Disco Ensemble kiertää Eurooppaa

11.08.2008, 14:27 · Kategoria:Viihdeuutiset

Viime viikonloppuna kotimaan festivaalikesänsä päättänyt ja kaksi viikkoa sitten Pohjois-Amerikasta Warped-kiertueelta palannut Disco Ensemble kiertää syksyllä Suomea ja muuta Eurooppaa.

Jo tässä vaiheessa bändille on varmistunut runsaat 30 keikkaa yli kymmenessä maassa. Suomen rajojen ulkopuolella keikkojen lämppärinä nähdään Lapko, ja kiertueelle on luvassa vielä muutamia myöhemmin varmistuvia lisäkonsertteja.

- On hyvä fiilis, kun päästään taas kiertämään Eurooppaa, varsinkin kun kyseessä on meidän eka headliner-kiertue. Nyt on myös käytössä kunnon puitteet aina omasta crew’sta Nightlineriin, joten mikäs sen komiampaa. Iso bonus on myös se, että mukana on vanhat tutut Harjavallan pojat, joiden kanssa ollaan useasti jaettu lavoja Suomessa ja Euroopassa, kertoo bändin kitaristi Jussi Ylikoski.

Alkukesästä julkaistu Disco Ensemblen kolmas albumi Magic Recoveries nousi suoraan Suomen virallisen Top40-listan kärkeen. Levynjulkaisukiertueella bändi myi loppuun lukuisat keikkapaikat aina Tavastiasta sekä Turun ja Tampereen Klubeista lähtien. Kevään Euroopan kiertueen jälkeen Disco Ensemble nähtiin myös useilla festivaaleilla, kuten esimerkiksi Provinssirockissa, Ruisrockissa ja Ankkarockissa. Lisäksi bändi vieraili ensimmäisenä suomalaisena yhtyeenä Pohjois-Amerikassa järjestettävällä Warped-kiertueella.

Suomen kiertueen liput tulevat Tampereen ja Joensuun konsertteja lukuun ottamatta myyntiin keikkapaikkojen normaaleihin ennakkomyyntipisteisiin torstaina 14. elokuuta.

Disco Ensemble -KIERTUE

16.08.2008 Belgia, Hasselt, Pukkelpop
23.08.2008 Saksa, Horb am Necker, Mini-Rock Festival
29.08.2008 Itävalta, Wiesen, Two Days A Week
12.09.2008 Helsinki, Virgin Oil Co.
25.09.2008 Tukholma, Debaser Slussen +Lapko
26.09.2008 Göteborg, Sticky Fingers +Lapko
27.09.2008 Saksa, Hampuri, Reeperbahn Festival +Lapko
28.09.2008 Saksa, Berliini, Magnet +Lapko
30.09.2008 Tsekki, Praha, tba +Lapko
01.10.2008 Itävalta, Wien, Szene +Lapko
02.10.2008 Itävalta, Graz, PPC +Lapko
03.10.2008 Italia, Milano, Garage +Lapko
04.10.2008 Sveitsi, Laufen, Biomill +Lapko
05.10.2008 Sveitsi, Luzern, Schüür +Lapko
07.10.2008 Saksa, Wiesbaden, Schlachthof +Lapko
08.10.2008 Saksa, Stuttgart, Die Röhre +Lapko
09.10.2008 Saksa, Köln, Underground +Lapko
10.10.2008 Saksa, Bochum, Matrix +Lapko
11.10.2008 Hollanti, Utrecht, Ekko +Lapko
12.10.2008 Hollanti, Amsterdam, Paradiso upstairs
14.10.2008 Ranska, Pariisi, Maroquinerie
15.10.2008 Belgia, Bryssel, tba +Lapko
18.10.2008 Tanska, Kööpenhamina, Stengade +Lapko
24.10.2008 Lahti, Finlandia-klubi (ei ikärajaa)
25.10.2008 Tampere, Pakkahuone, Lost in Music Festival (ei ikärajaa)
05.11.2008 Turku, Klubi
06.11.2008 Pori, Bar Kino
07.11.2008 Seinäjoki, Rytmikorjaamo (ei ikärajaa)
08.11.2008 Jyväskylä, Lutakko (ei ikäraja)
13.11.2008 Joensuu, Joensuu Areena (ei ikärajaa)
14.11.2008 Oulu, Teatria


Kommentoi ja keskustele



Uusimmat artikkelit

Mystinen sairaus muutti siskokset ihmissuden näköisiksi

Maailmalta löytyy miljoonittain ihmisiä, jotka eivät sairautensa tai vammansa vuoksi näytä samalta kuin muut kanssaihmiset. Aika ajoin tulee kuitenkin eteen myös tapauksia, jotka ihmetyttävät myös tutkijoita. Nyt sellainen perhe on löytynyt Intiasta.


Emma paljasti viimein bikinivartalonsa – katso kuvat

Näyttelijäkaunotar Emma Stone on tehnyt viime vuosina näyttävää uraa Hollywoodissa. Superbad-leffassa läpimurtonsa tehnyt Emma Stone nähtiin taannoin myös Zombieland ja Easy A -elokuvien tähtenä, ja tammikuussa hänet äänestettiin vuoden 2012 kuudenneksi haluttavimmaksi naiseksi.


