Stam1na -yhtyeen esiintymiset tulevan viikonlopun Provinssirockissa ja Myötätuulirockissa on peruttu yhtyeen rumpalin Teppo “Kake” Velinin jouduttua käsileikkaukseen. Stam1nan piti esiintyä molemmilla festivaaleilla ensi lauantaina 16. kesäkuuta.
Velin joutuu olemaan sairaslomalla useita viikkoja, mutta tarkkaa tervehtymispäivää lääkärit eivät osaa ennustaa. Stam1na on värvännyt tuuraajaksi Diablo-yhtyeen rumpalin Heikki Malmbergin, jonka kanssa Stam1na esiintyy siihen asti kunnes Velin on jälleen soittokunnossa. Seuraavan kerran Stam1na nouseekin lavalle jo juhannuksena, jolloin yhtye esiintyy RMJ:ssä ja Kalajoen Juhannus -festivaaleilla.
- Keikkojen peruminen on ikävää ja pahoittelut etenkin kaikille Kake-faneille. Nyt tosin saadaan kerrankin lavalle täysin pitkätukkainen Stam1na-kokoonpano, kommentoi Stam1nan laulaja Antti “Hyrde” Hyyrynen.
Kesän keikoilla Stam1nan kokoonpanoa täydentää myös kosketinsoittaja Emil “Hippi” Lähteenmäki. Mokoma on lupautunut paikkaamaan Stam1nan perutun esiintymisen Provinssissa. Myös Mokomalle on buukattu keikka Myötätuulirockiin aiemmin samana päivänä, ja Mokoma suuntaa heti Myötätuulirockin keikan jälkeen kohti Seinäjokea. Provinssin Saarilavalle Mokoma nousee klo 01:00.
Koulujen opettajien ja oppilaiden välisistä suhteista on viime aikoina kohuttu runsaasti ympäri maailmaa, mutta nyt Kanadassa on paljastunut erikoislaatuinen tapaus. Siinä naisopettaja on hyllytetty tämän suihkutettua hajunsyöjää mielestään kalalta haisseen oppilaan päälle. » Lue lisää
Viime sunnuntaina maailman suurimman urheilutapahtuman, Super Bowlin, yhteydessä nähtiin myös jo etukäteen kohuttu H&M-yhtiön alusvaatemainos. Mainoksen tähtenä komeili jalkapallotähti David Beckham, jolla oli jalassaan vain pienet alushousut. » Lue lisää
Poptähti-näyttelijä Miley Cyrus on tullut tunnetuksi rohkeilla kuvillaan, joita hän on itsekin julkaissut verkossa jo vuosien ajan. Hannah Montana -sarjan lapsitähtenä miljoonien tyttöjen idoliksi noussut lahjakkuus on myöntänyt olevansa huono roolimalli. » Lue lisää
Maailmalta löytyy miljoonittain ihmisiä, jotka eivät sairautensa tai vammansa vuoksi näytä samalta kuin muut kanssaihmiset. Aika ajoin tulee kuitenkin eteen myös tapauksia, jotka ihmetyttävät myös tutkijoita. Nyt sellainen perhe on löytynyt Intiasta. » Lue lisää
Näyttelijäkaunotar Emma Stone on tehnyt viime vuosina näyttävää uraa Hollywoodissa. Superbad-leffassa läpimurtonsa tehnyt Emma Stone nähtiin taannoin myös Zombieland ja Easy A -elokuvien tähtenä, ja tammikuussa hänet äänestettiin vuoden 2012 kuudenneksi haluttavimmaksi naiseksi. » Lue lisää
Yleisradion järjestämä Uuden Musiikin Kilpailu on uusi musiikkikilpailu, jossa etsitään parasta omaa biisiä ja esitystä. Realitysarjassa seurataan artistien matkaa isolle lavalle, UMK finaaliin Helsingin jäähalliin 25. helmikuuta. » Lue lisää
Suomalaiset turistit osaavat nykyisin olla varsin hyvin varuillaan pankki- ja luottokorttiensa kanssa ulkomailla. Kuitenkin myös kotimaassa on varovaisuus paikallaan, kuten tällä viikolla julki tullut huijaussarja osoittaa. » Lue lisää
Suomalainen fitness-malli Janni Hussi noteerattiin taannoin ulkomailla saakka, ja hänen näyttäviä mallikuviaan on saatu ihailla jo useita kertoja myös kotimaisissa julkaisuissa. Nyt timmi kaunotar ihastuttaa myös eteläisessä naapurimaassamme. » Lue lisää
Ympäri maailmaa kerrottiin eilen tapauksesta, jossa korkean tason intialaiset poliitikot jäivät kiinni katseltuaan aikuisviihdettä istuntosalissa kesken istunnon. Joukossa oli myös naisten ja lasten asioista vastaava ministeri. » Lue lisää
Amerikkalainen r&b-tähti Ashanti, oikealta nimeltään Ashanti Douglas, on viettänyt viime vuosina hiljaiseloa viihdelehtien otsikoista. Jokunen vuosi sitten suurtakin menestystä niittänyt kaunotar on nyt osallistunut New Yorkissa uutuuselokuvan bileisiin. » Lue lisää