Viihdeuutiset natashabedingfield

Natasha Bedingfield

28.07.2007, 19:00 · Kategoria:Haastattelut

Natasha Bedingfield on Britannian menestyksekkäimpiä artisteja. Hän pääsi laulaja-isoveli Daniel Bedingfieldin varjosta hittilistoille ensimmäisen kerran kolmisen vuotta sitten.

These Words -single ja Unwritten -debyyttialbumi valloittivat saarivaltakunnan hittilistojen ykkössijat. Albumin kolmas singlejulkaisu Unwritten nousi jopa Yhdysvaltojen singlelistan ykköspaikalle. Natasha Bedingfieldin levyjä on myyty maailmalla jo lähes seitsemän miljoonaa kappaletta. Stara tapasi Natashan Lontoossa.

Natasha Bedingfield jatkaa menestyksekästä uraansa uudella N.B. -nimisellä kakkosalbumillaan. Levyltä julkaistut singlet I Want To Have Your Babies ja Soulmate ovat jo olleet kansainvälisiä Top 10 -hittejä. N.B. on jo myös noussut useimpien Euroopan maiden hittilistojen kärkisijoille. Levy julkaistaan Amerikassa syksyllä.

- Albumin luominen oli erityisen nautinnollinen projekti, koska sain sitä työstäessäni mahdollisuuden toteuttaa jokaisen toiveeni. Kun esimerkiksi ehdotin rappari Evelle rapin kirjoittamista (No More) What If’s -nimiselle laululle, hän lähetti minulle valmiin rap-osuuden vain paria päivää myöhemmin. Myös laulaja Adam Levinen kanssa työskentely oli antoisa kokemus. Hänen Maroon 5 -bändinsä parin vuoden takainen debyyttialbumi on viimevuosien suosikkialbumeitani, Bedingfield mietiskelee.

Natasha Bedingfield jatkaa uudella albumillaan Unwritten -levyltä tutuilla musiikillisilla linjoilla. Hän on kirjoittanut ja laulanut levylleen ilmavaa r&b- ja hip-hop-vaikutteista poppia. Esimerkiksi When You Know You Know -nimisestä kappaleesta voisi päätellä, että Bedingfield on kuunnellut uutta materiaalia kirjoittaessaan muun muassa Mary J. Bligen tuotantoa.

- Albumin laulut kertovat ihmissuhdeasioista, seurustelun positiivisista ja negatiivisista puolista. Kirjoitin sanoituksia lähinnä omista seurustelukokemuksistani. Kerron rohkeasti kokemuksistani, koska niihin on helppoa samastua. Jokainen ihminenhän joutuu elämänsä kuluessa kokemaan hyviä ja huonoja seurustelusuhteita, Natasha kertoo Staralle.

- N.B. -albumi on tavallaan ohjekirjani seurustelun säännöistä. Tavoitteenani oli kirjoittaa lauluja naisten ja miesten näkökulmasta, koska näkemyksissämme on suuria eroja ja koska itsemme ilmaisutavat ovat jopa vastakohtaisia.

Täydellisyys hermostuttaa

25-vuotias Natasha Bedingfield on seurustellut jo vajaan vuoden amerikkalaisen kiinteistövälittäjä Matt Robinsonin, 30, kanssa. He tapasivat yhteisten tuttavien välityksellä Los Angelesissa, jossa Bedingfield työsti uutta levyään. Robinson oli inspiraationlähteenä useille Bedingfieldin uusista lauluista.

- Vaikka kiinnostuksemme heräsi heti ensitapaamisellamme, suhteemme alku ei ollut rakkautta ensisilmäyksellä. Tunteemme ovat kasvaneet pikkuhiljaa. Olen jo hyvin rakastunut nainen. Tunne on onneksi molemminpuolinen. Olemme ainakin tällä hetkellä hyvin onnellisia ihmisiä, Natasha hehkuu.

- Edellytän seurustelukumppaniltani ennen kaikkea rehellisyyttä, huumorintajua, itsevarmuutta ja urheilullisuutta. Tavoitteenani ei ole täydellinen mies, koska minäkään en ole virheetön ihminen. Pelkkä ajatuskin täydellisestä puolisosta hermostuttaa minua.

