Poets of the Fall -yhtyeen suosio jatkuu vahvana. Yhtyeen kolmas albumi Revolution Roulette julkaistiin maaliskuun lopussa ja levy ylitti lyhyessä ajassa kultalevyyn oikeuttavan myyntimäärän. Kokoonpanon iloksi albumi debytoi myös Suomen virallisen albumilistan ykkösenä.
Toinen singlepoiminta uudelta albumilta on kappale Diamonds For Tears. Single julkaistaan bonuskappaleiden kanssa 21. toukokuuta. Kappaleen musiikkivideo puolestaan valmistuu lähiaikoina. Albumi on jo julkaistu Suomen lisäksi Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa ja Venäjällä. Lisää julkaisumaita on luvassa syksyllä.
Kiertue uuden albumin tiimoilta lähti käyntiin huhtikuussa. Kotimaisten keikkojen lisäksi Poets of the Fall on esiintynyt kuluneen kevään aikana hyvällä menestyksellä muun muassa Berliinissä, Los Angelesissa ja Venäjällä. Kesällä yhtye kiertää kiitettävään tahtiin kotimaisia festivaaleja.
Kesän keikat:
15.5.2008 Novaclub, Tallink Galaxy
16.5.2008 NRJ in the Park, Tampere
17.5.2008 Tavastia, Helsinki
21.5.2008 YO-Talo, Tampere
22.5.2008 Tavastia, Helsinki
23.5.2008 HeVen, Järvenpää
04.6.2008 Lux, Helsinki
05.6.2008 Streetbar 41, Kuopio
06.6.2008 Night Joensuu, Joensuu
07.6.2008 Kivenlahtirock, Espoo
08.6.2008 Kaivopuisto, Helsinki
20.6.2008 RMJ, Pori
21.6.2008 Himosfestival, Jämsä
28.6.2008 IBBF, Imatra
30.6.2008 Kuopion viinijuhlat, Kuopio
03.7.2008 Happytime, Savonlinna
04.7.2008 Hangon Regatta, Hanko
05.7.2008 Ruisrock, Turku
09.7.2008 Tammerfest, Tampere
11.7.2008 Oluset, Iisalmi
18.7.2008 Puustock, Juva
19.7.2008 Wanajafest, Hämeenlinna
23.7.2008 Hot Vantaa, Vantaa
24.7.2008 Puijonsarvi/Kuopiorock, Kuopio
25.7.2008 Qstock, Oulu
02.8.2008 Kokkolarock, Kokkola
03.8.2008 Ankkarock, Vantaa
08.8.2008 Jyväskylä festivaali, Jyväskylä
09.8.2008 Vrock, Salo
Kotimainen hiphop-duo Setä Tamu ja Kuningas Pähkinä on työstänyt laadukasta materiaalia jo 90-luvun loppupuolelta saakka. Useista albumeista huolimatta lopullinen läpimurto on vielä antanut odottaa itseään, mutta alan piirissä miesten musiikki ja livekeikat ovat saaneet jo kulttisuosion.
» Lue lisää
Suomalaisen Iron Sky -elokuvan ensi-iltaa juhlittiin tällä viikolla näyttävästi Berliinin elokuvafestivaaleilla, jossa se osoittautui yhdeksi suosituimmista elokuvista. Kovasti odotetun leffan traileri julkaistiin eilen, ja sen menestys on ollut valtaisa ympäri maailmaa.
» Lue lisää
Koulujen opettajien ja oppilaiden välisistä suhteista on viime aikoina kohuttu runsaasti ympäri maailmaa, mutta nyt Kanadassa on paljastunut erikoislaatuinen tapaus. Siinä naisopettaja on hyllytetty tämän suihkutettua hajunsyöjää mielestään kalalta haisseen oppilaan päälle.
» Lue lisää
Viime sunnuntaina maailman suurimman urheilutapahtuman, Super Bowlin, yhteydessä nähtiin myös jo etukäteen kohuttu H&M-yhtiön alusvaatemainos. Mainoksen tähtenä komeili jalkapallotähti David Beckham, jolla oli jalassaan vain pienet alushousut.
» Lue lisää
Poptähti-näyttelijä Miley Cyrus on tullut tunnetuksi rohkeilla kuvillaan, joita hän on itsekin julkaissut verkossa jo vuosien ajan. Hannah Montana -sarjan lapsitähtenä miljoonien tyttöjen idoliksi noussut lahjakkuus on myöntänyt olevansa huono roolimalli.
» Lue lisää
Maailmalta löytyy miljoonittain ihmisiä, jotka eivät sairautensa tai vammansa vuoksi näytä samalta kuin muut kanssaihmiset. Aika ajoin tulee kuitenkin eteen myös tapauksia, jotka ihmetyttävät myös tutkijoita. Nyt sellainen perhe on löytynyt Intiasta.
» Lue lisää
Näyttelijäkaunotar Emma Stone on tehnyt viime vuosina näyttävää uraa Hollywoodissa. Superbad-leffassa läpimurtonsa tehnyt Emma Stone nähtiin taannoin myös Zombieland ja Easy A -elokuvien tähtenä, ja tammikuussa hänet äänestettiin vuoden 2012 kuudenneksi haluttavimmaksi naiseksi.
» Lue lisää
Yleisradion järjestämä Uuden Musiikin Kilpailu on uusi musiikkikilpailu, jossa etsitään parasta omaa biisiä ja esitystä. Realitysarjassa seurataan artistien matkaa isolle lavalle, UMK finaaliin Helsingin jäähalliin 25. helmikuuta.
» Lue lisää
Suomalaiset turistit osaavat nykyisin olla varsin hyvin varuillaan pankki- ja luottokorttiensa kanssa ulkomailla. Kuitenkin myös kotimaassa on varovaisuus paikallaan, kuten tällä viikolla julki tullut huijaussarja osoittaa.
» Lue lisää
Suomalainen fitness-malli Janni Hussi noteerattiin taannoin ulkomailla saakka, ja hänen näyttäviä mallikuviaan on saatu ihailla jo useita kertoja myös kotimaisissa julkaisuissa. Nyt timmi kaunotar ihastuttaa myös eteläisessä naapurimaassamme.
» Lue lisää