Viihdeuutiset poetsofthefall

Poets of the Fall

15.10.2008, 17:52 · Kategoria:Haastattelut

Neljättä studioalbumiaan parhaillaan suunnitteleva Poets of the Fall on mahdollista nähdä tänä vuonna keikkalavoilla enää pari kertaa. Vuoden viimeisen keikan POTF heittää marraskuussa Tavastialla.

- Pidetään tää syksy tavallaan breikkiä keikoista ja tehdään uutta musiikkia, perustelee yhtyeen keulahahmo Marko Saaresto suhteellisen tyhjää keikkakalenteriaan.

Yleensä ahkerasti keikkaileva yhtye haluaa panostaa nyt uuteen materiaaliin ja fiilistellä rauhassa uutta musiikkiaan.

- Se on siistiä, kun voi laittaa sormikkaat käteen, ottaa ison mukillisen kaakaota ja kävellä studiolle. Siinä on hyvä syksyinen meininki, tunnelmoi Marko.

- Me tehdään aikataulujen suhteen just niin kuin ite halutaan, jatkaa yhtyeen kitaristi Olli Tukiainen.

Bändi ei turhaan leveile itsemääräämisoikeudellaan, sillä menestys ei ole saanut heitä taipumaan monikansallisten levy-yhtiöiden siipien suojaan. Yhtye päättää itse omista asioistaan ja julkaisee musiikkiaan ilman ulkopuolisia tekijöitä oman levy-yhtiönsä kautta.

Positiivinen shokki

Yhtyeen vuonna 2003 alkanut tarina on uskomaton. Bändin kaikki albumit ovat nousseet virallisen albumilistan paalupaikalle, yhtyeelle on jaettu niin kulta kuin platinalevyjäkin ja yhtyeen palkintokaappi notkuu tunnustuksista.

- Siis me oltais kaikki terapiassa vähintään kuusi kuukautta ja masennuslääkityksellä, jos meidän seuraava levy ei menisikään listaykköseksi, Marko vitsailee

- Se olis käytännössä sit tässä. Ei olis enää mitään syytä jatkaa, lisää Olli pilke silmäkulmassaan.

Leikki leikkinä. Marko vakavoituu ja avautuu todellisista tunteistaan omaa musiikkiaan kohtaan.

- Totta puhuen mä en oo edes koskaan kuvitellut, että meidän levyt menisivät listaykkösiksi. Se on joka kerta ollut positiivinen shokki. Ja jos käy niin, että jossain vaiheessa meidän levyt ei mee ykkösiksi, niin se on sitten sen ajan ilmiö, Marko pohtii.

Yhtyeen palkintokaapista löytyy erityisesti pokaaleja myös bändin suositusta musiikkivideosta. Kappaleeseen Carnival of Rust kuvattu video on saanut eniten tunnustuksia. Se on valittu kaikkien aikojen parhaaksi kotimaiseksi musiikkivideoksi, vuoden 2006 parhaaksi musiikkivideoksi ja lisäksi yhtye – tai lähinnä videon ohjaaja – on pokannut kaksi Muuvi-palkintoa kyseisestä videosta.

- On se kiva jos levyt myy ja saa palkintoja, mutta ei se kuitenkaan ole se ainut syy miksi me tätä tehdään. Kyllä se on se arki, että sä aamulla heräät ja teet sellaista asiaa, minkä takia sä haluut olla elossa. Se on se syy, miksi me tätä hommaa tehdään ja kaikki muu on positiivista plussaa siinä ympärillä, tarinoi Marko.

Rintsikat mikkiständissä

Yhtyeen intohimoiset fanit innostuvat usein heittelemään kaiken maailman esineitä lavalle.

- Sieltä tulee rintsikoita ja alushousuja ja sit on tietysti näitä hupiveikkoja, jotka heittelee boksereita lavalle. Kukkia lentää myös paljon ja aurinkolaseja ja t-paitoja, Marko listaa.

Aina lavalle heitetyt esineet eivät kuitenkaan ole bändille mieluisia ja ne saattavat aiheuttaa pahimmassa tapauksessa jopa vaaratilanteita.

- Pari kertaa on lentänyt lasituoppi lavalle ja se on aika ikävää. Meillä on pari sellaista jannua bändissä, jotka lähtee ku terrierit sen jälkeen yleisöön ja siinä saa rauhoitella, että älä nyt mee hakkaamaan sitä. Se ei ole kivaa, Marko myöntää.

Bändi kuitenkin ymmärtää, että alaan liittyy väistämättä näitä varjopuolia, mutta ainakin tällä hetkellä ammatin hyvät puolet voittavat ne ikävämmät puolet mennen tullen.

- Mut sit ku sieltä tulee sellaisia pehmeitä, kivoja ja tuoksuvia asioita, niin mikäpäs siinä. Pari kertaa mä oon laittanut rintsikat roikkumaan mikkiständiin. Lavalla sattuu ja tapahtuu, virnuilee Marko.

Ninni Suomalainen


Kommentoi ja keskustele



Uusimmat artikkelit

Yön Polte : Tyttö sinä olet meritähti -arvostelu

Kotimainen hiphop-duo Setä Tamu ja Kuningas Pähkinä on työstänyt laadukasta materiaalia jo 90-luvun loppupuolelta saakka. Useista albumeista huolimatta lopullinen läpimurto on vielä antanut odottaa itseään, mutta alan piirissä miesten musiikki ja livekeikat ovat saaneet jo kulttisuosion.


