Kotimainen konemetalliyhtye Ruoska perustaa puolueen. Puolueen tähtäimessä on tiedotteen mukaan “edistää Ruoskan musiikillista sanomaa”. Yhtye rekrytoi parhaillaan jäseniä puolueeseensa yhtyeen nettisivuilla.
Ruoska Puolue on musiikillinen puolue, joka koostuu jäsenistä, ydinjäsenistä ja hallituksesta. Hallituksen muodostaa Ruoska. Puolueeen jäsenet saavat jäsennumeron ja mahdollisuuden hankkia itselleen numeroidun Ruoska Puolue –paidan ja hihamerkin.
Ydinjäseneksi ylennetyt Puolueen kannattajat saavat puolestaan virallisen Puoluekirjan, johon voi kerätä Puolue-leimoja Puoluekokouksista, eli yhtyeen keikoilta. Erityisen aktiivinen jäsen saa myös lisäleimoilla tienattua itselleen Puoluelipun osoitukseksi lojaalisuudestaan.
- Päätimme panostaa tavallista enemmän bändin ja fanien väliseen kanssakäymiseen. Bändin tavoitteena on, että Puolueen kautta yhtyeen kannattajista muodostuisi yhtenäinen ja tiivis yhteisö – jossa tietenkin kuri ja järjestys on kaiken A ja O, toteaa yhtyeen uudesta satsauksesta rumpali Sami Karppinen.
Ruoska Puolueeseen voi liittyä osoitteessa www.ruoska.net/puolue.
Verkossa on jo vuosien ajan kiertänyt monenlaisia kuvia, joita tiettyyn kohtaan tuijottamalla ja sen jälkeen katseen siirtämisellä silmissä näkyy jotain poikkeuksellista. Eilen erästä sellaista tuijotettuaan monet näkivät seinällään suosikkiartisti Beyoncen.
» Lue lisää
Verkossa julkaistaan päivittäin satojatuhansia videoita, joissa lapset tekevät – ainakin vanhempiensa miehestä – hauskoja temppuja. Nyt eräs pikkupoika on kuitenkin noteerattu tavallista laajemmin uskomattoman tanssitaitonsa ansiosta.
» Lue lisää
Monille teinipojille mopojen virittäminen on tuttua puuhaa, kun vauhdinhimoa pitää ruokkia laittomin ja vaarallisin keinoin. Harva teini tai vanhempikaan on päässyt kuitenkaan virittelemään mummojen käyttämiä sähköisiä rollaattoreita. Nyt sellainen nähdään verkossa.
» Lue lisää
Suomalainen seksivalistus noteerattiin viime vuonna laajasti ulkomailla, kun YLE Areenassa julkaistu lastenohjelman valistusjakso levisi maailmalle. Siinä lapsille kerrottiin televisiossa harvinaisen seikkaperäisesti mistä seksissä on kyse. Suora puhe oli varsinkin amerikkalaisille ennennäkemätöntä.
» Lue lisää
Viime vuonna Suomi sai yhden uuden julkkistähden, jonka suurin osa suomalaisista rankkaa niin sanottujen turhien julkkisten sarjaan. Jussi Parviaisen kanssa naimisiin mennyt Saana Parviainen on jakanut mielipiteitä tehokkaasti ja ryvettynyt monenlaisissa kohuissa.
» Lue lisää
Maailman nopein ja kallein sarjavalmisteinen auto Bugatti Veyron maksaa pyöreästi puolitoista miljoonaa euroa kappaleelta, ja sellaisella menopelillä nopeusrajoitusten rikkominen ei ole kovin vaikeaa. Nyt Yhdysvalloissa Arizonan osavaltiossa eräs Veyron-kuljettaja on tehnyt mahdollisesti ylinopeuksien maailmanennätyksen.
» Lue lisää
Merellä kuvataan joskus suuriakin aaltoja, jotka rantaan osuessaan tarjoavat surffaajille uskomattomia elämyksiä. Nyt verkossa nähdään kuitenkin kuva huikeasta aaltomuodostelmasta, jossa meren pintaan syntyy nopeasti liikkuva ruudukko.
» Lue lisää
Valvontakamerat ovat nykyään hyvin yleisiä ja ne ovatkin olleet suuri apu esimerkiksi poliiseille rikosten ratkaisemisessa. Nyt erään kameravalvontahuoneen työntekijän näköharha johti noloon poliisioperaatioon Britanniassa.
» Lue lisää
Eläintarhassa vierailevat ihmiset saavat todistaa aika ajoin eläinystäviemme hauskoja temmellyksiä. Kännykkäkameroiden johdosta ne saadaankin ikuistettua videolle. Nyt verkossa on julkaistu video innokkaasta tiikeristä.
» Lue lisää
Stara kertoi aiemmin tällä viikolla ensimmäisenä, että poptähti Madonna saapuu esiintymään Suomeen 12. elokuuta. Ensimmäisen kerran Madonna esiintyi Suomessa vuonna 2009 Sticky & Sweet -kiertueellaan, ja silloin Helsingin Jätkäsaaressa ja sen läheisyydessä oli arviolta 110.000 ihmistä.
» Lue lisää