Agenttisarjojen klassikko, Salainen agentti 86, tuo huipputehokkaan Maxwell Smartin (Steve Carell) jälleen valkokankaalle taltuttamaan roistoja. Tällä kertaa Smart pelastaa maailman, kun KAOS-järjestö on saanut tietoonsa CONTROL-agenttien henkilöllisyyden ja yrittää surmata kaikki agentit.
Koska agentit ovat paljastuneet, eikä heitä voida käyttää, ylennetään analyytikko Maxwell Smart agentiksi. Parikseen hän saa maineikkaan veteraanin, Agentti 99:n (Anne Hathaway), jonka kanssa Smart ryhtyy selvittämään tapausta. He saavat pian selville, että jonkun on pakko olla kaksoisagentti. Epäilyt kohdistuvat kuitenkin Smartiin, joka joutuu asettamaan henkensä alttiiksi todistaessaan itsensä syyttömäksi.
Parivaljakon kolmantena pyöränä häärii Agentti 23 (Dwayne “The Rock” Johnson), jolla on oma lehmä ojassaan ainakin Agentti 99:n osalta. Roistot (mm. Terence Stamp ja Kenneth Davitian) on saatava kuitenkin kiinni ihmissuhdeongelmista huolimatta.
Salainen agentti 86 on yllättävän vihdyttävä paketti, joka parodioi sekä samannimistä sarjaa että myös tuoreempia agenttileffoja, kuten James Bondeja ja Impossible Missioneja. Elokuvan juoni katoaa kuitenkin kaiken hölynpölyn alle, eli käsikirjoituksessa olisi ollut vielä toivomisen varaa.
Parhaan vitsit lohkaistaan hieman yllättäen takarivistä sivurooleista, mutta se ei menoa haittaa. Steve Carell toimii hienosti pääroolissa päättömästi sekoilevana agenttina. Anne Hathaway ei yleensä ole kovin valovoimainen tähti, mutta onnistuu tässä roolissa hyvin.
HUOM! Stara tapasi Steve Carellin äskettäin Los Angelesissa. Lue elokuvan päätähden haastattelu tästä tai seuraavasta Stara-aikakauslehdestä!
Ohjaus: Peter Segal
Pääosissa: Steve Carell, Anne Hathaway, Dwayne Johnson, Terence Stamp, Alan Arkin
Ensi-ilta: 29.8.2008
Kesto: 1:52
Pisteet 4/5
Viime sunnuntaina maailman suurimman urheilutapahtuman, Super Bowlin, yhteydessä nähtiin myös jo etukäteen kohuttu H&M-yhtiön alusvaatemainos. Mainoksen tähtenä komeili jalkapallotähti David Beckham, jolla oli jalassaan vain pienet alushousut.
» Lue lisää
Poptähti-näyttelijä Miley Cyrus on tullut tunnetuksi rohkeilla kuvillaan, joita hän on itsekin julkaissut verkossa jo vuosien ajan. Hannah Montana -sarjan lapsitähtenä miljoonien tyttöjen idoliksi noussut lahjakkuus on myöntänyt olevansa huono roolimalli.
» Lue lisää
Maailmalta löytyy miljoonittain ihmisiä, jotka eivät sairautensa tai vammansa vuoksi näytä samalta kuin muut kanssaihmiset. Aika ajoin tulee kuitenkin eteen myös tapauksia, jotka ihmetyttävät myös tutkijoita. Nyt sellainen perhe on löytynyt Intiasta.
» Lue lisää
Näyttelijäkaunotar Emma Stone on tehnyt viime vuosina näyttävää uraa Hollywoodissa. Superbad-leffassa läpimurtonsa tehnyt Emma Stone nähtiin taannoin myös Zombieland ja Easy A -elokuvien tähtenä, ja tammikuussa hänet äänestettiin vuoden 2012 kuudenneksi haluttavimmaksi naiseksi.
» Lue lisää
Yleisradion järjestämä Uuden Musiikin Kilpailu on uusi musiikkikilpailu, jossa etsitään parasta omaa biisiä ja esitystä. Realitysarjassa seurataan artistien matkaa isolle lavalle, UMK finaaliin Helsingin jäähalliin 25. helmikuuta.
» Lue lisää
Suomalaiset turistit osaavat nykyisin olla varsin hyvin varuillaan pankki- ja luottokorttiensa kanssa ulkomailla. Kuitenkin myös kotimaassa on varovaisuus paikallaan, kuten tällä viikolla julki tullut huijaussarja osoittaa.
» Lue lisää
Suomalainen fitness-malli Janni Hussi noteerattiin taannoin ulkomailla saakka, ja hänen näyttäviä mallikuviaan on saatu ihailla jo useita kertoja myös kotimaisissa julkaisuissa. Nyt timmi kaunotar ihastuttaa myös eteläisessä naapurimaassamme.
» Lue lisää
Ympäri maailmaa kerrottiin eilen tapauksesta, jossa korkean tason intialaiset poliitikot jäivät kiinni katseltuaan aikuisviihdettä istuntosalissa kesken istunnon. Joukossa oli myös naisten ja lasten asioista vastaava ministeri.
» Lue lisää
Amerikkalainen r&b-tähti Ashanti, oikealta nimeltään Ashanti Douglas, on viettänyt viime vuosina hiljaiseloa viihdelehtien otsikoista. Jokunen vuosi sitten suurtakin menestystä niittänyt kaunotar on nyt osallistunut New Yorkissa uutuuselokuvan bileisiin.
» Lue lisää
Huippumalli Miranda Kerr ja hänen näyttelijämiehensä Orlando Bloom saivat taannoin esikoispojan, ja synnytyksen jälkeen Miranda teki pian paluun catwalkeille. Maailman suosituimpiin supermalleihin lukeutuva kaunotar poseerasi äskettäin 2,5 miljoonan dollarin rintaliiveissä.
» Lue lisää