Viihdeuutiset spicegirls

Äänestä Spice Girls Suomeen

24.07.2007, 20:30 · Kategoria:Viihdeuutiset

Paluutaan parhaillaan tekevä menestysyhtye Spice Girls tiedustelee nyt faneilta ehdotuksia keikkapaikoiksi. Varsinaisen kiertueen keikat on jo ilmeisesti lyöty pääosin lukkoon, mutta kalenterissa on vielä päiviä, joille yhtye nyt toivoo ehdotuksia.

Spice Girls -yhtyeen uran viimeinen keikka nähtiin Helsingissä toukokuussa 1998. Pian tämän jälkeen Geri Halliwell erosi yhtyeestä, eikä paluuta entiseen ollut. Siis ennen tätä kesää. Yhtyeellä lienee siis vahvoja muistoja Helsingin keikasta, ja kaupunki on heille varmasti tuttu. Nyt Spaissareiden suomalaiset fanit voivat äänestää yhtyettä keikalle esimerkiksi Helsinkiin.

Yhtyeen tähän mennessä vahvistetuista keikoista lähin nähdään Kölnissä 20. joulukuuta. Sitä ennen yhtyeellä on neljä vapaata päivää ja sen jälkeen kaksi. Mukaan mahtuisi siis hyvin myös esiintyminen Helsingissä. Nyt sinäkin voit toivoa yhtyettä keikalle tästä!

Huomaathan, että äänestys vaatii sähköpostiosoitteen ilmoittamisen ja suostumuksen yhtyeen mainospostin vastaanottoon.

Facebookissa jaettua

Lukijoiden kommentit (14 viestiä)

La$$e kirjoitti 24.07.2007 klo 21:23

“Osoitteeksi voi kuitenkin helposti tekaista olemattoman osoitteen, mikäli ei halua vastaanottaa yhtyeeltä mainospostia.”

Ja neuvot teille tarjoaa Stara.fi. Katso kuvat!!1
:D

moido kirjoitti 24.07.2007 klo 22:09

“Osoitteeksi voi kuitenkin helposti tekaista olemattoman osoitteen, mikäli ei halua vastaanottaa yhtyeeltä mainospostia.” :DDD

pohynnin kirjoitti 24.07.2007 klo 22:55

nähtyäni poshin jalat niin kuvotus on niin suuri että en äänestä

LaToya kirjoitti 24.07.2007 klo 23:01

Mä repesin totaalisesti.. xD

La$$e kirjoitti 25.07.2007 klo 00:48

“Osoitteeksi voi kuitenkin helposti tekaista olemattoman osoitteen, mikäli ei halua vastaanottaa yhtyeeltä mainospostia.”

Reportaasin saama julkisuus, on näemmä ruvennut hävettämään artikelin kirjoittajaa, kun kun on ryhdytty neuvoja hävittämään.. :D
Ei näin.

“Osoitteeksi voi kuitenkin helposti tekaista olemattoman osoitteen, mikäli ei halua vastaanottaa yhtyeeltä mainospostia.”

La$$e kirjoitti 25.07.2007 klo 00:48

“Osoitteeksi voi kuitenkin helposti tekaista olemattoman osoitteen, mikäli ei halua vastaanottaa yhtyeeltä mainospostia.”

Hzz kirjoitti 25.07.2007 klo 01:48

Mistä voi äänestää ettei ne tulisi tänne? :o

Hx kirjoitti 25.07.2007 klo 08:46

Äänestin Vladivostokia.

spicegirl kirjoitti 25.07.2007 klo 13:40

SPAISSARIT SUOMEEN!!!

Jocka / Stara.fi kirjoitti 25.07.2007 klo 15:28

La$$e: Artikkelin kyseinen osuus ei ollut sopiva julkaisumme linjaan, joten poistin sen sopimattomana. Toki se piti paikkansa, mutta oli mielestäni hieman liian provokatiivinen.

La$$e kirjoitti 28.07.2007 klo 20:13

Kiitokset Jockalle asiallisesta vastauksesta, hieman vähemmän asialliseen postaukseen.

Mira Dearsley-Smura kirjoitti 19.10.2007 klo 11:56

oishan se kiva, jos ne tulis. kuitenkin hyvä yhtye

Mira Dearsley-Smura kirjoitti 19.10.2007 klo 11:58

oishan se kiva, jos he tulisivat suomen. kuitenkin hyvä yhtye ja hyvää musaa

kikgkgkg kirjoitti 03.01.2008 klo 22:16

gdfg

Kirjoita oma kommenttisi

Ohjeet: Kirjoita asiallisesti ja vältä alatyylisiä kommentteja. Ole ystävällinen äläkä tarkoituksella hauku tai provosoi muita keskustelijoita. Huomioithan, että joitain kommentteja jää ylläpidon moderoitaviksi ja asiattomat viestit poistetaan ylläpidon toimesta. Linkit tarkastetaan ennen niiden julkaisua.

