Big Brother -asukkaat olivat eilen erittäin riehakkaalla juhlatuulella, kun vaikea viikkotehtävä saatiin lopulta suoritettua kirkkaasti läpi.
Onnistumisen kunniaksi ryhmälle järjestettiin riehakkaat after ski -juhlat, jossa kuultiin ensimmäistä kertaa myös levymusiikkia. Pääasiassa kaiuttimista raikasi tuttuja ysärihittejä, kotimaista iskelmää ja lastenlauluja. Heti kärkeen kuultiin itseoiketusti asukkaiden suosikki, eli pumppulaulu.
Isoveli kielsi asukkaita juhlimasta sisällä, joten juopuneet asukkaat tanssivat vähissä vaatteissa ja laskettelumonot jalassa talon terassilla. Esimerkiksi Suvi, Farbod ja Niko tanssivat discohittien tahdissa alusvaatteisillaan, kun Jarkko oli puolestaan pukeutunut lämpimästi toppatakkiin. Välillä viluisimmat tanssivat myös paljussa.
Illan toimivin BB-hitti oli kuitenkin Daruden työstämä uusi versio Firevision-yhtyeen taannoisesta Stars-hitistä, jonka innoittamana Kadi lopulta kaatui terassilla ja putosi selälleen portaita alas lumihankeen. Hetken kuluttua neitokainen putosi terassilta toistamiseen. Tämän jälkeen Isoveli katkaisi musiikin ja kutsui erittäin juopuneen Kadin päiväkirjahuoneeseen.
Vajaan tunnin kuluttua Kadi kaatui pahannäköisesti terassilla palaneen ulkotulen päälle. Kaikeksi onneksi tuli sammui ja Kadi selvisi lievin vammoin saaden “vain” tulikuumaa steariinia päälleen. Tilanteesta suivaantunut Suvi joutui pitämään Kadia pystyssä matkalla päiväkirjahuoneeseen. Sitä ennen Kadi oli jo kaatua päin kiuasta saunassa.
Kadin känniörvellyksen jälkeen Isoveli lopetti after ski -bileet kesken kaiken ja komensi asukkaat sisälle, jossa ei saanut nauttia alkoholijuomia. Valmiiksi lämmitettynä ollut sauna jäi siis lopulta ilman saunojia.
Maailmalla on viime aikoina jäänyt ennätysmäisen paljon kiinni huijareita, jotka ovat esimerkiksi vilunkipelillä saaneet itselleen huimia summia rahaa. Nyt Yhdysvaltojen Floridassa syytetään erästä perheenisää törkeästä varkaudesta.
» Lue lisää
Beyonce Knowlesin pikkusisko Solange Knowles on tehnyt musiikkiuraa jo muutaman vuoden ajan. Taannoin ura joutui kuitenkin katkolle, kun Solange sai potkut levy-yhtiöstään. Laulaja ei ollut enää levy-yhtiön makuun, koska hänen albuminsa Sol-Angel And The Hadley St. Dreams ei yltänyt odotettuihin myyntilukuihin.
» Lue lisää
Julkisuuteen vuotaneen kotipornovideonsa merkeissä otsikoissa taannoin ollut näyttelijä ja Playboy-malli Shauna Sand on malliesimerkki siitä mitä liialliset kauneusleikkaukset voivat saada aikaan. Hänen ulkomuodossaan ei nimittäin ole juuri lainkaan luomua jäljellä.
» Lue lisää
Suosittujen Harry Potter -elokuvien saaga sai taannoin näyttävän loppunsa, kun sarjan viimeinen elokuva Harry Potter ja Kuoleman varjelukset: osa 2 sai ensi-iltansa. Sittemmin elokuvien päätähti Daniel Radcliffe on puhunut julkisuudessa avoimesti taannoisesta päihdehuuruisesta elämästään.
» Lue lisää
Julkkistähti Lindsay Lohan poseerasi äskettäin alastomana maineikkaan Playboy-miestenlehden kannessa ja sisäsivuilla. Hänen tiedetään saaneen mallikeikastaan miljoonan dollarin palkkion. Lehti menikin kauppojen hyllyiltä kuin kuumille kiville.
» Lue lisää
Autourheilun kuninkuusluokan Formula 1 -sarjan autoissa kuljettajat joutuvat suurten G-voimien kohteeksi auton kiihdyttäessä, jarruttaessa ja jopa mutkissa. Ammattilaiset onnistuvat pitämään päänsä kutakuinkin suorassa raskaasta kypärästään huolimatta.
» Lue lisää
Suomen versio kansainvälisestä The Voice -kykyohjelmasta on edennyt uuteen vaiheeseen, kun kaksintaistelut alkavat perjantaina 10. helmikuuta. Samalla mukaan on tullut neljän ohjelmasta tutun tuomarin avuksi neljä uutta tähtineuvonantajaa.
» Lue lisää
Juhla- ja merkkipäivät ovat suosittuja pariskuntien keskuudessa esimerkiksi kihlauksen tai hääjuhlan merkeissä. Nyt Kiinan Yunnan-eläintarhassa on saatu todistaa eläinten välinen rakkaustarina, joka tulee saamaan onnellisen loppunsa ystävänpäivänä.
» Lue lisää
Suomessa tuli aiemmin tänä vuonna ilmi tapaus, jossa eräs varkautelaisnainen jäi kiinni poikkeuksellisesta varkaudesta. Nainen oli nimittäin piilottanut hameensa alle 14 kahvipakettia, öljykannuja ja kasapäin ruoka-aineksia sekä makeisia.
» Lue lisää
Verkossa julkaistaan päivittäin tuhansia lemmikkivideoita, joista vain murto-osa saa suurempaa suosiota. Esimerkiksi verkossa nauratti aiemmin tänä vuonna video koirasta, joka nautti jännittävästä leffaillasta sohvalla omistajansa kanssa.
» Lue lisää