nylonbeat.jpg

Nylon Beat palaa keikoille!

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Kotimaisen popin kirkkaimpiin legendoihin kuuluva tyttöduo Nylon Beat tekee paluun keikkalavoille vuosien tauon jälkeen. Yhtye esiintyy ensi kesänä Toto -yhtyeen lämmittelijänä stadionkeikoilla Tampereella ja Oulussa.

Vuonna 1995 raketin lailla poptaivaan kiintotähdeksi noussut Nylon Beat päätti erittäin menestyksekkään uransa uudenvuodenaattona 2003. Lukuisia kulta- ja platinalevyjä saanut yhtye juonsi vuonna 1999 Riiviöt -televisio-ohjelmaa. Yhtyeen lopettamisen jälkeen Jonna on julkaissut levyn Jonna’s Problem -yhtyeensä kanssa. Erin puolestaan muutti seuraavana vuonna Irlantiin, josta on sittemmin palannut takaisin Suomeen.

Nylon Beat lämmittelee Toton keikkaa Oulun pesäpallostadionilla perjantaina 17. elokuuta ja Tampereen Ratinassa lauantaina 18. elokuuta 2007. Kyseessä ovat tämän hetken tietojen mukaan yhtyeen ainoat paluukeikat lähitulevaisuudessa.

Lisätietoja konsertista www.totostadionilla.fi

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

Upea luonnonilmiö ihastutti Los Angelesissa – katso kuvat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Eilen ympäri maailmaa saatiin seurata jälleen osittaista auringonpimennystä, joka ihastutti satojamiljoonia silmäpareja niin television välityksellä kuin paikan päälläkin. Joissain maissa tätä luonnon upeaa näytelmää seurattiin jopa varta vasten ilmaan lähetetyistä yksityisistä lentokoneista.

justinbieber.jpg

Jymy-yllätys: Justin Bieber pyysi teinikaunotarta deitikseen – katso video

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Maailman suosituin teinitähti Justin Bieber on parhaillaan markkinoimassa tulevaa Believe-albumiaan, ja viime viikolla hänen huhuttiin eronneen tyttöystävästään Selena Gomezista. Nyt Bieber on yllättänyt perin pohjin Cady-nimisen nuoren kaunottaren, joka oli aiemmin pyytänyt popparia deitikseen koulun päättäjäistanssiaisiin.

Tammerfestin klubiohjelma julkaistiin

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Suomen suurin kaupunkifestivaali Tammerfest vietetään keskellä hienointa kesää ja se tarjoaa runsaasti ulkoilmakonsertteja. Siitä huolimatta myös klubeilla tapahtuu samaan aikaan. Nyt festivaalin klubiohjelma on julkistettu.

Rakastettu discotähti on poissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

The Bee Gees lukeutuu yhä maailmanhistorian suosituimpiin discoyhtyeisiin. Äskettäin yhtyeen miljoonat fanit saivat suru-uutisen, sillä discotähti Robin Gibbin kerrottiin vajoneen vakavan sairauden takia koomaan. Nyt muusikko on menehtynyt syöpään.