scarlettjohansson.jpg

Ohjaaja ei antanut Scarlett Johanssonin paljastella

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Maailman seksikkäimpien naisten joukkoon jo useasti äänestetty näyttelijä Scarlett Johansson pitää kurveistaan ja haluaisi esitellä niitä myös valkokankaalla. The Island -elokuvassa paljastelu oli jo lähellä, mutta ohjaaja Michael Bay ei antanut siihen lupaa.

- Scarlett sanoi, ettei pidä rintaliivejä, vaan tekee kohtauksen alastomana. Vastasin hänelle, että hän ei voi tehdä sitä, sillä elokuvasta on tarkoitus tulla vain alle 13-vuotiailta kielletty, ohjaaja kertoi Esquire -lehden tuoreessa haastattelussa.

21-vuotias Johansson raivostui ohjaajan päätöksestä ja huusi niin sanotusti suoraa kurkkua. Lopulta hän poistui asuntovaunuunsa ja raivosi vielä myöhemminkin tähteä lepyttämään tulleelle ohjaajalle. Scarlettin mukaan kyseiseen kohtaukseen olisi ehdottomasti kuulunut alastomuus.

- He halusivat minun pitävän rintaliivejä kohtauksessa, jossa herään. Kysyin, miksi he eivät vain laita peittoa päälleni. Eihän kukaan nuku rintaliivit yllään – paitsi ehkä ranskalaiset naiset, Scarlett ihmetteli.

Jo aiemmin Johansson on kertonut, että olisi halunnut kyseiseen elokuvaan mukaan myös alastonkohtauksen, jossa hän ja vastanäyttelijä Ewan McGregor olisivat kuherrelleet alastomana. Ohjaaja kuitenkin kielsi tämän.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

justinbieber.jpg

Jymy-yllätys: Justin Bieber pyysi teinikaunotarta deitikseen – katso video

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Maailman suosituin teinitähti Justin Bieber on parhaillaan markkinoimassa tulevaa Believe-albumiaan, ja viime viikolla hänen huhuttiin eronneen tyttöystävästään Selena Gomezista. Nyt Bieber on yllättänyt perin pohjin Cady-nimisen nuoren kaunottaren, joka oli aiemmin pyytänyt popparia deitikseen koulun päättäjäistanssiaisiin.

Tammerfestin klubiohjelma julkaistiin

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Suomen suurin kaupunkifestivaali Tammerfest vietetään keskellä hienointa kesää ja se tarjoaa runsaasti ulkoilmakonsertteja. Siitä huolimatta myös klubeilla tapahtuu samaan aikaan. Nyt festivaalin klubiohjelma on julkistettu.

Rakastettu discotähti on poissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

The Bee Gees lukeutuu yhä maailmanhistorian suosituimpiin discoyhtyeisiin. Äskettäin yhtyeen miljoonat fanit saivat suru-uutisen, sillä discotähti Robin Gibbin kerrottiin vajoneen vakavan sairauden takia koomaan. Nyt muusikko on menehtynyt syöpään.