- Matt ei ollut mielessäni, kun kirjoitin I Want To Have Your Babies -laulun. Se on vain humoristinen piikki miehille, jotka pelästyvät suhteen pienintäkin vakavoitumista. Seurustelun vakiintumista ei välttämättä seuraa raskaaksi tuleminen, avioituminen ja elinikäiseen ansaan joutuminen, Bedingfield kertoo Staralle.

Yllättävää musiikillisuutta

Natasha Bedingfield on musiikillisen sisarusparven toiseksi vanhin vesa. Hänen isoveljensä Daniel, 28, muistetaan parhaiten debyyttisinglestä Gotta Get Thru This, joka nousi Britannian hittilistan ykköseksi joulukuussa 2001. Myös heidän pikkusiskonsa Nikola, 23, ja pikkuveljensä Joshua, 18, ovat lahjakkaita laulajia. Itä-Lontoossa kasvaneiden Bedingfieldien uusiseelantilaiset vanhemmat työskentelevät sosiaalityöntekijöinä.

- Suvussamme ei ole ollut koskaan mainittavaa musiikillista lahjakkuutta, joten minun ja sisarusteni taipumukset tuntuvat meistä itsestämmekin yllättäviltä. Toisaaltaan me olemme perineet saman DNA:n ja meidät on kasvatettu samoin periaattein.

- Perheessämme on läheiset ihmissuhteet. Meitä on opetettu kannustamaan ja tukemaan toisiamme. Kun Daniel muutti kotoamme ensimmäiseen omaan asuntoonsa, hän tarjosi ylimääräisen huoneensa käyttööni. Tapanamme oli musisoida yhdessä. Välillämme ei ole ollut koskaan minkäänlaista sisarusten välistä kilpailua.

- Daniel on toipunut täydellisesti kolmen vuoden takaisesta auto-onnettomuudestaan. Hän työstää parhaillaan kolmatta albumiaan Amerikassa. Olen hänen uusista lauluistaan lähes yhtä innoissani kuin tuoreesta albumistani, Natasha kertoo haastatelun lopuksi.

Jouni Leinonen
Lontoo


Kommentoi ja keskustele



Uusimmat artikkelit

Yön Polte : Tyttö sinä olet meritähti -arvostelu

Kotimainen hiphop-duo Setä Tamu ja Kuningas Pähkinä on työstänyt laadukasta materiaalia jo 90-luvun loppupuolelta saakka. Useista albumeista huolimatta lopullinen läpimurto on vielä antanut odottaa itseään, mutta alan piirissä miesten musiikki ja livekeikat ovat saaneet jo kulttisuosion.


Valtava menestys: Iron Sky -trailerilla päivässä miljoona katsojaa

Suomalaisen Iron Sky -elokuvan ensi-iltaa juhlittiin tällä viikolla näyttävästi Berliinin elokuvafestivaaleilla, jossa se osoittautui yhdeksi suosituimmista elokuvista. Kovasti odotetun leffan traileri julkaistiin eilen, ja sen menestys on ollut valtaisa ympäri maailmaa.


Koulupoika haisi kalalta – opettaja suihkutti päälle hajunsyöjää!

Koulujen opettajien ja oppilaiden välisistä suhteista on viime aikoina kohuttu runsaasti ympäri maailmaa, mutta nyt Kanadassa on paljastunut erikoislaatuinen tapaus. Siinä naisopettaja on hyllytetty tämän suihkutettua hajunsyöjää mielestään kalalta haisseen oppilaan päälle.


CNN hyllytti toimittajan homokommentin takia

Viime sunnuntaina maailman suurimman urheilutapahtuman, Super Bowlin, yhteydessä nähtiin myös jo etukäteen kohuttu H&M-yhtiön alusvaatemainos. Mainoksen tähtenä komeili jalkapallotähti David Beckham, jolla oli jalassaan vain pienet alushousut.


Disney-teinitähti unohti pukea housut – vesiraja vilkkui! Katso kuvat

Poptähti-näyttelijä Miley Cyrus on tullut tunnetuksi rohkeilla kuvillaan, joita hän on itsekin julkaissut verkossa jo vuosien ajan. Hannah Montana -sarjan lapsitähtenä miljoonien tyttöjen idoliksi noussut lahjakkuus on myöntänyt olevansa huono roolimalli.


