Kotimainen konevelho Joonas Hahmo on työstänyt omien housesettiensä lisäksi musiikkia esimerkiksi Antti Tuiskulle. Nyt miehen Together-single täyttää tanssilattioita klubeilla.
Biisin ensimmäinen teema löytyy puolentoista minuutin kohdalla, ja täytyy sanoa, että se iskee heti ensikuulemalta todella tyylikkäänä houseriffinä. Soundi on vähintäänkin hieno, ja siinä on mukana ripaus trancemaista otetta. Pian perään tulee lisäksi klassinen housepiano, mikä nostaa tunnelman aivan uusiin lukemiin. Pianon melodia on hieman tylsähkö, mutta…
Vajaan kolmen minuutin kohdalla kappaleen koukku iskee tajuntaan kuin metrin halko. Kappaleesta löytyy todella tyylikäs upea taustapimputus, joka tekee tästä kappaleesta ehkä parhaan kotimaisen houseraidan tänä vuonna. Teema jää ensikuulemalta soimaan päähän pitkäksi aikaa, ja sen haluaa kuulla heti uudelleen. Kokonaisuutena biisin tunnelma on kuin 90-luvun alkuvuosien houseklassikoissa.
Loppupuoliskolla nostatetaan tunnelmaa vielä hieman darudemaisin soundein (liian tiukka kärjistys, tiedän). Se ei välttämättä ole tämän biisin kannalta paras mahdollinen veto, mutta tuo oman lisänsä kappaleeseen. Tämä biisi toimii klubien tanssilattioilla satavarmasti. Kuuntele jos et usko. Ehdottomasti täydet pisteet ja vielä papukaijamerkki päälle! Toivottavasti raita breikkaa isosti myös maailman klubeilla.
Singlen kakkosraitana kuullaan Sound Of Sunday on astetta tiukempi biisi, joka tarjoilee selvästi trancempaa otetta. Biisi tarjoaa alussa moog-vaikutteita ja on kokonaisuutena ihan leppoisaa tanssimäiskettä. Teemana löytyy semityylikäs synapimputus. Kappale toimii toki klubeissa energisenä loppuillan nostatuksena, mutta jotenkin se viimeinen koukku jää vielä puuttumaan.
Kotimainen hiphop-duo Setä Tamu ja Kuningas Pähkinä on työstänyt laadukasta materiaalia jo 90-luvun loppupuolelta saakka. Useista albumeista huolimatta lopullinen läpimurto on vielä antanut odottaa itseään, mutta alan piirissä miesten musiikki ja livekeikat ovat saaneet jo kulttisuosion. » Lue lisää
Suomalaisen Iron Sky -elokuvan ensi-iltaa juhlittiin tällä viikolla näyttävästi Berliinin elokuvafestivaaleilla, jossa se osoittautui yhdeksi suosituimmista elokuvista. Kovasti odotetun leffan traileri julkaistiin eilen, ja sen menestys on ollut valtaisa ympäri maailmaa. » Lue lisää
Koulujen opettajien ja oppilaiden välisistä suhteista on viime aikoina kohuttu runsaasti ympäri maailmaa, mutta nyt Kanadassa on paljastunut erikoislaatuinen tapaus. Siinä naisopettaja on hyllytetty tämän suihkutettua hajunsyöjää mielestään kalalta haisseen oppilaan päälle. » Lue lisää
Viime sunnuntaina maailman suurimman urheilutapahtuman, Super Bowlin, yhteydessä nähtiin myös jo etukäteen kohuttu H&M-yhtiön alusvaatemainos. Mainoksen tähtenä komeili jalkapallotähti David Beckham, jolla oli jalassaan vain pienet alushousut. » Lue lisää
Poptähti-näyttelijä Miley Cyrus on tullut tunnetuksi rohkeilla kuvillaan, joita hän on itsekin julkaissut verkossa jo vuosien ajan. Hannah Montana -sarjan lapsitähtenä miljoonien tyttöjen idoliksi noussut lahjakkuus on myöntänyt olevansa huono roolimalli. » Lue lisää
Maailmalta löytyy miljoonittain ihmisiä, jotka eivät sairautensa tai vammansa vuoksi näytä samalta kuin muut kanssaihmiset. Aika ajoin tulee kuitenkin eteen myös tapauksia, jotka ihmetyttävät myös tutkijoita. Nyt sellainen perhe on löytynyt Intiasta. » Lue lisää
Näyttelijäkaunotar Emma Stone on tehnyt viime vuosina näyttävää uraa Hollywoodissa. Superbad-leffassa läpimurtonsa tehnyt Emma Stone nähtiin taannoin myös Zombieland ja Easy A -elokuvien tähtenä, ja tammikuussa hänet äänestettiin vuoden 2012 kuudenneksi haluttavimmaksi naiseksi. » Lue lisää
Yleisradion järjestämä Uuden Musiikin Kilpailu on uusi musiikkikilpailu, jossa etsitään parasta omaa biisiä ja esitystä. Realitysarjassa seurataan artistien matkaa isolle lavalle, UMK finaaliin Helsingin jäähalliin 25. helmikuuta. » Lue lisää
Suomalaiset turistit osaavat nykyisin olla varsin hyvin varuillaan pankki- ja luottokorttiensa kanssa ulkomailla. Kuitenkin myös kotimaassa on varovaisuus paikallaan, kuten tällä viikolla julki tullut huijaussarja osoittaa. » Lue lisää
Suomalainen fitness-malli Janni Hussi noteerattiin taannoin ulkomailla saakka, ja hänen näyttäviä mallikuviaan on saatu ihailla jo useita kertoja myös kotimaisissa julkaisuissa. Nyt timmi kaunotar ihastuttaa myös eteläisessä naapurimaassamme. » Lue lisää