Hittiduo Brick & Lace keikoille Suomeen!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viime vuoden suurimpiin tanssihitteihin lukeutuvan Love Is Wicked -kappaleen esittäjä, jamaikalainen sisarusduo Brick & Lace saapuu konsertoimaan Suomeen huhtikuun lopussa. Tuolloin yhtye nousee lavalle ainakin Lahdessa.

Sisarukset Nyanda ja Nailah Tharbourne esiintyvät 25. huhtikuuta Lahden Diva-yökerhossa. Keikka on osa klubikonserttien sarjaa, joka on tuonut Suomeen talven aikana myös esimerkiksi Sean Kingstonin. Brick & Lace esiintyy Staran saamien tietojen mukaan samalla reissulla mahdollisesti Suomessa myös toisella paikkakunnalla, mutta keikkaa ei ole vielä vahvistettu.

Hiphop-tähti Akonin leivissä levyttävät tähdet julkaisivat äskettäin Suomessa esikoisalbuminsa Love Is Wicked, joka on ensimmäinen Akonin levymerkin julkaisu. Mies oli vahvasti mukana albumin teossa ja tytöt kutsuvatkin häntä Brick & Lacen kolmanneksi jäseneksi. Nyanda ja Nailah ovat kirjoittaneet tai olleet mukana kirjoittamassa kaikkia albumin biisejä. Levyä ovat tuottaneet mm huippunimet Akon, Will.I.Am ja Ron Fair.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

facebook.jpg

Facebookin arvo romahti – 10 miljardia taivaan tuuliin

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Maailman suurin yhteisöpalvelu Facebook listautui viime viikolla New Yorkin pörssiin ja Suomessa saakka sijoittajat innostuivat merkkitapauksesta. Erään nettivälittäjän mukaan joka viides sen suomalaisista asiakkaista oli kiinnostunut sijoittamaan yhtiöön. Lopulta Facebookin arvoksi muodostuikin huimat 100 miljardia dollaria.