Skotlantilainen brittipop-bändi Travis on tehnyt paluun lähes neljän vuoden tauon jälkeen. Ensimmäisen levynsä kymmenen vuotta sitten julkaisseen yhtyeen hyvin alkanut ura joutui laskusuuntaan 2000-luvun alussa, kun uudemmat albumit eivät saavuttaneet kahden ensimmäisen albumin suosiota.
Pienen breikin jälkeen bändi on kuitenkin löytänyt musiikilliset juurensa, ja todistaa viidennellä levyllään osaavansa yhä tehtailla kaunista melodista poppia.
The Boy with No Name palaa yhtyeen alkuaikojen soundiin. Bändi kuulostaa nyt lähes samalta kuin uransa huipulla 1990-luvun lopulla The Man Who -albumillaan. Uudella levyllä kuullaan korvia hiveleviä melodioita ja kaunista soitantaa. Musiikki on melankolista, mutta pehmeän kaunista.
Levy alkaa lupaavasti. Albumin alkupuolella kuultavat 3 Times and You Lose, kepeä Selfish Jean sekä kaunis slovari Closer kuuluvat albumin helmiin. Levyltä ensimmäisenä singlenä julkaistu Closer on melodisesti levyn paras kappale. Myös Big Chair on hyvin onnistunut tuotos. Biisi alkaa hienolla bassoriffillä. Kappaleen funkahtava tausta on hyvä lisä muuten niin pehmeään äänimaailmaan.
Loppua kohden albumin ote alkaa kuitenkin lipsua kohti tavanomaisuutta. Kappaleet Eyes Wide Open, Out In Space ja New Amsterdam palaavat Travisin viime vuosien tylsään tuotantoon. Battleships -kappaleessa bändin solisti Fran Healy ei ole parhaimmillaan, sillä miehen äänenkäyttö lipsahtaa välillä pahasti falsetista ulinan puolelle. Levyn viimeisen biisin jälkeen kuullaan vielä piiloraita.
The Boy with No Name on ehdottomasti Travisin paras levy sitten The Man Who -albumin. Vaikka levy ei sinällään tarjoile mitään uutta, on se silti hieno paluu melkein jo unohduksiin painuneelta yhtyeeltä.
Pisteet: 3/5
Sisarusten väliset kiistat voivat saada alkunsa mistä tahansa ja joskus sisarusrakkaudestakin huolimatta riitapukarit voivat ajautua esimerkiksi käsirysyihin. Nyt erään amerikkalaisen miehen uutisoitiin puukottaneen veljeään suklaamuffinsin takia.
» Lue lisää
Realitykaunotar Audrina Patridgen rinnat ovat olleet viime aikoina Hollywoodin kohutuimmat. Muodottomat möhkäleet nimittäin aiheuttivat spekulaation epäonnistuneesta plastiikkakirurgisesta leikkauksesta. Viime aikoina Audrina on viettänyt hiljaiseloa, mutta nyt hänet on kuvattu lenkillä.
» Lue lisää
Radio Nova ja Kuurojen Liitto tekevät yhdessä radiohistoriaa, kun kautta aikojen ensimmäinen koko yhden päivän mittainen radiolähetys tehdään viittomakielellä.
» Lue lisää
Nykyinen kauneusihanne suosii jopa sairaalloisen laihoja naisia, mutta viime vuosina esimerkiksi Kate Upton on osoittanut hieman pyöreämpienkin menestyvän. Nyt Hollannissa on noussut kohu tapauksesta, jossa Huippumalli haussa -kilpailun voittaja on saanut potkut mallitoimistosta.
» Lue lisää
Verkossa on jo vuosien ajan kiertänyt monenlaisia kuvia, joita tiettyyn kohtaan tuijottamalla ja sen jälkeen katseen siirtämisellä silmissä näkyy jotain poikkeuksellista. Eilen erästä sellaista tuijotettuaan monet näkivät seinällään suosikkiartisti Beyoncen.
» Lue lisää
Verkossa julkaistaan päivittäin satojatuhansia videoita, joissa lapset tekevät – ainakin vanhempiensa miehestä – hauskoja temppuja. Nyt eräs pikkupoika on kuitenkin noteerattu tavallista laajemmin uskomattoman tanssitaitonsa ansiosta.
» Lue lisää
Monille teinipojille mopojen virittäminen on tuttua puuhaa, kun vauhdinhimoa pitää ruokkia laittomin ja vaarallisin keinoin. Harva teini tai vanhempikaan on päässyt kuitenkaan virittelemään mummojen käyttämiä sähköisiä rollaattoreita. Nyt sellainen nähdään verkossa.
» Lue lisää
Suomalainen seksivalistus noteerattiin viime vuonna laajasti ulkomailla, kun YLE Areenassa julkaistu lastenohjelman valistusjakso levisi maailmalle. Siinä lapsille kerrottiin televisiossa harvinaisen seikkaperäisesti mistä seksissä on kyse. Suora puhe oli varsinkin amerikkalaisille ennennäkemätöntä.
» Lue lisää
Viime vuonna Suomi sai yhden uuden julkkistähden, jonka suurin osa suomalaisista rankkaa niin sanottujen turhien julkkisten sarjaan. Jussi Parviaisen kanssa naimisiin mennyt Saana Parviainen on jakanut mielipiteitä tehokkaasti ja ryvettynyt monenlaisissa kohuissa.
» Lue lisää
Maailman nopein ja kallein sarjavalmisteinen auto Bugatti Veyron maksaa pyöreästi puolitoista miljoonaa euroa kappaleelta, ja sellaisella menopelillä nopeusrajoitusten rikkominen ei ole kovin vaikeaa. Nyt Yhdysvalloissa Arizonan osavaltiossa eräs Veyron-kuljettaja on tehnyt mahdollisesti ylinopeuksien maailmanennätyksen.
» Lue lisää