Arvostelu: ganes

Ganes

28.09.2007, 08:00 · Kategoria:Ensi-illat

Ganes-leffa kertoo Remu Aaltosen tarinan pikkupojasta pikkurikollisuuden kautta rokkitähdeksi, ja samalla Remun bändin Hurriganesin noususta erääksi suomalaisen rokin suurimmista legendoista.

Ganes ei ole kuitenkaan dokumentti, vaan draama, eikä kaikilla siinä tapahtuvilla juonenkäänteillä ole välttämättä todellista pohjaa. Elokuvaa varten on haastateltu suuri määrä bändin kanssa tekemisissä olleita henkilöitä. Käsikirjoitus on tehty osittain tapahtuneiden tosiasioiden ja osittain näiden haastatteluiden pohjalta.

Lisäksi juoneen on lisätty kuvitteellisia tapahtumia ja henkilöitä, joten leffaan mahtuu niin faktaa kuin fiktiotakin. Hurriganesin ensimmäisen kaupallisesti menestyneen levyn Roadrunnerin tuottaja Richard Sranley totesi luettuaan elokuvan käsikirjoituksen osuvasti: ”Not quite, but close enough”.

Ganes on elokuva oikeastaan enemmän itse Remusta kuin Hurriganesista. Hurriganes oli ja on nimenomaan Remun bändi. Se käy ilmi myös elokuvasta, jossa Remu omalla omaperäisellä tavallaan pitää bändin tiukasti komennossaan niin musiikillisesti kuin tyylillisestikin.

Ajallisesti leffa sijoittuu tapahtumiin ennen vuotta 1974. Bändin paha poika ja suurin sankari niin hyvässä kuin pahassakin on tasaisin väliajoin poliisin kynsiin joutuva Remu, ja Cisse Häkkisen ja Albert Järvisen myöhempien vuosien alkoholilla läträäminen ja siitä aiheutuvat ongelmat sivuutetaan tyylikkäästi.

Herra Aaltonen on itse konsultoinut elokuvan tekemisessä, ja tällä on varmistettu muiden muassa se, että Remun roolihenkilön värikäs kielenkäyttö on mahdollisimman lähellä aitoa. Remun sparraamana Eero Milonoff suoriutuukin haastavasta roolista hienosti, ja myös Olavi Uusivirta on Cissenä varsin vakuuttava.

Leffan sivuosissa nähdään myös muitakin hienoja näyttelijäsuorituksia. Esimerkiksi Kari Hietalahti vittumaisena poliisina on loistava, ja ehkä paremmin Eppu Normaali-yhtyeen laulajana tunnettu Martti Syrja on pienessä osassaan vankilan johtajana mainio.

Leffassa on käytetty hienosti arkistomateriaalia. Kun bändi oli elokuvassa Tavastialla keikalla, oli keikan jälkeen backstagella tehty haastattelu autenttista kuvaa 70-luvulta. Kyseinen Mikko Alatalon tekemä haastattelu löytyy muuten netistä kokonaisuudessaan asiasta kiinnostuneille, jos hieman viitsii etsiä.

Ganes on todennäköisesti paras bändielokuva, mitä tässä maassa on tehty. Vaikka se ei olekaan täysin dokumentaarinen katsaus Hurriganesin ja sen jäsenten historiaan, on se kuitenkin hieno tarina, hyvää viihdettä ja ehdottomasti katsomisen arvoinen elokuva.

Genre: Draama
Ohjaus: JP Siili
Pääosissa: Eero Milonoff, Jussi Nikkilä, Olavi Uusivirta, Timo Tikka, Tommi Korpela, Minttu Mustakallio, Kari Hietalahti, Reino Nordin.
Ensi-ilta: 28.9.2007
Kesto: 110 min.
Pisteet: 4/5

Facebookissa jaettua

Lukijoiden kommentit (1 viesti)

Mun näkökulma. kirjoitti 04.10.2007 klo 12:48

Ja taas jotain Suomi paskaa, joka on “tosi tarinaa”

Kirjoita oma kommenttisi

Ohjeet: Kirjoita asiallisesti ja vältä alatyylisiä kommentteja. Ole ystävällinen äläkä tarkoituksella hauku tai provosoi muita keskustelijoita. Huomioithan, että joitain kommentteja jää ylläpidon moderoitaviksi ja asiattomat viestit poistetaan ylläpidon toimesta. Linkit tarkastetaan ennen niiden julkaisua.

