Vuoden metallisensaatio Sturm Und Drang on levyttänyt yhdessä legendaarisen Udo Dirkschneiderin kanssa. SuD:n tuoreimmasta radiosinglestä Forever on tehty uusi versio, jolla myös Acceptin vokalistina tutuksi tullut U.D.O. aukoo äänijänteitään.
Udo katsasti Sturm und Drangin kesäkuun alun keikan Ruotsissa Sweden Rock Festivalilla, ja innostui teinihevi-ihmeen menosta siinä määrin, että ehdotti vaasalaisviisikolle yhteistyötä. Asia sai sinettinsä viikkoa myöhemmin vaasalaisyhtyeen tehdessä promootiomatkan Saksaan. Sturm Und Drang on tehnyt kunniaa myös suurimmalle innoittajalleen Judas Priestille äänittämällä oman versionsa brittibändin Breaking The Lawsta. Molemmat kappaleet julkaistaan ainoastaan Saksassa.
Rising Son -single julkaistaan Saksassa ensi viikon perjantaina 3. elokuuta. Samana iltana bändi nousee lavalle maailman suurimmalla metallifestivaalilla. Sturm Und Drang soittaa show case -keikan Wacken Open Airissa kansainvälisille median edustajille ja musiikkialan vaikuttajille.
Sturm und Drangin debyyttialbumi Learning To Rock ilmestyy Saksassa 24. elokuuta. Kiekko on jo julkaistu Suomen lisäksi Pohjoismaissa, ja levy on ollut Suomen virallisella albumilistalla julkaisustaan asti. Suomessa on syksyn kuluessa odotettavissa paitsi mittava kiertue, myös uusi single ja video Indian -kappaleesta.
Kiivaasti kotimaisilla ja ruotsalaisilla festivaaleilla koko kesän keikkaillut yhtye päättää parin viikon keikkataukonsa tänään noustessaan lavalle Ruotsin Östersundissa järjestettävällä Storsjöyran -festivaalilla.
Sturm Und Drang keikoilla:
27.7.2007 Storsjöyran, Östersund (SWE)
28.7.2007 Räikkärock, Ylöjärvi
3.8.2007 Wacken Open Air, Wacken (GER)
4.8.2007 Kokkola Rockfestival, Kokkola
10.8.2007 Heavy Metal Meeting, Viitasaari
11.8.2007 Kiteenhovi, Kitee
17.8.2007 Back to School, Porvoo
18.8.2007 NRJ In The Park, Espoo
24.8.2007 Åminne Folkpark, Maalahti
25.8.2007 Vrock, Salo
31.8.2007 Moody, Pietarsaari
1.9.2007 Teatria, Oulu
7.9.2007 Amarillo, Kuopio
8.9.2007 Föreningsfestival 2007, Helsinki
12.9.2007 Elämä Lapselle -konsertti, Helsinki
14.9.2007 Rytmikorjaamo, Seinäjoki
15.9.2007 Amarillo, Joensuu
28.9.2007 Amarillo, Jyväskylä
29.9.2007 Amarillo, Seinäjoki
5.10.2007 Amarillo, Porvoo
6.10.2007 Amarillo, Mikkeli
12.10.2007 Amarillo, Kotka
13.10.2007 Amarillo, Pori
19.10.2007 Musiikki & Media, Tampere
20.10.2007 Amarillo, Kouvola
26.10.2007 Amarillo, Tampere
Kotimainen hiphop-duo Setä Tamu ja Kuningas Pähkinä on työstänyt laadukasta materiaalia jo 90-luvun loppupuolelta saakka. Useista albumeista huolimatta lopullinen läpimurto on vielä antanut odottaa itseään, mutta alan piirissä miesten musiikki ja livekeikat ovat saaneet jo kulttisuosion.
» Lue lisää
Suomalaisen Iron Sky -elokuvan ensi-iltaa juhlittiin tällä viikolla näyttävästi Berliinin elokuvafestivaaleilla, jossa se osoittautui yhdeksi suosituimmista elokuvista. Kovasti odotetun leffan traileri julkaistiin eilen, ja sen menestys on ollut valtaisa ympäri maailmaa.
» Lue lisää
Koulujen opettajien ja oppilaiden välisistä suhteista on viime aikoina kohuttu runsaasti ympäri maailmaa, mutta nyt Kanadassa on paljastunut erikoislaatuinen tapaus. Siinä naisopettaja on hyllytetty tämän suihkutettua hajunsyöjää mielestään kalalta haisseen oppilaan päälle.
» Lue lisää
Viime sunnuntaina maailman suurimman urheilutapahtuman, Super Bowlin, yhteydessä nähtiin myös jo etukäteen kohuttu H&M-yhtiön alusvaatemainos. Mainoksen tähtenä komeili jalkapallotähti David Beckham, jolla oli jalassaan vain pienet alushousut.
» Lue lisää
Poptähti-näyttelijä Miley Cyrus on tullut tunnetuksi rohkeilla kuvillaan, joita hän on itsekin julkaissut verkossa jo vuosien ajan. Hannah Montana -sarjan lapsitähtenä miljoonien tyttöjen idoliksi noussut lahjakkuus on myöntänyt olevansa huono roolimalli.
» Lue lisää
Maailmalta löytyy miljoonittain ihmisiä, jotka eivät sairautensa tai vammansa vuoksi näytä samalta kuin muut kanssaihmiset. Aika ajoin tulee kuitenkin eteen myös tapauksia, jotka ihmetyttävät myös tutkijoita. Nyt sellainen perhe on löytynyt Intiasta.
» Lue lisää
Näyttelijäkaunotar Emma Stone on tehnyt viime vuosina näyttävää uraa Hollywoodissa. Superbad-leffassa läpimurtonsa tehnyt Emma Stone nähtiin taannoin myös Zombieland ja Easy A -elokuvien tähtenä, ja tammikuussa hänet äänestettiin vuoden 2012 kuudenneksi haluttavimmaksi naiseksi.
» Lue lisää
Yleisradion järjestämä Uuden Musiikin Kilpailu on uusi musiikkikilpailu, jossa etsitään parasta omaa biisiä ja esitystä. Realitysarjassa seurataan artistien matkaa isolle lavalle, UMK finaaliin Helsingin jäähalliin 25. helmikuuta.
» Lue lisää
Suomalaiset turistit osaavat nykyisin olla varsin hyvin varuillaan pankki- ja luottokorttiensa kanssa ulkomailla. Kuitenkin myös kotimaassa on varovaisuus paikallaan, kuten tällä viikolla julki tullut huijaussarja osoittaa.
» Lue lisää
Suomalainen fitness-malli Janni Hussi noteerattiin taannoin ulkomailla saakka, ja hänen näyttäviä mallikuviaan on saatu ihailla jo useita kertoja myös kotimaisissa julkaisuissa. Nyt timmi kaunotar ihastuttaa myös eteläisessä naapurimaassamme.
» Lue lisää