Scooter : And No Matches

Singlet · Stara.fi
scooter_andnomatches.jpg

Eurotechnon sanansaattaja Scooter palailee kerta toisensa jälkeen uudella materiaalilla. Nyt vuorossa on And No Matches -niminen singlelohkaisu ensi viikolla julkaistavalta Jumping All Over The World -albumilta.

Kappale on perussoundiltaan tuttua Scooteria, mutta hittipotkultaan selvästi keskimääräistä laimeampaa kauraa. Biisin teema on lainattu tuttuun tapaan muualta, tällä kertaa vuosituhannen vaihteessa julkaistusta Emilian Big Big World -hitistä. Nyt Emilialle on annettu jopa krediitit levyn kappaletiedoissa.

Bändiltä on mahdollisesti tulossa seuraavaksi jonkinlainen täytelevy, sillä kappale kuulostaa kiireessä kasaan kyhätyltä ja suoraan sanottuna halpikselta. Hittiä tästä ei saa millään, mutta vannoutuneet Scooter-fanit saavat kappaleesta ehkä jotain kiksejä. Radioversiota selvästi parempi raita on saman biisin Fresh Off The Plane Mix, joka tarjoilee jo hieman tiukempaa otetta, mutta ei hittiin riittävällä tavalla. Singlellä on mukana myös tanakka hardhouse-tanssiraita nimeltä Up In Smoke.

Toivottavasti Scooterin uudelta albumilta löytyy hieman toimivampia raitoja, ja kierrätykseenkin olisi valittu paremmin tähän päivään sopivia kappaleita. Scooter on yleensä tarjonnut enemmän kuin vain remixin lainaviisuista, mutta nyt pysytään melkein remixin tasolla. HP Baxxterin hehkutukset ja kappaleen nimen perustelut ovat tosin hauska yksityiskohta.

Pisteet 2/5

Stara pirautti alkuvuodesta yhtyeen keulahahmo H.P. Baxxterille. Voit kuunnella pitkän erikoishaastattelun podcastina kolmessa osassa tästä: osa 1, osa 2 ja osa 3, tai lukea haastattelun tästä.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

Nuoret, laiskat ja tyhmät rynnivät nyt Subille

Viihdeuutiset · Stara.fi

Häkellyttävä uutuussarja Nuoret, laiskat ja tyhmät alkaa Subilla keskiviikkona 12. kesäkuuta. Realtysarjassa kahdeksan hemmoteltua ja uusavutonta nuorta laitetaan asumaan kimppakämppään tavoitteena saada koulittua heistä yhteiskuntakelpoisia aikuisia.

Upea luonnonilmiö ihastutti Los Angelesissa – katso kuvat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Eilen ympäri maailmaa saatiin seurata jälleen osittaista auringonpimennystä, joka ihastutti satojamiljoonia silmäpareja niin television välityksellä kuin paikan päälläkin. Joissain maissa tätä luonnon upeaa näytelmää seurattiin jopa varta vasten ilmaan lähetetyistä yksityisistä lentokoneista.

justinbieber.jpg

Jymy-yllätys: Justin Bieber pyysi teinikaunotarta deitikseen – katso video

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Maailman suosituin teinitähti Justin Bieber on parhaillaan markkinoimassa tulevaa Believe-albumiaan, ja viime viikolla hänen huhuttiin eronneen tyttöystävästään Selena Gomezista. Nyt Bieber on yllättänyt perin pohjin Cady-nimisen nuoren kaunottaren, joka oli aiemmin pyytänyt popparia deitikseen koulun päättäjäistanssiaisiin.

Tammerfestin klubiohjelma julkaistiin

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Suomen suurin kaupunkifestivaali Tammerfest vietetään keskellä hienointa kesää ja se tarjoaa runsaasti ulkoilmakonsertteja. Siitä huolimatta myös klubeilla tapahtuu samaan aikaan. Nyt festivaalin klubiohjelma on julkistettu.