This is a captcha-picture. It is used to prevent mass-access by robots. (see: www.captcha.net)

Kirjoita kuvassa olevat 5 kirjainta tai numeroa alla olevaan laatikkoon ja paina Lähetä. Sinulla on kolme yritystä.

  

Jos et saa selvää merkeistä, klikkaa tästä:

Uusimmat artikkelit

Nolouden huippu – Paris Hilton sai porttikiellon Las Vegasin kasinolle

BB-Ninon seksuaalinen ahdistelu yllätys Mariannalle

Mustanaamio muuttaa Helsinkiin – 16 irtisanotaan

BB-Niko Nousiainen: “Big Brother vei duunin”

18-vuotiaan teinipopparin rinnat pursuivat topista – katso kuvat

Suomen Big Brotherin suurin mysteeri paljastumassa?

Tarja Turunen ja iPhone vaarallinen yhdistelmä

Hymy: BB-julkkis kiinni pettämisestä – seksiä teinitytön kanssa

Hollywood-kaunotarten vilautukset samassa paketissa – katso kuvat

Tarja Turunen videohaastattelussa – osa 3

Gossip Girl -kaunottaren kaula-aukko hämmensi – katso kuvat

BB-Niko ja BB-Nino ottivat rajusti yhteen

BB-Henna Kurhinen sala-asukkaaksi – tosielämän kämppikset talossa!

BB-Niko Saarinen palasi Big Brotheriin – riitapukarit talossa!

BB-Marianna on kolmas Big Brotherin sala-asukas

Hunksista tuttu komistus BB-Niko palasi Big Brotheriin

BB-Nino palasi taloon: “Toivottavasti pääsen häätöäänestyksessä pois!”

Supertähdet nolosti kiinni rintojen tuijottelusta – katso kuvat

50 Cent pyysi lihavia ja rumia strippareita tappamaan itsensä

Tässäkö viimeiset kuvat Heidin DDD-rinnoista? Katso kuvat

Hui, Robert Pattinson antoi parran kasvaa – tässä tulos

Anna Puu konserttikiertueelle

Kitarasankari Slash erosi vaimostaan

Jenkkifutistähti vakuutti hiuspehkonsa miljoonasta – katso kuva

Supertähti Mel B sai kenkää: ERO!

Sveitsiläismallin uskomaton uikkaripeppu naulitsi miesten katseet – katso kuvat

Suomalaiset BB-julkkikset muuttivat yhteen

Katsojat raivostuivat: 20-vuotias prostituoitu osallistuu X Factor -kisaan!

Ruotsalaiskaunotar varasti show’n Hollywood-bileissä – katso kuvat

BB-Mia tuskailee: “Kolme päivää ilman seksiä on maksimi!”

Uusimmat artikkelit (BB-uutiset alla)

Uusimmat Big Brother -artikkelit

Staran blogien uusimmat

Stara Gallup

Kenen vanhan asukkaan pitäisi jäädä taloon?
Katso tulokset

Netti-TV

Haastattelut

Elokuva-arvostelut

Peliarvostelut

Starassa viisi vuotta sitten

Kustantaja ja toimitus

Stara Media Oy
Pinninkatu 44 A 1
FIN-33100 Tampere
toimitus@stara.fi

Päätoimittaja
Jocka Träskbäck
Puh. 0500 660 869
jocka@stara.fi

Uutisvinkit ja palaute

Voit lähettää palautetta tai uutisvinkin toimitukselle sähköpostitse osoitteeseen palaute@stara.fi

Hosted by

Tiedotteet

Lehdistötiedotteet pyydetään lähettämään sähköpostitse osoitteeseen toimitus@stara.fi.

Muu materiaali pyydetään toimittamaan postitse oheiseen osoitteeseen.

Mediamyynti (verkko)

Verkossa Media Oy
Tehtaankatu 27-29 A
00150 Helsinki

Puh. 020 806 305
asiakaspalvelu@verkossa.fi

Mediatiedot

Mediamyynti (lehti)

Metrotuotanto Oy
Marko Haapahuhta
Puh. 050 303 1000
marko@metrotuotanto.com

Saku Johansson
Puh. 044 595 7141
saku@metrotuotanto.com


© Copyright 2003 - 2010 Stara Media Oy. ISSN 1795-8180. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin luvaton julkaiseminen ja lainaaminen on kielletty. Stara®, Viihdetaivas®, Miss Pop®, Mister Pop®, Popstar® ja Jetset® ovat Stara Media Oy:n rekisteröimiä tavaramerkkejä. Palvelun tekninen toteutus Etuovi Internetpalvelut ja OmaEtuovi. Sivu ladattiin 1.42 sekunnissa.