Ylen insertti ihmetyttää: “Mitä vi**ua tää on?”

Yleisradion järjestämä Uuden Musiikin Kilpailu on uusi musiikkikilpailu, jossa etsitään parasta omaa biisiä ja esitystä. Realitysarjassa seurataan artistien matkaa isolle lavalle, UMK finaaliin Helsingin jäähalliin 25. helmikuuta.


Poliisi: Näin suomalaiset mokaavat pankkiautomaatilla

Suomalaiset turistit osaavat nykyisin olla varsin hyvin varuillaan pankki- ja luottokorttiensa kanssa ulkomailla. Kuitenkin myös kotimaassa on varovaisuus paikallaan, kuten tällä viikolla julki tullut huijaussarja osoittaa.


Seksikäs fitness-malli Janni Hussi sykähdyttää Virossa – katso kuvat

Suomalainen fitness-malli Janni Hussi noteerattiin taannoin ulkomailla saakka, ja hänen näyttäviä mallikuviaan on saatu ihailla jo useita kertoja myös kotimaisissa julkaisuissa. Nyt timmi kaunotar ihastuttaa myös eteläisessä naapurimaassamme.


Ministerit katsoivat pornoa parlamentissa – tässä rajut seuraukset

Ympäri maailmaa kerrottiin eilen tapauksesta, jossa korkean tason intialaiset poliitikot jäivät kiinni katseltuaan aikuisviihdettä istuntosalissa kesken istunnon. Joukossa oli myös naisten ja lasten asioista vastaava ministeri.


Missä tätä rintavaa poptähteä on piiloteltu? Mekko ei liikoja piilotellut

Amerikkalainen r&b-tähti Ashanti, oikealta nimeltään Ashanti Douglas, on viettänyt viime vuosina hiljaiseloa viihdelehtien otsikoista. Jokunen vuosi sitten suurtakin menestystä niittänyt kaunotar on nyt osallistunut New Yorkissa uutuuselokuvan bileisiin.


Supermallien lapsuuskuvat julki – todellisia kaunottaria jo silloin

Huippumalli Miranda Kerr ja hänen näyttelijämiehensä Orlando Bloom saivat taannoin esikoispojan, ja synnytyksen jälkeen Miranda teki pian paluun catwalkeille. Maailman suosituimpiin supermalleihin lukeutuva kaunotar poseerasi äskettäin 2,5 miljoonan dollarin rintaliiveissä.


Wow, tältä Unelmien poikamiestyttö näyttää nyt – katso kuvat

Yhdysvalloissa kohuttiin pari vuotta sitten uuden televisiokaunottaren nakuiluista, kun Star ja In Touch -lehdet väittävät Unelmien poikamiestyttö -realityohjelmassa nähdyn 25-vuotiaan Ali Fedotowskyn poseeranneen yläosattomissa nettikameran kuvissa.


Uusi TV-opas haastaa Telkku.comin

Telkku.com –palvelun idean isä ja perustaja Anssi Kiviranta on julkaissut uuden televisio-ohjelmien oppaan nimeltä Iltapulu. Iltapulu.fi -osoitteesta löytyvän uuden ohjelmaoppaan kantavana ajatuksena on tarjota kaikkien vapaiden televisiokanavien ohjelmatiedot samalla sivulla.


Facebookissa suositeltua

Uusimmat artikkelit

Uusin nettivideo

Staran blogit

Chaos Tube blogi Silver blogi PlanMyRoom blogi

Stara Gallup

Onko realitysarjoja jo liikaa?
Katso tulokset

Levyarvostelut



Peliarvostelut

Twitter

Kustantaja ja toimitus

Stara Media Oy
Pinninkatu 44 A 1
FIN-33100 Tampere
toimitus@stara.fi

Päätoimittaja
Jocka Träskbäck
Puh. 0500 660 869
jocka@stara.fi

Uutisvinkit ja palaute

Voit lähettää palautetta tai uutisvinkin toimitukselle sähköpostitse osoitteeseen palaute@stara.fi

Hosted by

Tiedotteet

Lehdistötiedotteet pyydetään lähettämään sähköpostitse osoitteeseen toimitus@stara.fi.

Muu materiaali pyydetään toimittamaan postitse oheiseen osoitteeseen.

Mediamyynti

Verkossa Media Oy
Tehtaankatu 27-29 A
00150 Helsinki

Puh. 020 806 305
asiakaspalvelu@verkossa.fi

Mediatiedot

Ajankohtaista

Adam Lambert and Sauli Koskinen arrested and jailed in Finland after a bar fight
Petri Nygärd
Saana Parviainen
Johanna Tukiainen
Justin Bieber
Jennifer Aniston
Lindsay Lohan
One Direction
Sauli Koskinen
Adam Lambert
Lady Gaga
Kim Kardashian


© Copyright 2003 - 2012 Stara Media Oy. ISSN 1795-8180. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin luvaton julkaiseminen ja lainaaminen on kielletty. Stara®, Viihdetaivas®, Miss Pop®, Mister Pop®, Popstar® ja Jetset® ovat Stara Media Oy:n rekisteröityjä tavaramerkkejä, joiden käyttäminen ilman merkinhaltijan lupaa on kielletty. Palvelun tekninen toteutus Etuovi Media Oy, Etuovi Internetpalvelut ja OmaEtuovi.