Timo Tolkki pääsi sopuun levykiistassa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Stratovarius-yhtyeen kitaristi Timo Tolkki on päässyt sopuun Saana – Warrior of Light Pt.1 -soololevyään koskeneessa kiistassa, Blabbermouth.net -verkkosivusto uutisoi. Äskettäin hän ehti jo irtisanoa sopimuksensa italialaisen Frontier-yhtiön kanssa ja ilmoittaa julkaisevansa levynsä itse. Yhtiö uhkasi kuitenkin haastaa kitaristin oikeuteen.

Levy-yhtiön mukaan Tolkki toimitti heille musiikkia, joka ei vastannut lainkaan joulukuussa 2006 laaditussa sopimuksessa kuvailtua “rock-oopperaa”, joten yhtiö ei suostunut julkaisemaan levyä sellaisenaan. Tästä syystä levyn julkaiseekin nyt Tolkki, joka joutuu palauttamaan levy-yhtiön projektiin sijoittamat rahat takaisin.

- Timo on erikoinen persoona ja artisti. Arvostamme hänen lahjakkuuttaan. Hänen tarinansa menivät välillä hieman liian pitkälle, mutta kaikki on nyt hyvin, levy-yhtiön edustaja Mario De Riso totesi.

Samaan episodiin liittyivät myös Tolkin julkisuudessa esittämät väitteet kyseisen levyn master-nauhojen sekä hänen kitaransa varastamisesta. Stara selvitti kuitenkin viime viikolla, ettei moisesta varkaudesta ole tehty lainkaan rikosilmoitusta. Internetin keskustelupalstoilla onkin epäilty Tolkin vuotaneen itse omia kappaleitaan internetjakeluun markkinointimielessä.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

facebook.jpg

Facebookin arvo romahti – 10 miljardia taivaan tuuliin

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Maailman suurin yhteisöpalvelu Facebook listautui viime viikolla New Yorkin pörssiin ja Suomessa saakka sijoittajat innostuivat merkkitapauksesta. Erään nettivälittäjän mukaan joka viides sen suomalaisista asiakkaista oli kiinnostunut sijoittamaan yhtiöön. Lopulta Facebookin arvoksi muodostuikin huimat 100 miljardia dollaria.