Oletko pitänyt au-pairin työtä kevyenä lomailuna? Tämän elokuvan jälkeen et pidä. Nanny Diaries kurkistaa hauskalla tavalla ökyrikkaan lapsiperheen kulissien takaiseen arkeen lastenhoitajan näkökulmasta.
Nuori menestyjä Annie Braddock (Scarlett Johansson) on juuri valmistunut collegesta, mutta uraputken sijaan hän haluaa tutustua itseensä. Äiti olettaa tyttärensä työskentelevän maineikkaassa pankkiiriliikkeessä, mutta todellisuudessa hän raataa rikkaan perheen lastenhoitajana ympäri vuorokauden.
Elokuvan alkuasetelma antaa mahdollisuuksia monenlaisiin skenaarioihin, ja niitä käsikirjoittaja onkin kehitellyt varsin onnistuneesti. Erityisesti perheenäitien lastenhoitaja-seminaarit ovat hulvattoman hauska idea. Scarlett Johansson tekee onnistuneen roolityön, mutta vielä häntäkin paremmin suoriutuu Laura Linney, joka nähdään ökyrikkaan, mutta onnettoman äidin roolissa. Elokuvan casting on erittäin onnistunut sivurooleja myöden.
Vauhdikkaan alun jälken elokuva hieman tyssää, mutta lähtee taas hiljalleen liikkelle draaman kaarta mukaillen. Lopulta tarina onnistuu olemaan herkullisuuden rajamailla. Ohjaajina toimineet Shari Springer Berman ja Robert Pulcini tekevät hienoa työtä, ja hahmojen esittely on tehty hauskasti museomuotoon. Muutenkin kuvia käytetään varsin estottomasti sadunomaisen kerronnan apuvälineinä.
Genre: Draama / komedia Ohjaus: Shari Springer Berman, Robert Pulcini Pääosissa:Scarlett Johansson, Laura Linney, Donna Murphy, Chris Evans, Paul Giamatti, Alicia Keys Ensi-ilta: 11.1.2008 Kesto: 1:46
Maailman nopein ja kallein sarjavalmisteinen auto Bugatti Veyron maksaa pyöreästi puolitoista miljoonaa euroa kappaleelta, ja sellaisella menopelillä nopeusrajoitusten rikkominen ei ole kovin vaikeaa. Nyt Yhdysvalloissa Arizonan osavaltiossa eräs Veyron-kuljettaja on tehnyt mahdollisesti ylinopeuksien maailmanennätyksen. » Lue lisää
Merellä kuvataan joskus suuriakin aaltoja, jotka rantaan osuessaan tarjoavat surffaajille uskomattomia elämyksiä. Nyt verkossa nähdään kuitenkin kuva huikeasta aaltomuodostelmasta, jossa meren pintaan syntyy nopeasti liikkuva ruudukko. » Lue lisää
Valvontakamerat ovat nykyään hyvin yleisiä ja ne ovatkin olleet suuri apu esimerkiksi poliiseille rikosten ratkaisemisessa. Nyt erään kameravalvontahuoneen työntekijän näköharha johti noloon poliisioperaatioon Britanniassa. » Lue lisää
Eläintarhassa vierailevat ihmiset saavat todistaa aika ajoin eläinystäviemme hauskoja temmellyksiä. Kännykkäkameroiden johdosta ne saadaankin ikuistettua videolle. Nyt verkossa on julkaistu video innokkaasta tiikeristä. » Lue lisää
Stara kertoi aiemmin tällä viikolla ensimmäisenä, että poptähti Madonna saapuu esiintymään Suomeen 12. elokuuta. Ensimmäisen kerran Madonna esiintyi Suomessa vuonna 2009 Sticky & Sweet -kiertueellaan, ja silloin Helsingin Jätkäsaaressa ja sen läheisyydessä oli arviolta 110.000 ihmistä. » Lue lisää
Viime vuonna maailmalla tehtiin selvästi tavallista enemmän havaintoja tunnistamattomista lentävistä esineistä. Nyt Britanniassa on ikuistettu videokameralle mystinen laite, joka leijui taivaalla Thames-joen yllä. » Lue lisää
Kerroimme viime kuussa tapauksesta, jossa eräs nainen synnytti lähes kuusikiloisen vauvan ilman kipulääkkeitä tai keisarileikkausta. Nyt 29-vuotias kiinalaisnainen on synnyttänyt maansa painavimman vauvan. » Lue lisää
Luonto tarjoaa parhaimmillaan uskomattoman kauniitä ja jylhiä näkymiä, ja joskus ne tulevat eteen täysin yllättäen. Nyt sellainen tilanne on sattunut Panama City Beachilla, Floridassa, Yhdysvalloissa, jossa pilvimassa vyöryi kaupunkiin näyttäen aivan valtavalta tsunamilta. » Lue lisää
Pitkään ja hartaasti kypsytelty, mustaa huumoria viljelevä suomalainen tieteiselokuva Iron Sky on viimein valmis. Katalien kuunatsien uhosta ja tuhosta kertova eepos sai maailmanensi-iltansa Berlinale-elokuvafestivaaleilla, ja tänään elokuvan traileri on lopulta julkaistu verkossa. » Lue lisää