Valtava menestys: Iron Sky -trailerilla päivässä miljoona katsojaa

Suomalaisen Iron Sky -elokuvan ensi-iltaa juhlittiin tällä viikolla näyttävästi Berliinin elokuvafestivaaleilla, jossa se osoittautui yhdeksi suosituimmista elokuvista. Kovasti odotetun leffan traileri julkaistiin eilen, ja sen menestys on ollut valtaisa ympäri maailmaa.


Koulupoika haisi kalalta – opettaja suihkutti päälle hajunsyöjää!

Koulujen opettajien ja oppilaiden välisistä suhteista on viime aikoina kohuttu runsaasti ympäri maailmaa, mutta nyt Kanadassa on paljastunut erikoislaatuinen tapaus. Siinä naisopettaja on hyllytetty tämän suihkutettua hajunsyöjää mielestään kalalta haisseen oppilaan päälle.


CNN hyllytti toimittajan homokommentin takia

Viime sunnuntaina maailman suurimman urheilutapahtuman, Super Bowlin, yhteydessä nähtiin myös jo etukäteen kohuttu H&M-yhtiön alusvaatemainos. Mainoksen tähtenä komeili jalkapallotähti David Beckham, jolla oli jalassaan vain pienet alushousut.


Disney-teinitähti unohti pukea housut – vesiraja vilkkui! Katso kuvat

Poptähti-näyttelijä Miley Cyrus on tullut tunnetuksi rohkeilla kuvillaan, joita hän on itsekin julkaissut verkossa jo vuosien ajan. Hannah Montana -sarjan lapsitähtenä miljoonien tyttöjen idoliksi noussut lahjakkuus on myöntänyt olevansa huono roolimalli.


Mystinen sairaus muutti siskokset ihmissuden näköisiksi

Maailmalta löytyy miljoonittain ihmisiä, jotka eivät sairautensa tai vammansa vuoksi näytä samalta kuin muut kanssaihmiset. Aika ajoin tulee kuitenkin eteen myös tapauksia, jotka ihmetyttävät myös tutkijoita. Nyt sellainen perhe on löytynyt Intiasta.


Emma paljasti viimein bikinivartalonsa – katso kuvat

Näyttelijäkaunotar Emma Stone on tehnyt viime vuosina näyttävää uraa Hollywoodissa. Superbad-leffassa läpimurtonsa tehnyt Emma Stone nähtiin taannoin myös Zombieland ja Easy A -elokuvien tähtenä, ja tammikuussa hänet äänestettiin vuoden 2012 kuudenneksi haluttavimmaksi naiseksi.


Ylen insertti ihmetyttää: “Mitä vi**ua tää on?”

Yleisradion järjestämä Uuden Musiikin Kilpailu on uusi musiikkikilpailu, jossa etsitään parasta omaa biisiä ja esitystä. Realitysarjassa seurataan artistien matkaa isolle lavalle, UMK finaaliin Helsingin jäähalliin 25. helmikuuta.


Poliisi: Näin suomalaiset mokaavat pankkiautomaatilla

Suomalaiset turistit osaavat nykyisin olla varsin hyvin varuillaan pankki- ja luottokorttiensa kanssa ulkomailla. Kuitenkin myös kotimaassa on varovaisuus paikallaan, kuten tällä viikolla julki tullut huijaussarja osoittaa.


Seksikäs fitness-malli Janni Hussi sykähdyttää Virossa – katso kuvat

Suomalainen fitness-malli Janni Hussi noteerattiin taannoin ulkomailla saakka, ja hänen näyttäviä mallikuviaan on saatu ihailla jo useita kertoja myös kotimaisissa julkaisuissa. Nyt timmi kaunotar ihastuttaa myös eteläisessä naapurimaassamme.


Facebookissa suositeltua

Uusimmat artikkelit

Uusin nettivideo

Staran blogit

Chaos Tube blogi Silver blogi PlanMyRoom blogi

Stara Gallup

Onko realitysarjoja jo liikaa?
Katso tulokset

Levyarvostelut



Peliarvostelut

Twitter

Kustantaja ja toimitus

Stara Media Oy
Pinninkatu 44 A 1
FIN-33100 Tampere
toimitus@stara.fi

Päätoimittaja
Jocka Träskbäck
Puh. 0500 660 869
jocka@stara.fi

Uutisvinkit ja palaute

Voit lähettää palautetta tai uutisvinkin toimitukselle sähköpostitse osoitteeseen palaute@stara.fi

Hosted by

Tiedotteet

Lehdistötiedotteet pyydetään lähettämään sähköpostitse osoitteeseen toimitus@stara.fi.

Muu materiaali pyydetään toimittamaan postitse oheiseen osoitteeseen.

Mediamyynti

Verkossa Media Oy
Tehtaankatu 27-29 A
00150 Helsinki

Puh. 020 806 305
asiakaspalvelu@verkossa.fi

Mediatiedot

Ajankohtaista

Adam Lambert and Sauli Koskinen arrested and jailed in Finland after a bar fight
Petri Nygärd
Saana Parviainen
Johanna Tukiainen
Justin Bieber
Jennifer Aniston
Lindsay Lohan
One Direction
Sauli Koskinen
Adam Lambert
Lady Gaga
Kim Kardashian


© Copyright 2003 - 2012 Stara Media Oy. ISSN 1795-8180. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin luvaton julkaiseminen ja lainaaminen on kielletty. Stara®, Viihdetaivas®, Miss Pop®, Mister Pop®, Popstar® ja Jetset® ovat Stara Media Oy:n rekisteröityjä tavaramerkkejä, joiden käyttäminen ilman merkinhaltijan lupaa on kielletty. Palvelun tekninen toteutus Etuovi Media Oy, Etuovi Internetpalvelut ja OmaEtuovi.