Viihdeuutiset retropop

Retropop

08.06.2008, 20:00 · Kategoria:Haastattelut

Retropop julkaisee esikoislevynsä vihdoin 11. kesäkuuta. Levyn julkaisua on hidasteltu noin vuoden ajan ja bändi elääkin suunnitelmissaan jo seuraavaa levyä.

- Me ei voida sille mitään, että levy-yhtiö on viivytellyt levyn julkaisua. Toivottavasti se on ollut hyvä päätös, bändi kommentoi Staralle ensimmäisessä koko yhtyeen yhteishaastattelussa.

Pieni ja ihmeellinen -levyn kappaleet kertovat lähinnä bändin perustajajäsenten Sailan ja Tommin nuoruudesta. Esimerkiksi 15-vuotiaana -kappale on koottu kaksikon rippikoulumuistoista.

- Ensimmäinen säkeistö on mun rippikoulusta ja toinen on Sailan, C-osa on sitten ihan keksitty, avaa Retropopin pääasiallinen biisinikkari Tommi.

Radiosoitto on ollut positiivinen yllätys

Retropopin ensimmäinen sinkkulohkaisu Pieni ja ihmeellinen on soinut tiuhaan tahtiin radioissa.

- Me ollaan yllättyneitä siitä, miten hyvin se on otettu vastaan. Aluksi tuntui jännältä kuunnella sitä radiosta, että hetkinen, se on meidän biisi, hihkuu yhtyeen laulaja Saila.

- Eka sinkku ei kuitenkaan meidän mielestä ole levyn paras biisi, mutta ajateltiin, että se on ihan hyvä pelinavaus, kommentoi syntikoista ja ohjelmoinnista vastaava Tommi.

- Mä oon tehnyt jo biisejä valmiiksi seuraavalle levylle, mutta siitä nyt on vielä turhan aikaista puhua, jatkaa Tommi.

Sarjakuvia ja lapsuuden maisemia

Bändin nettisivuilla ja levynkansissa seikkailevat legoukot ja sarjakuvat ovat yhtyeelle tärkeä inspiraation lähde. Jäsenistä tehdyt piirrosversiot näyttäytyvät kotisivujen lisäksi levyn kansissa ja keikoilla kankaalle heijastettavissa videoissa.

- Aku Ankka iskee paljon paremmin kuin paksut kirjat täynnä tekstiä, perustelee bändin kitaristi Olli.

Dj Esko -kampanjasta aikoinaan inspiroitunut Tommi piirsi bändin jäsenet ikään kuin yhtyeen tavaramerkiksi tai logoksi. Visuaalisuudesta tunnetun bändin panostus näkyy ulkomusiikillisesti myös yhtyeen musiikkivideolla, joka nappasi juuri Muuvi-palkinnon. Jussi Kemppaisen ohjaama video kappaleeseen Pieni ja ihmeellinen sai huikean äänivyöryn ja video veikin Yleisö Muuvin yli 50 prosentin äänimäärällä.

Pirteällä energisyydellä heviä vastaan

Retropop haluaa olla vaihtoehto hevimusiikille. Lavalla on tarkoitus olla iloinen, pirteä ja energinen.

- Tykkään livenä soittamisesta ihan älyttömästi. Sitä fiilistä on vaikea kuvailla, kun pääsee soittamaan niitä biisejä, joista oikeasti tykkää, Olli hehkuttaa.

- Jos näkee yhdenkin ihmisen hymyilevän, niin siitä tulee älyttömän hyvä olo, jatkaa yhtyeen keulakuva Saila.

Tämän vuoden Euroviisuissa kilpaileva Teräsbetoni iskee Retropoppiin hevistä huolimatta. Paidattomat hevisankarit ovat yhtyeen koulukavereita.

- Niillä on se oma juttu ja sitä voi kuunnella pieni pilke silmäkulmassa. Siitä tulee hyvä fiilis. Ei nekään niin tosissaan ole. Ei meillä sinänsä hevimusiikkia vastaan mitään ole, vaan sitä kun sitä on niin paljon, bändi kommentoi yhteen ääneen.

Retropop odottaa kesää

Bändi odottaa levynjulkaisun myötä lisää keikkoja ja hinku nähdä erilaisia paikkoja on kova.

- Toivottavasti saamme uusia kuulijoita ja pääsemme reissaamaan, toivoo bändin perustajajäsen Tommi.

- Rutiini tulee ajan myötä, kun tajuaa, että ei se nyt niin vakavaa ole, tarinoi yhtyeen rumpali Mika.

Retropopin tuleva levy on monipuolinen, mutta bändin tyyli on tunnistettavissa kaikista kappaleista. Vahvimmin levyltä jäävät mieleen jo radiosoitosta tutuksi tulleet sinkkulohkaisut Pieni ja ihmeellinen sekä 15-vuotiaana. Valitettavasti täytebiiseiltä ei ole kuitenkaan uutuuslevyllä vältytty, mutta Retropopilta ei varmasti voi välttyä tänä kesänä vaikka haluaisikin.

Bändi esiintyy ensi kesänä muun muassa Tammerfesteillä, Kukkaisrockissa ja Kalajoen juhannuksessa.

Ninni Suomalainen


Kommentoi ja keskustele



Uusimmat artikkelit

Pikkupojan uskomaton tanssiesitys hurmaa naiset – ja miehet

Verkossa julkaistaan päivittäin satojatuhansia videoita, joissa lapset tekevät – ainakin vanhempiensa miehestä – hauskoja temppuja. Nyt eräs pikkupoika on kuitenkin noteerattu tavallista laajemmin uskomattoman tanssitaitonsa ansiosta.


