Tea : Tytöt tykkää

Singlet · Stara.fi
tea_tytottykkaa.jpg

Jane -yhtyeestä soolouralle siirtyneen Tea Hiillosteen ensimmäinen soolosingle on nimeltään Tytöt tykkää. Discobiittinen lastenlaulu tyrmää kuulijan jo ensikuulemalta.

Kappale pitää kuunnella useaan otteeseen, ennen kuin järkytyksestä toipuu tarpeeksi analysoidakseen viisua hieman tarkemmin. Tea vokaalit kuulostavat soundiltaan ihan kelvollisilta, mutta laulun musiikillinen anti, soundimaailma, sanoitukset ja äänen lapsellinen vääntäminen ovat yksinkertaisesti hirveitä.

Varsinkin säkeistöissä vieraileva miesvokaali Jage on kaikin puolin oksettavan huono. Vierailija lienee löydetty studion viereisestä ojasta sammuneena ja raahattu väkisin studioon. Myös sanoitukset on ilmeisesti raapustettu edellisen illan baarikuitin takapuolelle parissa minuutissa samalla kun kappaleen soundit on valittu ja biisin pohja kasattu.

Vain kappaleen kertosäkeessä on orastavaa tarttuvuutta ja melodia jää kieltämättä mieleen. Kappaleen loputtua päällimmäisenä muistuu kuitenkin vain säälittävän surkea “casio-rapman” -soundimaailma sekä miesvokaalin ja sanoitusten koomisuus. “Tytöt tykkää ty-ty, Tytöt tykkää ty-ty, Tytöt tykkää ty-ty, tytöt tykkää pojista ja pojat tykkää tytöistä…” Huh huh, albumista on varmasti tulossa menestys.

Tean soolosingle on toivottavasti tarkoitettu vain 90-lukua parodioivaksi vitsiksi, jollaisena se on toki hauska. Mutta mikäli se on tehty niin sanotusti vakavalla naamalla, kappale hakee vertaistaan jopa Hausmyllyn ja Heidin taannoisista kurabiiseistä. Tytöt tykkää ansaitsee siis yhden säälipisteen hyvästä vitsistä.

Pisteet 1/5

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

Upea luonnonilmiö ihastutti Los Angelesissa – katso kuvat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Eilen ympäri maailmaa saatiin seurata jälleen osittaista auringonpimennystä, joka ihastutti satojamiljoonia silmäpareja niin television välityksellä kuin paikan päälläkin. Joissain maissa tätä luonnon upeaa näytelmää seurattiin jopa varta vasten ilmaan lähetetyistä yksityisistä lentokoneista.

justinbieber.jpg

Jymy-yllätys: Justin Bieber pyysi teinikaunotarta deitikseen – katso video

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Maailman suosituin teinitähti Justin Bieber on parhaillaan markkinoimassa tulevaa Believe-albumiaan, ja viime viikolla hänen huhuttiin eronneen tyttöystävästään Selena Gomezista. Nyt Bieber on yllättänyt perin pohjin Cady-nimisen nuoren kaunottaren, joka oli aiemmin pyytänyt popparia deitikseen koulun päättäjäistanssiaisiin.

Tammerfestin klubiohjelma julkaistiin

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Suomen suurin kaupunkifestivaali Tammerfest vietetään keskellä hienointa kesää ja se tarjoaa runsaasti ulkoilmakonsertteja. Siitä huolimatta myös klubeilla tapahtuu samaan aikaan. Nyt festivaalin klubiohjelma on julkistettu.