Tänään päättyvässä Provinssirockissa palkittiin kolme järjestysmiestä, jotka pelastivat perjantaina nuoren miehen hengen. Mies oli pudonnut illalla noin kello 23.00 aikaan festivaalialueen läpi kulkevaan Seinäjokeen. Järjestysmiesten nopea reagointi pelasti miehen hengen, sillä he saivat hukkuvan pinnalle ja siitä maalle ja elvytettyä.
30. kerran järjestetyssä tapahtumassa oli kaikkina kolmena päivänä noin 25.000 kävijää, eli tapahtuman yleisöennätys rikottiin. Tapahtuman järjestäjät kertoivat, että juhlatapahtuma oli sujunut harvinaisen kitkattomasti. Viime vuoden tappioiden jälkeen suuri riskinotto kansainvälisissä artistikiinnityksissä kannatti.
- Nyt saatiin festivaali jälleen uusille urille ja tästä jää pesämunaakin, kun festivaali tekee positiivisen tuloksen, festivaalin promoottori Juha Koivisto kertoi.
Juhlavuoden esiintyjäkaartissa nähtiin nyt ulkomaisten jättinimien lisäksi myös hieman tavallisesta poikkeavia kotimaisia nimiä, kuten Paula Koivuniemi. Hän valloittikin yleisön tutuilla hiteillään. Tapahtuman pääesintyjän Foo Fightersin ja muiden suurten ulkomaisten tähtien mukaantulo alkoi selvitä viime talvena.
- Talvella alkoi näyttämään siltä, että me voimme saada isoja artisteja ja samalla nostimme ohjelmabudjettiamme. Teimme rajuja satsauksia ohjelmaan ja se oli tärkeä tekijä.
Ensi vuoden tapahtumaan on jo nyt tehty ensimmäisiä varovaisia tunnusteluja esiintyjäkaartin puolella. Suomen alati lisääntyvä festivaalitarjonta ei aiheuta 30-vuotiaalle Provinssirockille harmaita hiuksia.
- Meidän kilpailutilanne tulee korkeintaan siitä, että meidän ajallinen välimatka juhannukseen on vain viikko. RMJ ei ole kansainvälisesti tunnettu tapahtumana, jossa olisi ollut mukana suuria kansainvälisiä artisteja. En näe sitä kilpailijana, vaan enemmänkin meillä ja Ruisrockilla on samanlaisia tarjouksia sisällä artisteista, Koivunen kertoi.
Yhdysvaltojen avaruushallinto NASA ja samalla koko ihmiskunta on ollut jo vuosikymmenien ajan kovin kiinnostunut Marsista ja sen olosuhteista mahdollista elämää ajatellen. Ensimmäinen ihmisen lähettämä luotain Spirit laskeutuikin sinne menestyksekkäästi vuonna 2004.
» Lue lisää
Vanhan sanonnan mukaan tekevälle sattuu, mutta tällaiset sanonnat tuskin auttavat siinä tilanteessa, kun ammatinharjoittajalle on sattunut jotain todella noloa. Esimerkiksi silloin, kun mallikaunottarelta on paljastunut molemmat rinnat catwalkilla ammattilaisyleisön edessä.
» Lue lisää
Lapsitähtenä valtavaan suosioon aikoinaan Stand By Me – Viimeinen kesä sekä The Lost Boys -elokuvien tähtenä noussut Corey Feldman on ollut otsikoissa lähinnä negatiivisissa merkeissä. Hän paljasti taannoin joutuneensa pedofiilien uhriksi viihdebisneksen pyörteissä ja lupasi paljastaa aikanaan myös tekijän.
» Lue lisää
Skotlannissa on jo vuosikymmenten ajan ihmetelty sikäläisessä järvessä mahdollisesti asustavaa Loch Nessin hirviötä. Siitä ei tosin ole vieläkään saatu varmaa havaintoa. Nyt Islannissa on kuvattu hieman samankaltainen ilmiö, jolle ei ole saatu vielä selitystä.
» Lue lisää
Ystävänpäivä lähestyy jo kovaa vauhtia, ja parhaillaan miljoonat ihmiset pohtivat kuumeisesti lahjaideita ystävilleen ja rakkailleen. Nyt Britanniassa on kehitetty yksi mahdollinen lahjaidea, mutta sen saaminen Suomessa onkin sitten jo toinen juttu.
» Lue lisää
Maailmalta löytyy seksuaalisia poikkeuksia ja taipumuksia joka lähtöön, ja ihmisiä on esimerkiksi mennyt naimisiin niin hevosten ja koirien kuin talojen ja autojenkin kanssa. Nyt eräs amerikkalainen nuori mies lukeutuu viimeksi mainittuun joukkoon, sillä hän harrastaa seksiä autonsa kanssa.
» Lue lisää
Brasilialainen Sheyla Hershey paisutti rintavarustustaan keinotekoisesti vuoden 2009 alkupuolella siinä määrin, että hänen virallinen kuppikokonsa oli parhaimmillaan huimat 38KKK, mikä oli maailmanennätys. Nyt jättirinnat ovat lehtitietojen mukaan pelastaneet hänen henkensä.
» Lue lisää
Kerroimme aiemmin tänään kuinka Suomen Idols-ohjelmasta eräs 16-vuotias teinityttö lähti kesken kaiken kotiin, kun kilpailun paineet kävivät liian suuriksi. Samaan aikaan myös Yhdysvalloissa on käynnissä American Idol -tuotantokausi, ja siellä on tapahtunut nolo välikohtaus.
» Lue lisää
Suomen kuluvan vuoden Idols-tuotantokausi eteni eilen televisioruuduissa Teatteriviikonlopun ensimmäiseen lähetykseen. Samalla ohjelmassa nähtiin yllätyskäänne, kun eräs lupaava nuori laulajatähti päätti jättää kisan vapaaehtoisesti kesken.
» Lue lisää
Amerikkalainen Arianny Celeste on saanut viime aikoina jalkansa oven väliin maailman viihdelehdissä. Hän poseerasi vuosi sitten Maxim-lehden kannessa saatuaan nimityksen UFC Octagon Girliksi. Sittemmin Seksikkäin kehätyttö -voittaja poseerasi alastonkuvissa Playboy-lehdessä.
» Lue lisää