Täydellinen nainen oikeuteen huulikiillosta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suositun Täydelliset naiset -televisiosarjan tähti Teri Hatcher on haastettu oikeuteen väärän huulikiillon käyttämisen takia.

Ihonhoitotuotteita valmistava Hydroderm-yritys vaatii näyttelijältä peräti 2,4 miljoonan dollarin korvauksia siitä, että tämä ei ole käyttänyt heidän huulikiiltoaan sopimuksen mukaisesti, Access Hollywood uutisoi.

Kyse on vuonna 2005 tehdystä yhteistyösopimuksesta, jossa sovittiin, ettei Hatcher käytä muiden valmistajien huulikiiltoja sopimuksen voimassaolon aikana. Siitä hyvästä hänelle maksettiin 2,4 miljoonaa dollaria.

Yhtiö sai kuitenkin myöhemmin tietää, että Hatcher markkinoi myös kilpailija City Cosmeticsin valmistamaa Volumizing Lip Serum -tuotetta. Tähti on esiintynyt myös tuotteen mainoksissa ja kertonut olevansa tuotteen fani. Lisäksi Teri jakoi tuotetta ystävilleen syntymäpäivillään.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

Nuoret, laiskat ja tyhmät rynnivät nyt Subille

Viihdeuutiset · Stara.fi

Häkellyttävä uutuussarja Nuoret, laiskat ja tyhmät alkaa Subilla keskiviikkona 12. kesäkuuta. Realtysarjassa kahdeksan hemmoteltua ja uusavutonta nuorta laitetaan asumaan kimppakämppään tavoitteena saada koulittua heistä yhteiskuntakelpoisia aikuisia.

Upea luonnonilmiö ihastutti Los Angelesissa – katso kuvat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Eilen ympäri maailmaa saatiin seurata jälleen osittaista auringonpimennystä, joka ihastutti satojamiljoonia silmäpareja niin television välityksellä kuin paikan päälläkin. Joissain maissa tätä luonnon upeaa näytelmää seurattiin jopa varta vasten ilmaan lähetetyistä yksityisistä lentokoneista.

justinbieber.jpg

Jymy-yllätys: Justin Bieber pyysi teinikaunotarta deitikseen – katso video

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Maailman suosituin teinitähti Justin Bieber on parhaillaan markkinoimassa tulevaa Believe-albumiaan, ja viime viikolla hänen huhuttiin eronneen tyttöystävästään Selena Gomezista. Nyt Bieber on yllättänyt perin pohjin Cady-nimisen nuoren kaunottaren, joka oli aiemmin pyytänyt popparia deitikseen koulun päättäjäistanssiaisiin.

Tammerfestin klubiohjelma julkaistiin

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Suomen suurin kaupunkifestivaali Tammerfest vietetään keskellä hienointa kesää ja se tarjoaa runsaasti ulkoilmakonsertteja. Siitä huolimatta myös klubeilla tapahtuu samaan aikaan. Nyt festivaalin klubiohjelma on julkistettu.