Staran luotettavista lähteistä saamien tietojen mukaan 90-luvulla supersuosituksi noussut poikabändi XL5 on tekemässä paluuta ysäribuumin myötä. Yhtyeen tuottaja Kristian Maukonen vahvisti tiedot tänään.
- Mä en vielä tiedä mitä uskallan sanoa, kun kaikki on vielä silleen vaiheessa. Ollaan me MySpaceen laitettu pari biisiä, ei se ole mikään salaisuus. Meillä on aika huimia virityksiä ensi vuodelle, mutta niistä ei voi vielä sanoa kun sopimukset ovat vielä auki, Maukonen kertoi Staralle.
Yhtye on julkaissut MySpacessa jo kaksi uutta kappaletta markkinointimielessä. Rauhalliset balladit ovat nimeltään Ei erota koskaan ja Paljon kaunista sanomatta jää. Uudet kappaleet voi kuunnella tästä!
- Se on sellaista XL5:sta, joka jatkuu siitä mihin jäätiin kymmenen vuotta sitten, Maukonen lisäsi.
Viime viikolla Yle Teemalla nähtiin tyttö- ja poikabändeihin keskittynyt ohjelma, jossa XL5-yhtyeen Mica vakuutti, ettei yhtye tule missään nimessä tekemään paluuta. Toisin kuitenkin kävi, sillä yhtye alkoi valmistella paluutaan jo viime syksynä.
- Ollaan me äänen puhuttu XL5:n comebackista. Pari kolme kuukautta sitten aloitettiin ja nyt viritellään paluuta, Maukonen paljasti.
Stara tavoitti langan päähän myös yhtyen entisen jäsenen Miika “Elo” Elorannan, joka vahvisti, ettei hän ole enää mukana XL5:n kokoonpanossa. Nykyisen XL5-yhtyeen jäsenet ovat Mica, Pete ja Tonza.
Supertähti Alicia Keys asteli taannoin alttarille pitkäaikaisen miesystävänsä Swizz Beatzin kanssa, ja hääjuhlien jälkeen pariskunta on viettänyt pääasiassa rauhallista perhe-elämää perheenlisäyksenkin merkeissä. Viime aikoina Alicia on aktivoitunut julkisuudessa.
» Lue lisää
Sisarusten väliset kiistat voivat saada alkunsa mistä tahansa ja joskus sisarusrakkaudestakin huolimatta riitapukarit voivat ajautua esimerkiksi käsirysyihin. Nyt erään amerikkalaisen miehen uutisoitiin puukottaneen veljeään suklaamuffinsin takia.
» Lue lisää
Realitykaunotar Audrina Patridgen rinnat ovat olleet viime aikoina Hollywoodin kohutuimmat. Muodottomat möhkäleet nimittäin aiheuttivat spekulaation epäonnistuneesta plastiikkakirurgisesta leikkauksesta. Viime aikoina Audrina on viettänyt hiljaiseloa, mutta nyt hänet on kuvattu lenkillä.
» Lue lisää
Radio Nova ja Kuurojen Liitto tekevät yhdessä radiohistoriaa, kun kautta aikojen ensimmäinen koko yhden päivän mittainen radiolähetys tehdään viittomakielellä.
» Lue lisää
Nykyinen kauneusihanne suosii jopa sairaalloisen laihoja naisia, mutta viime vuosina esimerkiksi Kate Upton on osoittanut hieman pyöreämpienkin menestyvän. Nyt Hollannissa on noussut kohu tapauksesta, jossa Huippumalli haussa -kilpailun voittaja on saanut potkut mallitoimistosta.
» Lue lisää
Verkossa on jo vuosien ajan kiertänyt monenlaisia kuvia, joita tiettyyn kohtaan tuijottamalla ja sen jälkeen katseen siirtämisellä silmissä näkyy jotain poikkeuksellista. Eilen erästä sellaista tuijotettuaan monet näkivät seinällään suosikkiartisti Beyoncen.
» Lue lisää
Verkossa julkaistaan päivittäin satojatuhansia videoita, joissa lapset tekevät – ainakin vanhempiensa miehestä – hauskoja temppuja. Nyt eräs pikkupoika on kuitenkin noteerattu tavallista laajemmin uskomattoman tanssitaitonsa ansiosta.
» Lue lisää
Monille teinipojille mopojen virittäminen on tuttua puuhaa, kun vauhdinhimoa pitää ruokkia laittomin ja vaarallisin keinoin. Harva teini tai vanhempikaan on päässyt kuitenkaan virittelemään mummojen käyttämiä sähköisiä rollaattoreita. Nyt sellainen nähdään verkossa.
» Lue lisää
Suomalainen seksivalistus noteerattiin viime vuonna laajasti ulkomailla, kun YLE Areenassa julkaistu lastenohjelman valistusjakso levisi maailmalle. Siinä lapsille kerrottiin televisiossa harvinaisen seikkaperäisesti mistä seksissä on kyse. Suora puhe oli varsinkin amerikkalaisille ennennäkemätöntä.
» Lue lisää
Viime vuonna Suomi sai yhden uuden julkkistähden, jonka suurin osa suomalaisista rankkaa niin sanottujen turhien julkkisten sarjaan. Jussi Parviaisen kanssa naimisiin mennyt Saana Parviainen on jakanut mielipiteitä tehokkaasti ja ryvettynyt monenlaisissa kohuissa.
» Lue lisää