This is a captcha-picture. It is used to prevent mass-access by robots. (see: www.captcha.net)

Kirjoita kuvassa olevat 5 kirjainta tai numeroa alla olevaan laatikkoon ja paina Lähetä. Sinulla on kolme yritystä.

  

Jos et saa selvää merkeistä, klikkaa tästä:

Uusimmat artikkelit

Nolouden huippu – Paris Hilton sai porttikiellon Las Vegasin kasinolle

BB-Ninon seksuaalinen ahdistelu yllätys Mariannalle

Mustanaamio muuttaa Helsinkiin – 16 irtisanotaan

BB-Niko Nousiainen: “Big Brother vei duunin”

18-vuotiaan teinipopparin rinnat pursuivat topista – katso kuvat

Suomen Big Brotherin suurin mysteeri paljastumassa?

Tarja Turunen ja iPhone vaarallinen yhdistelmä

Hymy: BB-julkkis kiinni pettämisestä – seksiä teinitytön kanssa

Hollywood-kaunotarten vilautukset samassa paketissa – katso kuvat

Tarja Turunen videohaastattelussa – osa 3

Gossip Girl -kaunottaren kaula-aukko hämmensi – katso kuvat

BB-Niko ja BB-Nino ottivat rajusti yhteen

BB-Henna Kurhinen sala-asukkaaksi – tosielämän kämppikset talossa!

BB-Niko Saarinen palasi Big Brotheriin – riitapukarit talossa!

BB-Marianna on kolmas Big Brotherin sala-asukas

Hunksista tuttu komistus BB-Niko palasi Big Brotheriin

BB-Nino palasi taloon: “Toivottavasti pääsen häätöäänestyksessä pois!”

Supertähdet nolosti kiinni rintojen tuijottelusta – katso kuvat

50 Cent pyysi lihavia ja rumia strippareita tappamaan itsensä

Tässäkö viimeiset kuvat Heidin DDD-rinnoista? Katso kuvat

Hui, Robert Pattinson antoi parran kasvaa – tässä tulos

Anna Puu konserttikiertueelle

Kitarasankari Slash erosi vaimostaan

Jenkkifutistähti vakuutti hiuspehkonsa miljoonasta – katso kuva

Supertähti Mel B sai kenkää: ERO!

Sveitsiläismallin uskomaton uikkaripeppu naulitsi miesten katseet – katso kuvat

Suomalaiset BB-julkkikset muuttivat yhteen

Katsojat raivostuivat: 20-vuotias prostituoitu osallistuu X Factor -kisaan!

Ruotsalaiskaunotar varasti show’n Hollywood-bileissä – katso kuvat

BB-Mia tuskailee: “Kolme päivää ilman seksiä on maksimi!”

Uusimmat artikkelit (BB-uutiset alla)

Uusimmat Big Brother -artikkelit

Staran blogien uusimmat

Stara Gallup

Kenen vanhan asukkaan pitäisi jäädä taloon?
Katso tulokset

Netti-TV

Haastattelut

Elokuva-arvostelut

Peliarvostelut

Starassa viisi vuotta sitten

Kustantaja ja toimitus

Stara Media Oy
Pinninkatu 44 A 1
FIN-33100 Tampere
toimitus@stara.fi

Päätoimittaja
Jocka Träskbäck
Puh. 0500 660 869
jocka@stara.fi

Uutisvinkit ja palaute

Voit lähettää palautetta tai uutisvinkin toimitukselle sähköpostitse osoitteeseen palaute@stara.fi

Hosted by

Tiedotteet

Lehdistötiedotteet pyydetään lähettämään sähköpostitse osoitteeseen toimitus@stara.fi.

Muu materiaali pyydetään toimittamaan postitse oheiseen osoitteeseen.

Mediamyynti (verkko)

Verkossa Media Oy
Tehtaankatu 27-29 A
00150 Helsinki

Puh. 020 806 305
asiakaspalvelu@verkossa.fi

Mediatiedot

Mediamyynti (lehti)

Metrotuotanto Oy
Marko Haapahuhta
Puh. 050 303 1000
marko@metrotuotanto.com

Saku Johansson
Puh. 044 595 7141
saku@metrotuotanto.com


© Copyright 2003 - 2010 Stara Media Oy. ISSN 1795-8180. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin luvaton julkaiseminen ja lainaaminen on kielletty. Stara®, Viihdetaivas®, Miss Pop®, Mister Pop®, Popstar® ja Jetset® ovat Stara Media Oy:n rekisteröimiä tavaramerkkejä. Palvelun tekninen toteutus Etuovi Internetpalvelut ja OmaEtuovi. Sivu ladattiin 1.41 sekunnissa.