen kohuttu H&M-yhtiön alusvaatemainos. Mainoksen tähtenä komeili jalkapallotähti David Beckham, jolla oli jalassaan vain pienet alushousut.
» Lue lisää
Poptähti-näyttelijä Miley Cyrus on tullut tunnetuksi rohkeilla kuvillaan, joita hän on itsekin julkaissut verkossa jo vuosien ajan. Hannah Montana -sarjan lapsitähtenä miljoonien tyttöjen idoliksi noussut lahjakkuus on myöntänyt olevansa huono roolimalli.
» Lue lisää
Maailmalta löytyy miljoonittain ihmisiä, jotka eivät sairautensa tai vammansa vuoksi näytä samalta kuin muut kanssaihmiset. Aika ajoin tulee kuitenkin eteen myös tapauksia, jotka ihmetyttävät myös tutkijoita. Nyt sellainen perhe on löytynyt Intiasta.
» Lue lisää
Näyttelijäkaunotar Emma Stone on tehnyt viime vuosina näyttävää uraa Hollywoodissa. Superbad-leffassa läpimurtonsa tehnyt Emma Stone nähtiin taannoin myös Zombieland ja Easy A -elokuvien tähtenä, ja tammikuussa hänet äänestettiin vuoden 2012 kuudenneksi haluttavimmaksi naiseksi.
» Lue lisää
Yleisradion järjestämä Uuden Musiikin Kilpailu on uusi musiikkikilpailu, jossa etsitään parasta omaa biisiä ja esitystä. Realitysarjassa seurataan artistien matkaa isolle lavalle, UMK finaaliin Helsingin jäähalliin 25. helmikuuta.
» Lue lisää
Suomalaiset turistit osaavat nykyisin olla varsin hyvin varuillaan pankki- ja luottokorttiensa kanssa ulkomailla. Kuitenkin myös kotimaassa on varovaisuus paikallaan, kuten tällä viikolla julki tullut huijaussarja osoittaa.
» Lue lisää
Suomalainen fitness-malli Janni Hussi noteerattiin taannoin ulkomailla saakka, ja hänen näyttäviä mallikuviaan on saatu ihailla jo useita kertoja myös kotimaisissa julkaisuissa. Nyt timmi kaunotar ihastuttaa myös eteläisessä naapurimaassamme.
» Lue lisää
Ympäri maailmaa kerrottiin eilen tapauksesta, jossa korkean tason intialaiset poliitikot jäivät kiinni katseltuaan aikuisviihdettä istuntosalissa kesken istunnon. Joukossa oli myös naisten ja lasten asioista vastaava ministeri.
» Lue lisää
Amerikkalainen r&b-tähti Ashanti, oikealta nimeltään Ashanti Douglas, on viettänyt viime vuosina hiljaiseloa viihdelehtien otsikoista. Jokunen vuosi sitten suurtakin menestystä niittänyt kaunotar on nyt osallistunut New Yorkissa uutuuselokuvan bileisiin.
» Lue lisää