Viihdelehti Stara teki taas perinteisen katsauksen Suomen tuoreimpiin tavaramerkkeihin ja löysi listalta yllättävän paljon viihdealaan liittyviä rekisteröintejä. Yhtyeet ja artistit ovat alkaneet rekisteröidä nimiään kunnolla vasta tällä vuosikymmenellä. Vuosina 2001 – 2002 tavaramerkillä suojattiin esimerkiksi Dingo, Matti Nykänen, HIM ja The Rasmus.
Kotimaiset yhtyeet ovat turvanneet aineettomia oikeuksiaan hyvin heikosti, mutta tilanne on ilmiselvästi paranemassa. Nyt yhtyeensä nimen ovat suojanneet tavaramerkillä Popeda ja Yölintu. Popeda -yhtyeen jäsenet hakivat yksityishenkilöinä yksinoikeutta käyttää yhtyeen logoa esimerkiksi kassakoneissa ja laskimissa, äänen ja kuvan toistossa ja kovalevyissä.
Yölintu Oy rekisteröi puolestaan yhtyeensä nimen Popedan kanssa samoille tuotteille, sekä lisäksi vaatteille, asusteille ja päähineille. Yölintu -merkki saa jatkossa suojaa myös koulutuksen, kulttuurin ja ajanvietteen ja urheilun saralla.
Joensuun Popmuusikot ry. on rekisteröinyt kaupungissa sijaitsevalle rock-soittola Kerubille varmuuden vuoksi peräti kolme kuvallista tavaramerkkiä, vaikka Kerubi on jo vuosia sitten vakiintunut alalla hyvin tunnetuksi. Samalla yhdistys rekisteröi myös merkin Rokumentti. Veikon kone on puolestaan rekisteröinyt Matti Nykäsen V-tyyli -kappaleen nimen tavaramerkikseen mainonnan ja markkinoinnin saralla.
Kesäfestivaaleilta tutut Yleisradion jakamat Kesäkumi -kondomipakkaukset saavat jatkossa pienen r-merkin oikeaan yläkulmaansa, kun Yle on rekisteröinyt nimen tavaramerkiksi. Teleoperaattori DNA Finland on Elämä on -merkin kanssa käymästään taistelusta viisastuneena rekisteröinyt itselleen yksinoikeuden kansan suussa viihtyneisiin Kaamea kapula, Karmea kapula ja Kaamee kapula -merkkeihin.
Uusia tavaramerkkejä voi vielä vastustaa väitteellä, mikäli näkee syyn miksi kyseistä merkkiä ei saisi rekisteröidä. Väite tulee esittää Patentti- ja rekisterihallitukselle kahden kuukauden kuluessa rekisteröinnistä.
Kotimainen hiphop-duo Setä Tamu ja Kuningas Pähkinä on työstänyt laadukasta materiaalia jo 90-luvun loppupuolelta saakka. Useista albumeista huolimatta lopullinen läpimurto on vielä antanut odottaa itseään, mutta alan piirissä miesten musiikki ja livekeikat ovat saaneet jo kulttisuosion.
» Lue lisää
Suomalaisen Iron Sky -elokuvan ensi-iltaa juhlittiin tällä viikolla näyttävästi Berliinin elokuvafestivaaleilla, jossa se osoittautui yhdeksi suosituimmista elokuvista. Kovasti odotetun leffan traileri julkaistiin eilen, ja sen menestys on ollut valtaisa ympäri maailmaa.
» Lue lisää
Koulujen opettajien ja oppilaiden välisistä suhteista on viime aikoina kohuttu runsaasti ympäri maailmaa, mutta nyt Kanadassa on paljastunut erikoislaatuinen tapaus. Siinä naisopettaja on hyllytetty tämän suihkutettua hajunsyöjää mielestään kalalta haisseen oppilaan päälle.
» Lue lisää
Viime sunnuntaina maailman suurimman urheilutapahtuman, Super Bowlin, yhteydessä nähtiin myös jo etukäteen kohuttu H&M-yhtiön alusvaatemainos. Mainoksen tähtenä komeili jalkapallotähti David Beckham, jolla oli jalassaan vain pienet alushousut.
» Lue lisää
Poptähti-näyttelijä Miley Cyrus on tullut tunnetuksi rohkeilla kuvillaan, joita hän on itsekin julkaissut verkossa jo vuosien ajan. Hannah Montana -sarjan lapsitähtenä miljoonien tyttöjen idoliksi noussut lahjakkuus on myöntänyt olevansa huono roolimalli.
» Lue lisää
Maailmalta löytyy miljoonittain ihmisiä, jotka eivät sairautensa tai vammansa vuoksi näytä samalta kuin muut kanssaihmiset. Aika ajoin tulee kuitenkin eteen myös tapauksia, jotka ihmetyttävät myös tutkijoita. Nyt sellainen perhe on löytynyt Intiasta.
» Lue lisää
Näyttelijäkaunotar Emma Stone on tehnyt viime vuosina näyttävää uraa Hollywoodissa. Superbad-leffassa läpimurtonsa tehnyt Emma Stone nähtiin taannoin myös Zombieland ja Easy A -elokuvien tähtenä, ja tammikuussa hänet äänestettiin vuoden 2012 kuudenneksi haluttavimmaksi naiseksi.
» Lue lisää
Yleisradion järjestämä Uuden Musiikin Kilpailu on uusi musiikkikilpailu, jossa etsitään parasta omaa biisiä ja esitystä. Realitysarjassa seurataan artistien matkaa isolle lavalle, UMK finaaliin Helsingin jäähalliin 25. helmikuuta.
» Lue lisää
Suomalaiset turistit osaavat nykyisin olla varsin hyvin varuillaan pankki- ja luottokorttiensa kanssa ulkomailla. Kuitenkin myös kotimaassa on varovaisuus paikallaan, kuten tällä viikolla julki tullut huijaussarja osoittaa.
» Lue lisää
Suomalainen fitness-malli Janni Hussi noteerattiin taannoin ulkomailla saakka, ja hänen näyttäviä mallikuviaan on saatu ihailla jo useita kertoja myös kotimaisissa julkaisuissa. Nyt timmi kaunotar ihastuttaa myös eteläisessä naapurimaassamme.
» Lue lisää