euroviisut.jpg

Huhu: Teräsbetoni sai eniten viisuääniä?

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Suomen edustajana Euroviisuissa tänä vuonna musisoiva Teräsbetoni selviytyi hienosti finaaliin tiistaina järjestetyssä ensimmäisessä semifinaalissa. Kappale erottui selkeästi perinteisistä viisuista, ja yhtye sai mahdollisesti myös äänivyöryn.

Yleisradion verkkosivut kertovat, että viisufanien keskuudessa Serbiassa kiertää parhaillaan huhu, jonka mukaan Suomi olisi voittanut ensimmäisen semifinaalin. Tiistaina finalistit julkistettiin satunnaisessa järjestyksessä, joten semifinaalin lopputulos selviää vasta lauantain finaalilähetyksessä.

Kaksi vuotta sitten myös Lordi voitti oman semifinaalinsa. Teräsbetoni kulkee Lordin viitoittamalla tiellä myös vedonlyöntien suhteen. Lordi sijoittui alunperin listoilla heikosti, mutta vei lopulta voiton. Teräsbetoni on samaan tapaan sijoittunut aiemmin heikosti, mutta finaalipaikan selviämisen jälkeen noussut selvästi.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

facebook.jpg

Facebookin arvo romahti – 10 miljardia taivaan tuuliin

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Maailman suurin yhteisöpalvelu Facebook listautui viime viikolla New Yorkin pörssiin ja Suomessa saakka sijoittajat innostuivat merkkitapauksesta. Erään nettivälittäjän mukaan joka viides sen suomalaisista asiakkaista oli kiinnostunut sijoittamaan yhtiöön. Lopulta Facebookin arvoksi muodostuikin huimat 100 miljardia dollaria.