Viime vuosikymmenellä pari hittiä tanssilistoille saanut Captain Jack esiintyy viikonloppuna Suomessa. Perjantaina yhtye nousee lavalle Helsingin Feverissä ja lauantaina Tampereen Onnelassa. Yhtye vieraili Suomessa useaan otteeseen 90-luvun loppupuolella muiden muassa festarikeikoilla.
Tarkalleen ottaen kyseessä ei kuitenkaan ole alkuperäinen kokoonpano, sillä alkuperäinen Captain Jack, eli Francisco Gutierez, kuoli aivoverenvuotoon kaksi vuotta sitten Espanjassa. Artistin paikan otti kuitenkin haltuun hänen poikansa, Captain Jack Junior, joka saapuu nyt siis Suomeen KLF-klubin vieraana.
Saksalainen Captain Jack -yhtye nousi suursuosioon kymmenen vuotta sitten debyyttisinkullaan Captain Jack. Sittemmin listoille nousivat miehen kappaleista mm. Soldier Soldier ja Drill Instructor. Yhtye esiintyi 90-luvun puolivälissä useita kertoja suomalaisilla festivaaleilla.
Franky Gutierez pakeni lapsena perheensä kanssa Kuubasta Yhdysvaltoihin. Nuorena miehenä hän liittyi armeijaan ja sai komennuksen Saksaan vuonna 1988. Saadessaan vapautuksen armeijasta hän päätti jäädä asumaan Saksaan. Siellä hän työskenteli vakuutusmyyjänä kunnes aloitti keikkailun tiskijukkana ja siirtyi sittemmin menestyksekkäästi artistiuralle.
Useammallakin hitillään musiikkilistat valloittanut amerikkalainen poptähti Ke$ha, eli Kesha Sebert, on ollut viime kuukausina otsikoissa lähinnä ulkomusiikillisista syistä. Aiemmin tällä viikolla Ke$ha kertoi pukeneensa avustajansa penikseksi, ja nyt hän on paljastanut yksityiskohtia bileistään. » Lue lisää
Supertähti Alicia Keys asteli taannoin alttarille pitkäaikaisen miesystävänsä Swizz Beatzin kanssa, ja hääjuhlien jälkeen pariskunta on viettänyt pääasiassa rauhallista perhe-elämää perheenlisäyksenkin merkeissä. Viime aikoina Alicia on aktivoitunut julkisuudessa. » Lue lisää
Sisarusten väliset kiistat voivat saada alkunsa mistä tahansa ja joskus sisarusrakkaudestakin huolimatta riitapukarit voivat ajautua esimerkiksi käsirysyihin. Nyt erään amerikkalaisen miehen uutisoitiin puukottaneen veljeään suklaamuffinsin takia. » Lue lisää
Realitykaunotar Audrina Patridgen rinnat ovat olleet viime aikoina Hollywoodin kohutuimmat. Muodottomat möhkäleet nimittäin aiheuttivat spekulaation epäonnistuneesta plastiikkakirurgisesta leikkauksesta. Viime aikoina Audrina on viettänyt hiljaiseloa, mutta nyt hänet on kuvattu lenkillä. » Lue lisää
Radio Nova ja Kuurojen Liitto tekevät yhdessä radiohistoriaa, kun kautta aikojen ensimmäinen koko yhden päivän mittainen radiolähetys tehdään viittomakielellä. » Lue lisää
Nykyinen kauneusihanne suosii jopa sairaalloisen laihoja naisia, mutta viime vuosina esimerkiksi Kate Upton on osoittanut hieman pyöreämpienkin menestyvän. Nyt Hollannissa on noussut kohu tapauksesta, jossa Huippumalli haussa -kilpailun voittaja on saanut potkut mallitoimistosta. » Lue lisää
Verkossa on jo vuosien ajan kiertänyt monenlaisia kuvia, joita tiettyyn kohtaan tuijottamalla ja sen jälkeen katseen siirtämisellä silmissä näkyy jotain poikkeuksellista. Eilen erästä sellaista tuijotettuaan monet näkivät seinällään suosikkiartisti Beyoncen. » Lue lisää
Verkossa julkaistaan päivittäin satojatuhansia videoita, joissa lapset tekevät – ainakin vanhempiensa miehestä – hauskoja temppuja. Nyt eräs pikkupoika on kuitenkin noteerattu tavallista laajemmin uskomattoman tanssitaitonsa ansiosta. » Lue lisää
Monille teinipojille mopojen virittäminen on tuttua puuhaa, kun vauhdinhimoa pitää ruokkia laittomin ja vaarallisin keinoin. Harva teini tai vanhempikaan on päässyt kuitenkaan virittelemään mummojen käyttämiä sähköisiä rollaattoreita. Nyt sellainen nähdään verkossa. » Lue lisää
Suomalainen seksivalistus noteerattiin viime vuonna laajasti ulkomailla, kun YLE Areenassa julkaistu lastenohjelman valistusjakso levisi maailmalle. Siinä lapsille kerrottiin televisiossa harvinaisen seikkaperäisesti mistä seksissä on kyse. Suora puhe oli varsinkin amerikkalaisille ennennäkemätöntä. » Lue lisää