Mystinen sairaus muutti siskokset ihmissuden näköisiksi

Maailmalta löytyy miljoonittain ihmisiä, jotka eivät sairautensa tai vammansa vuoksi näytä samalta kuin muut kanssaihmiset. Aika ajoin tulee kuitenkin eteen myös tapauksia, jotka ihmetyttävät myös tutkijoita. Nyt sellainen perhe on löytynyt Intiasta.


Emma paljasti viimein bikinivartalonsa – katso kuvat

Näyttelijäkaunotar Emma Stone on tehnyt viime vuosina näyttävää uraa Hollywoodissa. Superbad-leffassa läpimurtonsa tehnyt Emma Stone nähtiin taannoin myös Zombieland ja Easy A -elokuvien tähtenä, ja tammikuussa hänet äänestettiin vuoden 2012 kuudenneksi haluttavimmaksi naiseksi.


Ylen insertti ihmetyttää: “Mitä vi**ua tää on?”

Yleisradion järjestämä Uuden Musiikin Kilpailu on uusi musiikkikilpailu, jossa etsitään parasta omaa biisiä ja esitystä. Realitysarjassa seurataan artistien matkaa isolle lavalle, UMK finaaliin Helsingin jäähalliin 25. helmikuuta.


Poliisi: Näin suomalaiset mokaavat pankkiautomaatilla

Suomalaiset turistit osaavat nykyisin olla varsin hyvin varuillaan pankki- ja luottokorttiensa kanssa ulkomailla. Kuitenkin myös kotimaassa on varovaisuus paikallaan, kuten tällä viikolla julki tullut huijaussarja osoittaa.


Seksikäs fitness-malli Janni Hussi sykähdyttää Virossa – katso kuvat

Suomalainen fitness-malli Janni Hussi noteerattiin taannoin ulkomailla saakka, ja hänen näyttäviä mallikuviaan on saatu ihailla jo useita kertoja myös kotimaisissa julkaisuissa. Nyt timmi kaunotar ihastuttaa myös eteläisessä naapurimaassamme.


Facebookissa suositeltua

Uusimmat artikkelit

Uusin nettivideo

Staran blogit

Chaos Tube blogi Silver blogi PlanMyRoom blogi

Stara Gallup

Onko realitysarjoja jo liikaa?
Katso tulokset

Levyarvostelut



Peliarvostelut

Twitter

Kustantaja ja toimitus

Stara Media Oy
Pinninkatu 44 A 1
FIN-33100 Tampere
toimitus@stara.fi

Päätoimittaja
Jocka Träskbäck
Puh. 0500 660 869
jocka@stara.fi

Uutisvinkit ja palaute

Voit lähettää palautetta tai uutisvinkin toimitukselle sähköpostitse osoitteeseen palaute@stara.fi

Hosted by

Tiedotteet

Lehdistötiedotteet pyydetään lähettämään sähköpostitse osoitteeseen toimitus@stara.fi.

Muu materiaali pyydetään toimittamaan postitse oheiseen osoitteeseen.

Mediamyynti

Verkossa Media Oy
Tehtaankatu 27-29 A
00150 Helsinki

Puh. 020 806 305
asiakaspalvelu@verkossa.fi

Mediatiedot

Ajankohtaista

Adam Lambert and Sauli Koskinen arrested and jailed in Finland after a bar fight
Petri Nygärd
Saana Parviainen
Johanna Tukiainen
Justin Bieber
Jennifer Aniston
Lindsay Lohan
One Direction
Sauli Koskinen
Adam Lambert
Lady Gaga
Kim Kardashian


© Copyright 2003 - 2012 Stara Media Oy. ISSN 1795-8180. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin luvaton julkaiseminen ja lainaaminen on kielletty. Stara®, Viihdetaivas®, Miss Pop®, Mister Pop®, Popstar® ja Jetset® ovat Stara Media Oy:n rekisteröityjä tavaramerkkejä, joiden käyttäminen ilman merkinhaltijan lupaa on kielletty. Palvelun tekninen toteutus Etuovi Media Oy, Etuovi Internetpalvelut ja OmaEtuovi.