parishilton.jpg

Hyvä käytös vapauttaa Parisin vankilasta

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Paris Hilton tuomittiin viime viikolla 45 päiväksi vankilaan, jonne hän suuntaa 5. kesäkuuta. Tuoreimpien tietojen mukaan Hilton ei tule istumaan kiven sisässä koko tuomiotaan.

Hyvällä käytöksellä Paris Hilton voi selvitä reilun kuuden viikon tuomiostaan jopa alle kolmessa viikossa. Vankiloiden ylikuormituksen takia vankeja pyritään vapauttamaan aikaisemmin ja muuntamaan tuomiot yhdyskuntapalveluksi.

- On täysin mahdollista, että hän joutuu olemaan vankilassa vain 21 tai 23 päivää. Aika lasketaan monimutkaisella osalvaltion kaavalla. On siis mahdollista, että hän ei joudu kärsimään koko tuomiotaan, Los Angelesin poliisin tiedottaja Steve Whitmore kertoi People -lehdelle.

Hänen mukaansa jotkut hyväkäytöksiset vangit on päätetty vapauttaa heidän kärsittyään vain kymmenen prosenttia tuomiostaan. Hiltonin kohdalla se tarkoittaisi siis vajaata viikkoa. Taannoin Lost -sarjan tähti Michelle Rodriguez kärsi 60 päivän vankeustuomiostaan vain muutaman tunnin.

Paris Hiltonin tuomion pituus selviää vasta kun Hilton on sisällä vankilassa. Viranomaiset ovat kuitenkin tarkkoja siitä, ettei Paris saa mitään erioikeuksia siksi, että on julkisuuden henkilö.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

Upea luonnonilmiö ihastutti Los Angelesissa – katso kuvat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Eilen ympäri maailmaa saatiin seurata jälleen osittaista auringonpimennystä, joka ihastutti satojamiljoonia silmäpareja niin television välityksellä kuin paikan päälläkin. Joissain maissa tätä luonnon upeaa näytelmää seurattiin jopa varta vasten ilmaan lähetetyistä yksityisistä lentokoneista.

justinbieber.jpg

Jymy-yllätys: Justin Bieber pyysi teinikaunotarta deitikseen – katso video

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Maailman suosituin teinitähti Justin Bieber on parhaillaan markkinoimassa tulevaa Believe-albumiaan, ja viime viikolla hänen huhuttiin eronneen tyttöystävästään Selena Gomezista. Nyt Bieber on yllättänyt perin pohjin Cady-nimisen nuoren kaunottaren, joka oli aiemmin pyytänyt popparia deitikseen koulun päättäjäistanssiaisiin.

Tammerfestin klubiohjelma julkaistiin

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Suomen suurin kaupunkifestivaali Tammerfest vietetään keskellä hienointa kesää ja se tarjoaa runsaasti ulkoilmakonsertteja. Siitä huolimatta myös klubeilla tapahtuu samaan aikaan. Nyt festivaalin klubiohjelma on julkistettu.

Rakastettu discotähti on poissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

The Bee Gees lukeutuu yhä maailmanhistorian suosituimpiin discoyhtyeisiin. Äskettäin yhtyeen miljoonat fanit saivat suru-uutisen, sillä discotähti Robin Gibbin kerrottiin vajoneen vakavan sairauden takia koomaan. Nyt muusikko on menehtynyt syöpään.