Mummon viritetty rollaattori kiitää 112 km/h – katso hurja video

Monille teinipojille mopojen virittäminen on tuttua puuhaa, kun vauhdinhimoa pitää ruokkia laittomin ja vaarallisin keinoin. Harva teini tai vanhempikaan on päässyt kuitenkaan virittelemään mummojen käyttämiä sähköisiä rollaattoreita. Nyt sellainen nähdään verkossa.


Suomalainen seksivalistus oli Facebookille liikaa – tämä kuva sensuroitiin

Suomalainen seksivalistus noteerattiin viime vuonna laajasti ulkomailla, kun YLE Areenassa julkaistu lastenohjelman valistusjakso levisi maailmalle. Siinä lapsille kerrottiin televisiossa harvinaisen seikkaperäisesti mistä seksissä on kyse. Suora puhe oli varsinkin amerikkalaisille ennennäkemätöntä.


Saana Parviainen sairastui vakavasti – keikat peruttu

Viime vuonna Suomi sai yhden uuden julkkistähden, jonka suurin osa suomalaisista rankkaa niin sanottujen turhien julkkisten sarjaan. Jussi Parviaisen kanssa naimisiin mennyt Saana Parviainen on jakanut mielipiteitä tehokkaasti ja ryvettynyt monenlaisissa kohuissa.


Bugatti Veyron kaahasi yleisellä tiellä 362 km/h – tallentui videolle

Maailman nopein ja kallein sarjavalmisteinen auto Bugatti Veyron maksaa pyöreästi puolitoista miljoonaa euroa kappaleelta, ja sellaisella menopelillä nopeusrajoitusten rikkominen ei ole kovin vaikeaa. Nyt Yhdysvalloissa Arizonan osavaltiossa eräs Veyron-kuljettaja on tehnyt mahdollisesti ylinopeuksien maailmanennätyksen.


Huikea aaltomuodostelma kuvattiin merellä: “Kuin jätkänshakkia” – katso kuva

Merellä kuvataan joskus suuriakin aaltoja, jotka rantaan osuessaan tarjoavat surffaajille uskomattomia elämyksiä. Nyt verkossa nähdään kuitenkin kuva huikeasta aaltomuodostelmasta, jossa meren pintaan syntyy nopeasti liikkuva ruudukko.


Nolo poliisioperaatio – poliisi jahtasi itseään kadulla

Valvontakamerat ovat nykyään hyvin yleisiä ja ne ovatkin olleet suuri apu esimerkiksi poliiseille rikosten ratkaisemisessa. Nyt erään kameravalvontahuoneen työntekijän näköharha johti noloon poliisioperaatioon Britanniassa.


Tiikeri sekosi nähtyään turistilla tiikeritossut – katso video

Eläintarhassa vierailevat ihmiset saavat todistaa aika ajoin eläinystäviemme hauskoja temmellyksiä. Kännykkäkameroiden johdosta ne saadaankin ikuistettua videolle. Nyt verkossa on julkaistu video innokkaasta tiikeristä.


Madonnan fanit tyrmistyivät keikkalippujen hinnoista: “Ei kiitos”

Stara kertoi aiemmin tällä viikolla ensimmäisenä, että poptähti Madonna saapuu esiintymään Suomeen 12. elokuuta. Ensimmäisen kerran Madonna esiintyi Suomessa vuonna 2009 Sticky & Sweet -kiertueellaan, ja silloin Helsingin Jätkäsaaressa ja sen läheisyydessä oli arviolta 110.000 ihmistä.


UFO-havainto hämmästyttää Britanniassa – tallentui videolle

Viime vuonna maailmalla tehtiin selvästi tavallista enemmän havaintoja tunnistamattomista lentävistä esineistä. Nyt Britanniassa on ikuistettu videokameralle mystinen laite, joka leijui taivaalla Thames-joen yllä.


Facebookissa suositeltua

Uusimmat artikkelit

Uusin nettivideo

Staran blogit

Chaos Tube blogi Silver blogi PlanMyRoom blogi

Stara Gallup

Onko realitysarjoja jo liikaa?
Katso tulokset

Levyarvostelut



Peliarvostelut

Twitter

Kustantaja ja toimitus

Stara Media Oy
Pinninkatu 44 A 1
FIN-33100 Tampere
toimitus@stara.fi

Päätoimittaja
Jocka Träskbäck
Puh. 0500 660 869
jocka@stara.fi

Uutisvinkit ja palaute

Voit lähettää palautetta tai uutisvinkin toimitukselle sähköpostitse osoitteeseen palaute@stara.fi

Hosted by

Tiedotteet

Lehdistötiedotteet pyydetään lähettämään sähköpostitse osoitteeseen toimitus@stara.fi.

Muu materiaali pyydetään toimittamaan postitse oheiseen osoitteeseen.

Mediamyynti

Verkossa Media Oy
Tehtaankatu 27-29 A
00150 Helsinki

Puh. 020 806 305
asiakaspalvelu@verkossa.fi

Mediatiedot

Ajankohtaista

Adam Lambert and Sauli Koskinen arrested and jailed in Finland after a bar fight
Petri Nygärd
Saana Parviainen
Johanna Tukiainen
Justin Bieber
Jennifer Aniston
Lindsay Lohan
One Direction
Sauli Koskinen
Adam Lambert
Lady Gaga
Kim Kardashian


© Copyright 2003 - 2012 Stara Media Oy. ISSN 1795-8180. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin luvaton julkaiseminen ja lainaaminen on kielletty. Stara®, Viihdetaivas®, Miss Pop®, Mister Pop®, Popstar® ja Jetset® ovat Stara Media Oy:n rekisteröityjä tavaramerkkejä, joiden käyttäminen ilman merkinhaltijan lupaa on kielletty. Palvelun tekninen toteutus Etuovi Media Oy, Etuovi Internetpalvelut ja OmaEtuovi.