spicegirls.jpg

Spice Girlsin paluusingle marraskuussa

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Spice Girls -yhtyeen paluu konkretisoituu pian ensimmäiseen singleen seitsemään vuoteen. Yhtyeen paluusingle julkaistaan 19. marraskuuta ja se on nimeltään Headlines (Friendship Never Ends).

Ennakkotietojen mukaan kappale on kaunis rakkauslaulu. Single markkinoi yhtyeen loppuvuodesta käynnistyvää kiertuetta ja 12. marraskuuta julkaistavaa albumia. Geri Halliwell kertoi singlen julkaisusta perjantaina brittiläisessä GMTV-televisio-ohjelman haastattelussa.

Spice Girls on myynyt urallaan huimat 55 miljoonaa albumia. Yhtye nähtiin viimeksi yhdessä Helsingissä vuonna 1998, minkä jälkeen Geri jätti yhtyeen. Lopullisesti yhtye hajosi vuonna 2001. Spaissareiden oli tarkoitus julkaista albuminsa jo 5. marraskuuta, mutta julkaisua siirrettiin viikolla, koska Westlife julkaisee oman levynsä 5. marraskuuta.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

Upea luonnonilmiö ihastutti Los Angelesissa – katso kuvat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Eilen ympäri maailmaa saatiin seurata jälleen osittaista auringonpimennystä, joka ihastutti satojamiljoonia silmäpareja niin television välityksellä kuin paikan päälläkin. Joissain maissa tätä luonnon upeaa näytelmää seurattiin jopa varta vasten ilmaan lähetetyistä yksityisistä lentokoneista.

justinbieber.jpg

Jymy-yllätys: Justin Bieber pyysi teinikaunotarta deitikseen – katso video

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Maailman suosituin teinitähti Justin Bieber on parhaillaan markkinoimassa tulevaa Believe-albumiaan, ja viime viikolla hänen huhuttiin eronneen tyttöystävästään Selena Gomezista. Nyt Bieber on yllättänyt perin pohjin Cady-nimisen nuoren kaunottaren, joka oli aiemmin pyytänyt popparia deitikseen koulun päättäjäistanssiaisiin.

Tammerfestin klubiohjelma julkaistiin

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Suomen suurin kaupunkifestivaali Tammerfest vietetään keskellä hienointa kesää ja se tarjoaa runsaasti ulkoilmakonsertteja. Siitä huolimatta myös klubeilla tapahtuu samaan aikaan. Nyt festivaalin klubiohjelma on julkistettu.