Turun perinteikäs Ruisrock käynnistyy tänään Ruissalossa. Sunnuntaihin saakka kestävän tapahtuman ohjelmisto koostuu tänä vuonna lähes kahdenkymmenen ulkomaisen bändin ohella kymmenistä kotimaisista suosikeista.
Ruisrockin musiikillinen tarjonta käynnistyy perjantai-iltapäivänä I Walk The Linen punkrockilla, jonka lisäksi illan ohjelmistossa nähdään muun muassa ruotsalainen The Sounds, progressiivisen rockin brittijättiläinen Porcupine Tree, metalli-legendat amerikkalainen Ministry ja ruotsalainen At The Gates.
Lavalle nousevat myös amerikkalainen poliittinen punk-bändi Anti-Flag, suosittu ruotsalainen hardcore-yhtye Raised Fist sekä lukuisia kotimaisia raskaan musiikin kokoonpanoja Stam1nan, Sonata Arctican ja Amorphisin johdolla. Keskiyöllä perjantain kohokohtana Niittylavan valtaa Nightwish, jonka pyrotekniikalla varustettu maailmankiertue saapuu Ruisrockiin.
Lauantaina puoliltapäivin ohjelmiston aloittavat ison gospelkuoron kanssa esiintyvä Jippu ja vaihtoehtoyhtye Lapko. Päivän ulkomaisia vieraita ovat pian uuden levyn julkaiseva brittibändi Primal Scream, amerikkalainen Flogging Molly sekä ruotsalaisista pitkän linjan skatepunk-yhtye Millencolin, juuri Suomessakin listaykköseksi noussut Opeth ja takuusuosikki The Ark.
Lauantaisin Ruisrockissa on perinteisesti nähty monia suosituimpia kotimaisia yhtyeitä, ja tänä vuonna Ruissaloa viihdyttävät päivän pääesiintyjä HIM:in ohella esimerkiksi suositut Disco Ensemble, Hanoi Rocks ja The 69 Eyes.
Ruisrockin alue pysyy edelliseen vuoteen nähden hyvin samankaltaisena. Viime kesänä esitelty Telttalava on jälleen käytössä, ja uutena esiintymisareenana aloittaa Turun Sanomat -lava, joka esittelee nousevia kykyjä The Micragirlsin, Olavi Uusivirran ja Stalingrad Cowgirlsin johdolla. Tuttuun tapaan alueelle levittäytyy myös lukuisia oheistapahtumia benji-hypystä sirkukseen ja ilmakitara-kisoista pallomereen.
Ruisrockin yhden, kahden ja kolmen päivän lippuja on yhä saatavissa Tiketin ja Lippupisteen toimipisteistä kautta maan sekä Turun torilla sijaitsevasta Ruiskioskista. Ruisrockin oma leirintäalue Turku-hallin läheisyydessä on varattu täyteen, mutta Ruissalo Campingissa on yhä tilaa. Leirinnän järjestäjä on luvannut, että kaikki halukkaat mahtuvat majoittumaan.
Sisarusten väliset kiistat voivat saada alkunsa mistä tahansa ja joskus sisarusrakkaudestakin huolimatta riitapukarit voivat ajautua esimerkiksi käsirysyihin. Nyt erään amerikkalaisen miehen uutisoitiin puukottaneen veljeään suklaamuffinsin takia.
» Lue lisää
Realitykaunotar Audrina Patridgen rinnat ovat olleet viime aikoina Hollywoodin kohutuimmat. Muodottomat möhkäleet nimittäin aiheuttivat spekulaation epäonnistuneesta plastiikkakirurgisesta leikkauksesta. Viime aikoina Audrina on viettänyt hiljaiseloa, mutta nyt hänet on kuvattu lenkillä.
» Lue lisää
Radio Nova ja Kuurojen Liitto tekevät yhdessä radiohistoriaa, kun kautta aikojen ensimmäinen koko yhden päivän mittainen radiolähetys tehdään viittomakielellä.
» Lue lisää
Nykyinen kauneusihanne suosii jopa sairaalloisen laihoja naisia, mutta viime vuosina esimerkiksi Kate Upton on osoittanut hieman pyöreämpienkin menestyvän. Nyt Hollannissa on noussut kohu tapauksesta, jossa Huippumalli haussa -kilpailun voittaja on saanut potkut mallitoimistosta.
» Lue lisää
Verkossa on jo vuosien ajan kiertänyt monenlaisia kuvia, joita tiettyyn kohtaan tuijottamalla ja sen jälkeen katseen siirtämisellä silmissä näkyy jotain poikkeuksellista. Eilen erästä sellaista tuijotettuaan monet näkivät seinällään suosikkiartisti Beyoncen.
» Lue lisää
Verkossa julkaistaan päivittäin satojatuhansia videoita, joissa lapset tekevät – ainakin vanhempiensa miehestä – hauskoja temppuja. Nyt eräs pikkupoika on kuitenkin noteerattu tavallista laajemmin uskomattoman tanssitaitonsa ansiosta.
» Lue lisää
Monille teinipojille mopojen virittäminen on tuttua puuhaa, kun vauhdinhimoa pitää ruokkia laittomin ja vaarallisin keinoin. Harva teini tai vanhempikaan on päässyt kuitenkaan virittelemään mummojen käyttämiä sähköisiä rollaattoreita. Nyt sellainen nähdään verkossa.
» Lue lisää
Suomalainen seksivalistus noteerattiin viime vuonna laajasti ulkomailla, kun YLE Areenassa julkaistu lastenohjelman valistusjakso levisi maailmalle. Siinä lapsille kerrottiin televisiossa harvinaisen seikkaperäisesti mistä seksissä on kyse. Suora puhe oli varsinkin amerikkalaisille ennennäkemätöntä.
» Lue lisää
Viime vuonna Suomi sai yhden uuden julkkistähden, jonka suurin osa suomalaisista rankkaa niin sanottujen turhien julkkisten sarjaan. Jussi Parviaisen kanssa naimisiin mennyt Saana Parviainen on jakanut mielipiteitä tehokkaasti ja ryvettynyt monenlaisissa kohuissa.
» Lue lisää
Maailman nopein ja kallein sarjavalmisteinen auto Bugatti Veyron maksaa pyöreästi puolitoista miljoonaa euroa kappaleelta, ja sellaisella menopelillä nopeusrajoitusten rikkominen ei ole kovin vaikeaa. Nyt Yhdysvalloissa Arizonan osavaltiossa eräs Veyron-kuljettaja on tehnyt mahdollisesti ylinopeuksien maailmanennätyksen.
» Lue lisää