Suurlähettiläät : Tyhjä taulu

21.06.2007, 22:00 · Kategoria:Singlet

Levyarvostelu: suurlahettilaat_tyhjataulu

Kotimainen popyhtye Suurlähettiläät julkaisee nyt uutta materiaalia yli kolmeen vuoteen. Single Tyhjä taulu on lohkaistu seuraavalta studilevyltä, joka julkaistaan ensi vuoden alussa.

Yhtyeen soundimaailma on pysynyt tauon aikana tutuilla linjoilla, eli pääosassa kuullaan jälleen puhaltimia. Jussun laulusoundi on sekin luonnollisesti yhtä karismaattisen toimiva kuin tähänkin saakka ja Jussun kynästä peräisin oleva sanoitus on todella osuva.

Kertosäkeen koukku on selvästi havaittavissa, mutta kertsin taustalla kuullaan myös naisvokaaleja, mikä kuulostaa varsin outolta vedolta ja särähtää ikävästi korvaan. Muilta osin vokaalit ja soundit muodostavat varsin mainion kokonaisuuden ja kertosäkeen taustalla kuultava piano on omiaan nostamaan tunnelmaa.

Suurlähettiläillä on takanaan lukuisia ikivihreitä hittejä, ja tässä kappaleessa voisi olla potentiaalia nousta samaan kategoriaan, vaikka kyseessä ei olekaan aivan takuuvarma hitti. Kappale tullee kuitenkin olemaan yksi radioiden soitetuimpia kesän ja syksyn aikana. Erittäin hieno paluusingle hienolle yhtyeelle.

Pisteet 5/5

Lue myös nämä

Lukijoiden kommentit (4 viestiä)

-.:.-Ciara-.:.- 23.07.2007 13:42

ehkä vähän yliarvostettu. eihän biisi oo erikoinenkaan.

sanna työlahti 01.08.2007 11:09

Minun korvaani kuulostaa todella kivalta biisiltä. Sanat ovat hienot.

tessa 14.08.2007 22:37

e mä ny sillää tolle laululle kuumunu. mu noi alun ja vaihtoi soitoit o kyll nii , särmikkäitä.. .

Pasi 11.10.2007 19:06

Todella loistavaa työtä. Varsinkin sanoitus ampuu suoraan napakymppiin.

Kirjoita oma kommenttisi

Ohjeet: Kirjoita asiallisesti ja vältä alatyylisiä kommentteja. Ole ystävällinen äläkä tarkoituksella hauku tai provosoi muita keskustelijoita. Huomioithan, että joitain kommentteja jää ylläpidon moderoitaviksi ja asiattomat viestit poistetaan ylläpidon toimesta. Linkit tarkastetaan ennen niiden julkaisua.

This is a captcha-picture. It is used to prevent mass-access by robots. (see: www.captcha.net)

Kirjoita kuvassa olevat 5 kirjainta tai numeroa alla olevaan laatikkoon ja paina Lähetä. Sinulla on kolme yritystä.

  

Jos et saa selvää merkeistä, klikkaa tästä:

Uusimmat artikkelit

Alicia Keysin hääväitteet ovat uutisankka: “Tekninen vika”

Matrix-tähden 19-vuotias teinitytär tekee hardcore-pornoa!

America Pie -kaunotar vilautti paljasta alapäätään ympäripäissään – katso K18-kuvat

Antti Tuisku vähensi vaatteitaan turkulaisyleisön edessä

Kohuttu teinipoppari taas vähissä vaatteissa lavalla – katso kuvat

Niko Saarinen paljasti: Söin koiranruokaa!

Wow, tämä kaunotar kehrää futistähti-Ronaldon sängyssä – katso kuvat

IL testasi: Operaattorivapaa iPhone 4 ja Saunalahti toimivin yhdistelmä

Larissa Riquelme alushoususillaan

Disney myi Miramax-leffayhtiönsä 660 miljoonalla dollarilla

Poptähti MIKA tänään Suomessa

Hiphop-tähden vaimo makasi alastomana keittiön pöydällä – katso kuvat

Ukkosmyrsky keskeytti Klamydian keikan: “Omassa päässä savusi”

Tenniskaunotar Anna Kournikova bikineissä käänsi katseet – katso kuva

Adrianan uikkareissa muhkea kaula-aukko – katso kuvat

Anna Abreun keikalla yllätysvieras – katso kuvat

American Idol menetti suosikkituomarinsa

50 Cent päätti karmean laihduttamisensa – katso kuvat

Leffatähti myönsi homosuhteen: “Tottakai olen kokeillut!”

BB-Niko nakuilee blogissaan – katso kuva

Kendall Jenner bikinikuvistaan: “Isä oli huolissaan”

Kohuero hämmentää: Petsku ei jättänytkään Viiviä?

Katie Price mainosti kirjaansa pursuavilla rinnoillaan – katso kuvat

Nicole Kidman ei alastonta vartaloaan piilottele – katso kuvat

Tiger Woodsin rakastajatar sekoilee koko rahan edestä

Mel Gibsonin “vaimonhakkauksella” onkin silminnäkijä

Antti Tuiskulta uusi levy lokakuussa

Paris Hilton seksikkäänä bikinimallina Ibizalla – katso kuvat

Tämä suomalaishitti niittää menestystä Etelä-Koreassa – kuuntele!

Uskomaton läpimurto: Suomalaiskappale listaykkösenä Etelä-Koreassa!

Uusimmat artikkelit

Facebookissa nyt

Stara Gallup

Hyväksytkö että radiojuontajat laulavat soittamiensa kappaleiden päälle?
Katso tulokset

Netti-TV

Tilaa uutiskirje

Starassa viisi vuotta sitten

Ei artikkeleita.

Plan My Room -blogi

Haastattelut


Elokuva-arvostelut

Chaos Tube -blogi

Peliarvostelut

Kustantaja ja toimitus

Stara Media Oy
Pinninkatu 44 A 1
FIN-33100 Tampere
toimitus@stara.fi

Päätoimittaja
Jocka Träskbäck
Puh. 0500 660 869
jocka@stara.fi

Uutisvinkit ja palaute

Voit lähettää palautetta tai uutisvinkin toimitukselle sähköpostitse osoitteeseen palaute@stara.fi

Hosted by

Tiedotteet

Lehdistötiedotteet pyydetään lähettämään sähköpostitse osoitteeseen toimitus@stara.fi.

Muu materiaali pyydetään toimittamaan postitse oheiseen osoitteeseen.

Mediamyynti (verkko)

Verkossa Media Oy
Tehtaankatu 27-29 A
00150 Helsinki

Puh. 020 806 305
asiakaspalvelu@verkossa.fi

Mediatiedot

Mediamyynti (lehti)

Metrotuotanto Oy
Marko Haapahuhta
Puh. 050 303 1000
marko@metrotuotanto.com

Saku Johansson
Puh. 044 595 7141
saku@metrotuotanto.com


© Copyright 2003 - 2010 Stara Media Oy. ISSN 1795-8180. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin luvaton julkaiseminen ja lainaaminen on kielletty. Stara®, Viihdetaivas®, Miss Pop®, Mister Pop®, Popstar® ja Jetset® ovat Stara Media Oy:n rekisteröimiä tavaramerkkejä. Palvelun tekninen toteutus Etuovi Internetpalvelut ja OmaEtuovi. Sivu ladattiin 0.41 sekunnissa.