Konemusiikin legenda Depeche Mode on viimein tehnyt sen mitä siltä on odotettu jo vuosia. Yhtye julkaisee nyt kaikki klassikkonsa yhdellä massiivisella The Best Of -tuplakokoelmalla, joka sisältää CD:n ja DVD:n. Paketin CD sisältää lähes kaikki yhtyeen hitit vuosien varrelta. Yli kahden tunnin pituinen DVD sisältää puolestaan musiikkivideoiden lisäksi puolen tunnin dokumentin yhtyeestä.
Koosteen vanhin viisu on yhtyeen ensimmäinen hitti, “superkasari” New Life vuodelta 1981. Listasijoituksiltaan isoimmat hitit ovat People Are People, Barrel Of A Gun ja Precious, jotka ovat kaikki nousseet Britannian singlelistan nelosiksi. Näistä viimeksi mainittu on mukana kokoelmalla vain musiikkivideon muodossa. Biiseistä ovat myös It’s No Good, Personal Jesus, Strangelove, Master And Servant ja Walking In My Shoes.
Yhtyeen parhaat kappaleet lienevät kuitenkin Everything Counts ja Enjoy The Silence, joita on remiksattu vielä viime vuosinakin. Suurin puute levypuolella on Behind The Wheel -kappaleen puuttuminen, sillä biisissä on konemusiikin tiukin biitti kautta aikojen. Klassikoiden tilalla on nyt julkaistu yhtyeen uudempaa tuotantoa, joka ei aivan yllä alkuaikojen hittien tasolle. Toisaalta tosifanin hyllystä löytyvät jo kaikki iäkkäämmät viisut.
Näin massiivista hittikokoelmaa harvoin näkee. Kun pakettissa on tavallisen levyn lisäksi 23 kappaleen musiikkivideot ja puolen tunnin dokumentti, on kasassa täyden viiden tähden kokoelma. Tällä hankinnalla voi päivittää DM-levystön kerralla kuntoon.
Radio Nova ja Kuurojen Liitto tekevät yhdessä radiohistoriaa, kun kautta aikojen ensimmäinen koko yhden päivän mittainen radiolähetys tehdään viittomakielellä.
Maanantaina 13.2. vietetään Radio Novassa viittomakielistä teemapäivää ja silloin Radio Nova on ensimmäistä kertaa myös kuurojen saavutettavissa. Radio Novan lähetystä voi seurata viittomakielelle tulkattuna kanavan verkkosivuilla (radionova.fi/viittomakielenpaiva) koko päivän ajan klo 6-21.
Päivän aikana Radio Novan kaikissa ohjelmissa tullaan liikkumaan aiheen ympärillä eri näkökulmista tarkasteltuna. Studiossa vierailee monta mielenkiintoista haastateltavaa, muun muassa viittomakielinen rap-artisti ja ulkoministeriön erityisedustaja Signmark. Vieraina on myös ihan tavallisia ihmisiä, kuten perheenisä, jonka kanssa puhutaan lapsiperheen arjesta silloin, kun perheessä on yksi, joka ei kuule. Lisäksi päivän aikana tullaan mm. kurkistamaan menestyvän nuoren naisen elämään, jolle kuurous ei ole este vaan mahdollisuus.
Viittomakielen päivä on Suomen kuurojen oman äidinkielen, suomalaisen ja suomenruotsalaisen viittomakielen, juhlapäivä. Päivää vietetään tänä vuonna kolmatta kertaa. Viittomakielen päivän viettämisen perinteen Kuurojen Liitto käynnisti vuonna 2009. Päivän ajankohdaksi valikoitui 12.2., sillä se on suomalaisen kuurojenopetuksen isän C. O. Malmin (1826–1863) syntymäpäivä.
Kuurojen Liitto on arvioinut, että viittomakieli on äidinkieli noin 4000 – 5000 kuurolle Suomessa.
Nykyinen kauneusihanne suosii jopa sairaalloisen laihoja naisia, mutta viime vuosina esimerkiksi Kate Upton on osoittanut hieman pyöreämpienkin menestyvän. Nyt Hollannissa on noussut kohu tapauksesta, jossa Huippumalli haussa -kilpailun voittaja on saanut potkut mallitoimistosta. » Lue lisää
Verkossa on jo vuosien ajan kiertänyt monenlaisia kuvia, joita tiettyyn kohtaan tuijottamalla ja sen jälkeen katseen siirtämisellä silmissä näkyy jotain poikkeuksellista. Eilen erästä sellaista tuijotettuaan monet näkivät seinällään suosikkiartisti Beyoncen. » Lue lisää
Verkossa julkaistaan päivittäin satojatuhansia videoita, joissa lapset tekevät – ainakin vanhempiensa miehestä – hauskoja temppuja. Nyt eräs pikkupoika on kuitenkin noteerattu tavallista laajemmin uskomattoman tanssitaitonsa ansiosta. » Lue lisää
Monille teinipojille mopojen virittäminen on tuttua puuhaa, kun vauhdinhimoa pitää ruokkia laittomin ja vaarallisin keinoin. Harva teini tai vanhempikaan on päässyt kuitenkaan virittelemään mummojen käyttämiä sähköisiä rollaattoreita. Nyt sellainen nähdään verkossa. » Lue lisää
Suomalainen seksivalistus noteerattiin viime vuonna laajasti ulkomailla, kun YLE Areenassa julkaistu lastenohjelman valistusjakso levisi maailmalle. Siinä lapsille kerrottiin televisiossa harvinaisen seikkaperäisesti mistä seksissä on kyse. Suora puhe oli varsinkin amerikkalaisille ennennäkemätöntä. » Lue lisää
Viime vuonna Suomi sai yhden uuden julkkistähden, jonka suurin osa suomalaisista rankkaa niin sanottujen turhien julkkisten sarjaan. Jussi Parviaisen kanssa naimisiin mennyt Saana Parviainen on jakanut mielipiteitä tehokkaasti ja ryvettynyt monenlaisissa kohuissa. » Lue lisää
Maailman nopein ja kallein sarjavalmisteinen auto Bugatti Veyron maksaa pyöreästi puolitoista miljoonaa euroa kappaleelta, ja sellaisella menopelillä nopeusrajoitusten rikkominen ei ole kovin vaikeaa. Nyt Yhdysvalloissa Arizonan osavaltiossa eräs Veyron-kuljettaja on tehnyt mahdollisesti ylinopeuksien maailmanennätyksen. » Lue lisää
Merellä kuvataan joskus suuriakin aaltoja, jotka rantaan osuessaan tarjoavat surffaajille uskomattomia elämyksiä. Nyt verkossa nähdään kuitenkin kuva huikeasta aaltomuodostelmasta, jossa meren pintaan syntyy nopeasti liikkuva ruudukko. » Lue lisää
Valvontakamerat ovat nykyään hyvin yleisiä ja ne ovatkin olleet suuri apu esimerkiksi poliiseille rikosten ratkaisemisessa. Nyt erään kameravalvontahuoneen työntekijän näköharha johti noloon poliisioperaatioon Britanniassa. » Lue lisää