justintimberlake.jpg

YouTube-tähti levyttää Justin Timberlakelle

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Stara uutisoi viime viikolla, että poptähti Justin Timberlake on perustanut oman levymerkkinsä Tennman Recordsin. Nyt on paljastettu yhtiön ensimmäinen kiinnitys.

Levy-yhtiön ensimmäinen levyttävä artisti on YouTube -videosivustolta tuttu hollantilainen laulaja-lauluntekijä Esmee Denters. Hänen videoitaan löytyy tästä!

- Esmee on todella hyvä, enkä malta odottaa, että maailma saa kuulla hänestä. Hänet YouTubesta löytäneiden fanien ei kannata huolestua, sillä tulemme pitämään heidät ajantasalla, Justin kertoi lehdistötiedotteessaan.

Esmee Denters on 18-vuotias Oosterbeekistä, Hollannista, kotoisin oleva tähti. Tähän mennessä hänestä on tullut hyvin suosittu YouTubessa, jossa hän on esittänyt cover-versioita esimerkiksi Beyoncen, Alanis Morrissetten ja Alicia Keysin kappaleista.

Ensimmäinen Esmeen video julkaistiin vain yhdeksän kuukautta sitten, ja nyt hänellä on takataskussaan levytyssopimus itsensä Justin Timberlaken kanssa. Esikoisalbumi julkaistaan vielä tämän vuoden aikana. Kaiken lisäksi Esmee Denters pääsee ensi kesäksi kiertueelle Timberlaken kanssa.

- En voi sanoin kuvailla kuinka ihmeellistä tämä on! Tämä on jotain sellaista, josta olen unelmoinut koko ikäni, Esmee hehkutti.

Katso Esmeen videoita tuosta artikkelin alta tai tästä!

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

Upea luonnonilmiö ihastutti Los Angelesissa – katso kuvat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Eilen ympäri maailmaa saatiin seurata jälleen osittaista auringonpimennystä, joka ihastutti satojamiljoonia silmäpareja niin television välityksellä kuin paikan päälläkin. Joissain maissa tätä luonnon upeaa näytelmää seurattiin jopa varta vasten ilmaan lähetetyistä yksityisistä lentokoneista.

justinbieber.jpg

Jymy-yllätys: Justin Bieber pyysi teinikaunotarta deitikseen – katso video

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Maailman suosituin teinitähti Justin Bieber on parhaillaan markkinoimassa tulevaa Believe-albumiaan, ja viime viikolla hänen huhuttiin eronneen tyttöystävästään Selena Gomezista. Nyt Bieber on yllättänyt perin pohjin Cady-nimisen nuoren kaunottaren, joka oli aiemmin pyytänyt popparia deitikseen koulun päättäjäistanssiaisiin.

Tammerfestin klubiohjelma julkaistiin

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Suomen suurin kaupunkifestivaali Tammerfest vietetään keskellä hienointa kesää ja se tarjoaa runsaasti ulkoilmakonsertteja. Siitä huolimatta myös klubeilla tapahtuu samaan aikaan. Nyt festivaalin klubiohjelma on julkistettu.