Suomessakin juuri esiintynyt soulin kummisetä, supertähti James Brown, on kuollut. Hän menehtyi sairaalassa Atlantassa varhain tänä aamuna 73-vuotiaana. Brown kiidätettiin sairaalaan eilen sunnuntaina keuhkokuumeen takia.
Supertähden agentti Frank Copsidas vahvisti viime yönä suojattinsa sairastuneen pahaan keuhkokuumeeseen ja joutuneen sairaalahoitoon. Tuolloin Copsidas toivoi Brownin nousevan esiintymislavoille jo ensi viikolla. Toisin kuitenkin kävi. Kuoleman jälkeen Copsidas kertoi uutistoimisto AP:lle, että keuhkokuume ei välttämättä ole virallinen kuolinsyy.
- Tässä vaiheessa emme vielä tiedä mihin hän kuoli, hän kertoi.
James Brown oli viimeisiä todellisia musiikin supertähtiä, jotka vaikuttivat musiikillaan koko maailman musiikilliseen kehitykseen. James Brownin vaikutus näkyy nykyisin erityisesti discon ja hiphopin saralla. Hänet on usein nostettu jopa Elviksen ja The Beatlesin kategoriaan. Brown on tälläkin hetkellä maailman luultavasti lainatuin artisti, sillä otteita hänen kappaleistaan voidaan yhä kuulla lukuisissa hiteissä. Esimerkiksi Michael Jackson, The Rolling Stones, Public Enemy, Prince ja tuhannet muut ovat lainanneet häntä musiikissaan.
- James tarjosi ilmiselvästi kaikkein parhaat groovet. Tähän mennessä ei ole ollut olemassa ketään, joka olisi ollut yhtä funk kuin hän. Kukaan ei tule pääsemään edes lähelle, Public Enemyn Chuck D kertoi uutistoimisto AP:lle.
Maailman kaikkien aikojen suurimpien musikkitähtien kärkeen kuuluva supertähti sai urallaan useita kymmeniä listahittejä, joista tunnetuimpia ovat Sex Machine, Living In America, Papa’s Got A Brand New Bag ja I Got You (I Feel Good).
Hänet palkittiin urallaan lukuisilla palkinnoilla. Vuonna 1992 hän sai Grammy-palkinnon elmäntyöstään, vuonna 1965 Grammyn vuoden parhaasta r&b-kappaleesta Papa’s Got a Brand New Bag ja vuonna 1987 parhaan r&b-kappaleen Grammyn kappaleesta Living In America. Hän on myös ensimmäisiä Rock´n´Roll Hall Of Fameen valittuja jäseniä yhdessä Elviksen ja Chuck Berryn kanssa.
James Brown esiintyi Espoon Länsiauto Areenalla 1. marraskuuta, eli vajaa kaksi kuukautta ennen kuolemaansa. Supertähden yleisöä lämmitteli suomalainen Don Johnson Big Band -yhtye. Reilut kaksi tuntia myöhässä alkanutta keikkaa oli katsomassa 4.500 ihmisen joukossa myös presidentti Tarja Halonen, joka tapasi Brownin myös Pori Jazzissa vuonna 2003.
Verkossa julkaistaan päivittäin satojatuhansia videoita, joissa lapset tekevät – ainakin vanhempiensa miehestä – hauskoja temppuja. Nyt eräs pikkupoika on kuitenkin noteerattu tavallista laajemmin uskomattoman tanssitaitonsa ansiosta.
» Lue lisää
Monille teinipojille mopojen virittäminen on tuttua puuhaa, kun vauhdinhimoa pitää ruokkia laittomin ja vaarallisin keinoin. Harva teini tai vanhempikaan on päässyt kuitenkaan virittelemään mummojen käyttämiä sähköisiä rollaattoreita. Nyt sellainen nähdään verkossa.
» Lue lisää
Suomalainen seksivalistus noteerattiin viime vuonna laajasti ulkomailla, kun YLE Areenassa julkaistu lastenohjelman valistusjakso levisi maailmalle. Siinä lapsille kerrottiin televisiossa harvinaisen seikkaperäisesti mistä seksissä on kyse. Suora puhe oli varsinkin amerikkalaisille ennennäkemätöntä.
» Lue lisää
Viime vuonna Suomi sai yhden uuden julkkistähden, jonka suurin osa suomalaisista rankkaa niin sanottujen turhien julkkisten sarjaan. Jussi Parviaisen kanssa naimisiin mennyt Saana Parviainen on jakanut mielipiteitä tehokkaasti ja ryvettynyt monenlaisissa kohuissa.
» Lue lisää
Maailman nopein ja kallein sarjavalmisteinen auto Bugatti Veyron maksaa pyöreästi puolitoista miljoonaa euroa kappaleelta, ja sellaisella menopelillä nopeusrajoitusten rikkominen ei ole kovin vaikeaa. Nyt Yhdysvalloissa Arizonan osavaltiossa eräs Veyron-kuljettaja on tehnyt mahdollisesti ylinopeuksien maailmanennätyksen.
» Lue lisää
Merellä kuvataan joskus suuriakin aaltoja, jotka rantaan osuessaan tarjoavat surffaajille uskomattomia elämyksiä. Nyt verkossa nähdään kuitenkin kuva huikeasta aaltomuodostelmasta, jossa meren pintaan syntyy nopeasti liikkuva ruudukko.
» Lue lisää
Valvontakamerat ovat nykyään hyvin yleisiä ja ne ovatkin olleet suuri apu esimerkiksi poliiseille rikosten ratkaisemisessa. Nyt erään kameravalvontahuoneen työntekijän näköharha johti noloon poliisioperaatioon Britanniassa.
» Lue lisää
Eläintarhassa vierailevat ihmiset saavat todistaa aika ajoin eläinystäviemme hauskoja temmellyksiä. Kännykkäkameroiden johdosta ne saadaankin ikuistettua videolle. Nyt verkossa on julkaistu video innokkaasta tiikeristä.
» Lue lisää
Stara kertoi aiemmin tällä viikolla ensimmäisenä, että poptähti Madonna saapuu esiintymään Suomeen 12. elokuuta. Ensimmäisen kerran Madonna esiintyi Suomessa vuonna 2009 Sticky & Sweet -kiertueellaan, ja silloin Helsingin Jätkäsaaressa ja sen läheisyydessä oli arviolta 110.000 ihmistä.
» Lue lisää
Viime vuonna maailmalla tehtiin selvästi tavallista enemmän havaintoja tunnistamattomista lentävistä esineistä. Nyt Britanniassa on ikuistettu videokameralle mystinen laite, joka leijui taivaalla Thames-joen yllä.
» Lue lisää